Kättä maham päällä

Aina joskus (hupaisa sanapari) on kyliä (tuo sana voi tarkoittaa ainakin kahta eri asiaa) joissa pulputetaan niin tasaisena virtana, että joku asia, joka on mielessä, ei vain saa tultua ulos, kun on koko ajan muuta asiaa. Lauantai-iltana kävi niin. Heikot asiat sortuu tosiaan elon tiellä (maisella tiellä).

Puhuin pienestä villapäästämme. Hänestä, joka kulkee "alla päin, pahoilla mielin, kaiken kallella kypärin". Ehdin kertoa, että kokeilimme perjantaista alkaen hänelle homeopatiaa. Ehdin kertoa senkin, että lauantaipäivänä poika on ollut entisensä, vaikka illaksi ja yöksi mahakipu palasikin. Nyt on yö, ja sain lapsen taputeltua juuri uneen. Merkillistä muuten, miten joskus keskellä yötä valvotettunakin voi tuntea iloa siitä, että saa olla ihminen toiselle mokomalle. Nimittäin, tuossa riippukeinussa hetki sitten näin tapahtui.

Ennen paatilla käyntiä soitin kaiffarilleni (pitääks toi hei sanoo et gaiffarilleni?) Ouluun (juu, on niitä vielä sieläkin joitakin yksilöitä). Se on sellainen poppamies vailla vertaa. Sillä on omituiset kädet, lämpimät, ja se korjaa kaikenlaisia vaivoja ihmisiltä. Tällä Jounilla on kohtalaisen kehno ulosanti jos sitä vertaa siihen, miten hän osaa hoitaa ihmisiä. Sinuhessa taisi olla joku erityisen sivistymätön ihminen, jota seisotettiin huoneen nurkassa aina kalloa poratessa. Hänen läsnäolonsa aiheutti sen, että potilaan veri ei virrannut. Muistaakseni mies ei osannut selittää tätä kykyään kenellekään. Vai miten se meni.

Kaiffari sanoi heti, että "Kuuleppa joo, semmonen kuule voi auttaa, jos paat peukalon sen pojan navan päälle. Ja siinä pitäis tuntua semmonen syke, tykytys, kun sydän lyö. Sen tuntee ihan selevästi."

Jouni on monta kertaa aikaisemminkin sanonut mulle eri asioista tuon "sen tuntee ihan selevästi" vaikka en tunne mitään. Esim. paikka, jota hän vaikkapa kädestä alkaa hieroa, on sellainen, jossa tuntuu "ihan selevästi" kun joku asia virtaa. Hän vertasi kerran tunnetta siihen, että kun pitää kättä vesijohdon ympärillä, tuntee selvästi, miten vesi virtaa putken sisällä, jos näin tapahtuu. Mainittakoon, että tämä on kaikista selvennyksistä selventävin, joita Jouni on antanut minulle. Ja olen sentään aika monen tunnin ajan häneltä kysellyt yhtä ja toista. Ja sekin on vähän kyseenalaista, tunnenko sen veden virtausta. Mutta se, mitä tuntee tai ei tunne, on vähän sellainen juttu, että toiset tuntee ja toiset ei. Muurahaispesän äärellä voi toisinaan saada äärimmäisen vahvan tujauksen jotain. En tiedä mitä se jotain on, mutta Jouni käyttää usein asioistaan sellaisia termejä kuin "hommeli" tai "juttu".

"Ja sitte jos se tykytys ei tunnu  siinä navan kohalla, niin alat peukalolla sillai varovasti painelemmaan semmosta kehhää siitä navan ympäriltä. Ja laajennat sitä kehhää vähitellen, ja kohta sen tykytyksen löytää. Ja ku sen löytää, nii sitte alat työntämään sitä kohti sitä nappaa. Se on ihan tehokas konsti, minä oon sen mun lapsillekki opettanu, ku ne on kysyny, että miten se tehtiin, ja ne on sitä käyttäny. Sen voi tehä itellekki jos on maha kipiä."

Tälläkin kertaa yritin saada selville, mihin homma perustuu. Vastaus oli suunnilleen sellainen, jota saattoi odottaa.

"Ne tuota sannoo, että siinä on semmonen napahermo, joka on sitte pois paikoiltaan. Että se aiheuttaa sitte sen mahakivun. Joskus se voi jossaki kiertoliikkeessä mennä pois paikoiltaan. Tämä auttaa monesti jo puolen tunnin sisällä. Sitte lapset ylleesä tykkää siitä, että pittää kättä vaikka viis minnuuttia niitte maham päällä sen jäläkeen."

Jouni on merkillinen mies. Se tuntee aina toisen ihmisen kivut vaikka kättä puristamalla tai muuten koskettamalla. Olen nähnyt kahden eri ihmisen kohdalla, miten hän saa heidät heilumaan näiden ihmisten seistessä (muka) kuin tinasotilaat ja Jouni seisoo jonkun matkan päässä niitten takana. Mulla on muitakin ihmetarinoita siitä miehestä, mutta en tuhlaa niitä tänne. Kerran sain tivattua tarinan hänen lapsuudestaan. Hänellä oli mummo, jolla oli selkävaivoja. Mummu pyysi aina lastenlapsiaan hieromaan häntä ja lupasi viisi markkaa palkaksi. Jounille mummu antoi aina kympin. "Koska sinä oot ainoa, jonka hieronta auttaa."

Kuulin puhelun aikana yllätyksekseni ja surukseni, että Jouni lopettaa työnteon. Hänellä on todettu jokin sairaus, joka oikeuttanee sairaseläkkeeseen. Sanoin kuitenkin, että epäilen, ettei hän ihan kokonaan lakkaa jäseniä korjaamasta. Silloin hän madalsi hieman ääntään.

"Tuota, kyllä mää oon sillai aatellu, että kyllä minä näitä hommia sillai tuttuille teen jatkossaki, mutta en virallisesti ennää".

Riemuitsin, sillä tiesin kuuluvani sisäpiiriin.

S.

Kanttoores minores

Mulla on muutama kaveri. Sellainen joukkio, joiden seurassa on yleensä hauskaa. Tutustuimme kun olimme kuudentoista, vaikka siihen aikaan emme päässeetkään seurakuntavaaliehdokkaiksi. Kuusitoista on oiva ikä perustaa kopla, joka ei mene koskaan rikki. Toki näitä hyväveliverkostoja ovat muunkinikäiset rakennelleet, mutta tiedä sitten niitten kestävyydestä tosipaikan tullen.

Eräs lappalainen on nimennyt kaverijoukkiomme 'kuoropojiksi'. Ihan sympaattinen nimi. Kuoropoikien kanssa olimme viikonloppua viettämässä mökillä, kuten kuvista näkyy. Seuraava tapaaminen sovittiin Tukholmaan, vaikka kaikki eivät sinne pääsekään. Minä pääsen. Siellä juostaan maratooni, ja mun tavoiteaika on kuus tuntia. Tähän asti yhtämittaisen juoksemisen pohja on minulla jossain 60 minuutin tietämissä. Sanovat, että ei se matka vaan se vauhti. Nyt tuntuu, että se sana seisoo vahvana.

Paraisilla oli pakkasta. Se toissailtainen pakkasyö oli kauniimpi kuin kaikki Yli-Maarian pakkasyöt yhteensä. Paraisilla oli lähes täysikuu, ja pilviä oli juuri sen verran, että kuu valaisi ne läpikotaisin. Naapurin savupiippu tuhnuroitsi niin sirosti, että edes kenenkään Ruudolf Koivun tai Minna Immosen tauluissa ei savu nouse yhtä suoraan kuin nousi naapurin piipusta. Vaikka olen kylmänarka, uhmasin ilmaa ja kävelin ilman takkia villapaitoineni jäiseksi kovettuneella hiekkatiellä. Kuutamo olisi riittänyt valaisemaan matkani, kuten riitti kuuta myös taannoiselle runoilijalle. Tuossa Schubertin laulussa vain toinen säkeistö alkaa, että "en voi valita lähtöni hetkeä", kun taas minä koin jotain ihan päinvastaista. Että "hetkinen, minähän voin vaikka tehdä pienen kävelypromenaadin" torttapotortta-päällekkäisilmausta käyttääkseni.

Se savu minut houkutteli, vaikka olisin sitä voinut siinä katsella omalta pihaltakin käsin. Tuli mieleeni toinen runo, jossa runoilija istuu kukkulan päällä ja janoavin silmin katselee päivän pitkän kaikkea kauneutta. "Illan tullen vasta kuvan tehden. Koivunlehden". Napitvastakkainssa tuli tänään hauska keskustelu siitä, onko nykyrunous vaikeaa ja entä sitten. Ainakaan tavallisten tallukoiden runous ei ole, ja se riittää.

Ehkä en saanut savusta tarpeekseni, tai sitten olin vain utelias. Illalla nimittäin on tosi kätevää kurkkia ihmisten ikkunoista sisään. Kun pimeästä katsoo valoon, ei itse tule nähdyksi. Paitsi kuutamolla tietysti. Mutta jos joku on kuutamolla, niin missä hän lopulta on? Ei kartalla? Pihalla? Siitä se ehkä tulee alunperin.

Lapsi sairasti viime yönä, "aina tuskansa tulessa, vatsan vaivoissa kovissa". Lapsi oli juuri kuin matoa olisi laitettu koukkuun. Kiemurteli eikä asettunut mihinkään. Surkeatahan sellaista on katsoa sivusta, tumput suorana. Kyse on kuitenkin kaverista, jonka suusta on päässyt mm. lausahdus "Tun poika valatti tun tuklaat" ja naurunkiherrystä sitten kolmannella. Kolmannen kohtauksen jälkeen olin kypsä lähtemään päivystykseen. He puolestaan olivat riittävän kypsiä käännyttääkseen minut kotiin. "Aamulla sitten omaan terveyskeskukseen". Ihan hyvä neuvo, ajattelin. Kello 13 lääkärisetä otti lapsen vastaan ja kysyi alkuun, "miksi te tänne tulitte". Luontaishoitaja toisaalla esitti, että suolistossa voisi olla hiiva. Tämä ehdotus sai lääkäriltä räkäisen naurun. "Ei sellaista suolistohiivaa ole ollut kenelläkään ihmisellä". Ehkä sitten ei. Silti, minä tarvitsen voimaannuttavia kokemuksia koululääketieteen parista. Ihan jo siksikin, että olen sille niin paljon velkaa.

Loppuun lainatavaraa.

"Keskustellessaan näiden vallassaolijain kanssa hän osasi oikein taitavasti imarrella kutakin. Kuvernöörille hän vihjasi ikään kuin sivumennen, että niinhän tähän lääniin tulee kuin mihin paratiisiin, että tiet ovat kaikkialla kuin samettia ja että ne hallitukset, jotka nimittävät viisaita virkamiehiä, ovat tehneet suuren palveluksen. Poliisimestarille hän virkkoi jotain varsin mairittelevaa kaupungin poliisipalvelijoista. Puhellessaan varakuvernöörin ja oikeuden puheenjohtajan kanssa, jotka olivat valtioneuvoksia, hän sanoi heille vahingossa "teidän ylhäisyytenne", mikä heitä suuresti miellytti. Tästä kaikesta oli seurauksena, että kuvernööri kutsui hänet samana päivänä luokseen yksinkertaiseen illanviettoon, samoin muutkin virkamiehet, kuka päivälliselle, kuka pikku korttiseuraan, kuka teetä juomaan."

S.

Kuiva kuin Kalevala

Minusta Kalevala on ihan mielettömän hieno juttu! "Onks kaikki kansalliseepokset yhtä kuivia niinku Kalevala" kysyi luokkatoverini. No, häneltä jäikin koulu kesken. Luulen, ettei ole koko Kalevalaa lukenutkaan.

Toki täytyy muistaa, ettei Kuusiston Jaakkokaan oman todistuksensa mukaan ole Kalevalaa lukenut. Mutta miehen, joka säveltää oopperan nimeltään Koirien Kalevala, ei tarvitsekaan lukea Kalevalaa. Toivottavasti on kuitenkin koiraversionsa lukenut. Sitäpaitsi hän vaikutti muuten hyvin sympaattiselta mieheltä, joten annan mielihyvin anteeksi tällaiset puutokset sivistyksessä. (En ole itsekään lukenut, mutta minussa ei olekaan mitään, mikä velvoittaisi moiseen. Kaikki on vapaaehtoista meille tallukoille)

Jukka Kemppinen alias kemppinen.blogspot.com on ehkä maailman ärsyttävin älykkö. Ärsytystähän ei välttämättä saa aikaan jos ei ole mitään sanottavaa. Sellaiset heikot ärsyttävät hukkuvat massaan ja omaan mahdottomuuteensa. Mutta Kemppisen teksteistä jollain kierolla tavalla pidän. Hänellähän on yksi maailman pisimpään jatkuneista ja säännöllisimmistä suomenkielisistä blogeista. Ja välillä sitten ihmettelen, että no jo on. Kerran kommentoin omalla nimelläni blogia, ja sain vähintään niin asiallisen vastauksen kuin olisin voinut kuvitellakin.

Kemppinen kirjoitti tässä hiljattain postauksessaan jotain jostain sivistyksestä tai hyvästä mausta. Kaikkiruokaisuus taisi olla otsikko, mutta kun se on niin korkealentoista tekstiä, niin ei siitä koko matkalta ota erkkikään selvää. Se ei tietysti ole tarkoituskaan. Senkin asian hän melko suoraan tuo julki.

Talo seisoo. Aapo siellä tosin nuohoaa joka päivä, ja pönttöuunia uhkaili valmiiksi jo tällä viikolla. Sen jälkeen Aapo saa levyttää ja tapiseerata keittiön seinän. Ehkä pääsemme tällä viikolla maalaamaan. Luulin, että olisimme päässeet jo viime viikolla. Talon pitäisi olla riittävän lämmin kun sitä maalataan. Nyt kun Aapo siellä vielä on, sitä olisi helppo puulla lämmittää päiväsaikaan.

S.

K.

Valokuva

Tähän kuuluisi valokuva. Minä en vielä osaa oikein käyttää tätä Sorvarin vanhaa meidän uutta tietokonetta. Ei sillä, mäkkihän on ihan huippu kuitenki.

Keitin puuroa. Luulen että moni teistä ei ole keittänyt yhtä montaa riisipuurokattilallista kuin minä. Noin kolmannes keitoista aiheuttaa sotkua, sotkuista noin puolet ehkä on pohjaanpalamisia. Pohjaanpalamisista noin puolet itkettää, toinen puoli naurattaa, jos naurattaa.

Tämänkertainen oli siis sotkua ilman palamisia ja nauruja. Jos olisin ollut vielä väsyneempi, itku ei olisi ollut kaukana. Hyvästä puurosta voi joutua maksamaan ihan kohtuuttoman hinnan. Väsyneenä lieden pesu voi tuntua lieden pesua suuremmalta asialta.

Mutta sille, joka levy-yhtiöissä määrää sen, kuinka pitkiä ovat tauot kappaleiden välillä, pitäisi maksaa hyvää palkkaa. Näin siihen tehtävään saataisiin valtakuntain parhaat miehet. (Naiset ovat tasa-arvoisia miesten kanssa, joten riittää kun mainitaan vain miehet, koska eroa ei ole, kuten sanottu) Se hetki, jonka saa viettää hiljaisuudessa kahden hyvän teoksen välillä, voi totisesti olla suurta musiikkia sekin. Kun vain odottaa, että kohta se alkaa, tuosta sävellajista, tuolla tempolla ja niin edelleen. Olen siis sen sukupolven edustaja, joka kuuntelee ja omistaa vielä levyjä. Siihen harrastukseen kuuluu oleellisesti kappaleiden järjestyksen ulkoa oppiminen. Varhaisin levy, josta luulen oppineeni järjestyksiä ulkoa, oli Jurvelinin Eskon ja Arto Heikkilän joululevy, mikä lie nimeltään. Muistan nyt, kun aloit tuosta puhua, että pyysin toisinaan lasna, että se levy pantaisiin soimaan. Rakastin eritoten saavu immanuelia, vaeltajan joulurukousta ja tulerakkausihmisrintaan:aa. Puhtaat sävelet olivat pelekkää plussaa.

Lyrisismi on jäänyt vähälle viime aikoina. Kun on tarpeeksi toppaa elämässä, kaikki jää vähälle. Kiireestä en sano mitään, kun siitä puhutaan niin paljon eikä minulla oikeastaan ole aikaakaan sen jauhamiseen. Mutta jos jotain myönteistä, niin viime viikolla puhui radiossa puolankalainen mies, joka oli perustanut Puolangan Pessimismipäivät, jotka sijoittuvat ajalle 1.1.-31.12. 2010. Toimittaja, jota pidän ihan hyvänä viihdetoimittajana, kysyi häneltä, että millainen päivä siellä Puolangalla on. "No, ei hääppönen" oli vastaus. Seuraavaksi hänen piti löytää jotain myönteistä meneillään olleesta aamuhetkestä. "No jos jotain, niin ainakin tässä on tätä joutilasta aikaa ihan riittävästi, kun työttömänä olen". Siinä vaiheessa hyvinpalkattu studioväki taisi nauraa pärskäyttää.

Aapo kaivoi katosta reiän jota pitkin aikoo vetää pönttöuunin piipun ullakon kautta hormiin. Ennen kuin Aapo löysi reiän, johon uunin piippu on aiemmin kytketty, hän oli rouhinut korsteenin kylkeä ylhäältä ja alhaalta enemmän ja vähemmän. Vahinkoa ei ollut sattunut tietystikään, vaan jälki herättää lähinnä sympatian tunteita. Ehkä ne kohdistuivat Aapoon. Hauska mies se Aapo. Sillä on kontakteja vähän joka suuntaan. Ullakolta löytynyt kaakeliuuni innoitti hänet soittamaan muurarikaverilleen. "Moilanen tulee täällä huomenna käymään". Sain kuulla, että Moilanen tulee ostamaan satavuotiasta, palasina lepäävää valkoista koristeellista kakluunia, joka on ollut ullakolla vähintään niin kauan kuin edelliset asukkaat ovat taloa asuneet. Aapo meinasi, että uuni on ollut aikanaan salissa ennen kuin siihen on muurattu tuo Kupittaan Saven valmistama ruskea kaakeliuuni.

Aapo siveli rumaa metallista peltiuunia ja sanoi, että hänellä olisi sillekin ehkä ostajakandidaatti. Että paljonko siitä pitäisi saada. Minä että kaksisataa tai kolmesataa. Kuulemma kaksi on ihan mahdollinen. Katotaan, mitä se siitä saa irti. Rouva olisi varmaan komentanut sen kaatopaikalle joka tapauksessa. Tai pihagrilliksi.

Uki soitti kerran ja sanoi ajelleensa talomme ohi. "Ei näkynyt Samppalinnassa ketään". Meitä turkulaisia moinen ilmaus tietysti naurattaa hirveästi, kuten moni muukin Ukin ilmaus.

Poika pääsi Ouluun. Edellisen kerran satuimme saamaan pojalle kyydin Tuomaalta, jolla oli asiaa pohjoiseen. Poika ei sitä tiennyt. Joku kysyi häneltä perillä, oliko Tuomaalla muitakin syitä tulla pohjoiseen päin. "Ei, kun se lähti ihan minua tuomaan".

S.

Maalinsekoitushommia. Ihan tyytyväinen en tuohon väriin ole. Olisin halunnut kirkkaamman, eikä noilla maaväreillä sellaista saa.

Tuollainen on keittiö, ja tuollainen ikkuna sieltä löytyi. Poka puuttuu, se on otettu pois liesituulettimen takia. Tuonne me muutamme, ei kaapin kaappia. Kehittelisi jotain. Huh, sano.

K.

Sanokaa mikä tuo sininen tapetti on, vai onko se vain joku kangas. Lähden lämpimiä vaatteita ostamaan.

K.

Kävin eilen Antiikkiverstas Wilmassa. Helsingin moottoritieltä lähdin ajamaan Sauvoon ja Kemiöön päin, päädyin Angelniemelle. Maisema oli fantastista kaikialla, minne katsoi. Päivä paistoi, ilma oli kirpeä. Wilma itse (kai hän sen niminen on) kysyi ensiksi juonko kahvia. Kyllä te minut tuntevat tiedätte, että sellainen vetoaa. Verstas oli perinnerakentajan päiväunelmapaikka. Saatavana oli kaikkea vanhanmallisista sähkötarvikkeista alkaen. En kuitenkaan vielä ostanut niitä lattiamaaleja, vaan parin desin kokeilutörpöt. Tänään sekoitellaan ja koemaalataan. 

Muuten nyt ei ole niin vallaton etenemisen meininki, kun alkuviikon tohina on mennyt. Tohista pitää taas, jotta talo saadaan muuttokuntoon kuukauden aikana. Tervetuloa tohisemaan, keitän kahvit kävijöille. Lattianmaalausta ainakin on välttämätöntä tehdä, ja pintaremonttiaiheet eivät lopu kesken. Huomenna haemme tapettia keittiöön ja ruokasaliin.

K. 

Päivä on sateinen ja kolea. Ajatus kuudesta tulisijasta lämmittää. Tänään Aapo rappasi ja huomenna varmaan muuraa pönttöuunia apupojan juostessa sekoittamaan aina uutta laastiannosta . Elimäen mummu ja vaari lähtivät. Panen kohta pojan lentokoneeseen. 

K.

Työtä ja kahvitaukoja. On valmistunut yksi lattia, löytynyt pari uutta lankkulattiaa, päätetty ja muutettu suunnitelmia, laskelmoitu ja löysätty aikatauluista, unelmoitu ja innostuttu. Irrotettu ja löydetty. Suurkiitokset Eeva ja Seppo todella suuresta avusta! Kiitos maanantai-illan Uki ja Tuomas! Ja Aapo, päivittäisestä.

K.

On tapahtunut paljon. Keittiölle kävi mielijohteen seurauksena kalpaten, mutta seinän sisästä liesituulettimen kohdalta löytyi ikkuna. Se olisi kiva ottaa esille, mutta sittenpä tarvitaankin luovaa keittiösuunnittelua. Tämänhetkinen keittiönkaapisto näkyy alimmassa kuvassa. 

 


K.

Kukko

Kuten todettu, haluaisin kukon. Tai ainakin kanoja.

Kun joku toinen saa kukon, se naurattaa. Siis kun joku puhuu, ja ääni vingahtaa tahattomasti, niin joskus voi naurattaa. Jos itse saa sellaisen kukon, harmittaa ihan hirveästi. Tällaisia me ihmispoloiset olemme.

Mitä tuntemattomampi ihminen on, sen helpompaa on sallia sisäinen hymy, kun kukko sattuu kohdalle. Oikeastihan ei saa nauraa kenellekään, paitsi hyvälle ystävälle. Jouko muuten opetti minulle että ystävä on enemmän kuin hyvä ystävä.

Minulle soitti pankkivirkailija. Hän oli jättänyt sähköpostitse yhteydenottopyynnön, että tulisimme viilaamaan säästösuunnitelmaa (on nääs mistä säästää) ja hakemaan kortteja. En ollut vastannut viestiin vaikka hyvä tapa olisi niin vaatinut. Tämä mies tietysti koki kiusalliseksi soittaa minulle hoputtaakseen asiassa, ja tehostaakseen huolettomuuttaan aloitti venyttäen ja korkealta useat lausumistaan virkkeistä kautta lauseista. (En oikein osaa sanoa kumpi on oikeampi sana) Ja siinä huolettomuudenkorostustohinassaan sitten, kun sattui hänellä vielä olemaan ääni painuksissa, niin tokihan nuotti välillä karkasi tahattoman korkealle.

Oman psalmini jos kerron, niin minä puhuin viikko sitten sunnuntai-iltana kahvijonossa ääni painuksissa, ja samanlainen tuli. Siinä vaan yritti keksiä pikaisesti mahdollisimman mielenkiintoisia sanankäänteitä jotta saisin keskustelutoverini huomion siihen puheeni sisältöön. En tiedä onnistuinko. Vaistomainen ryintä toisaalta vaikuttaa päinvastaisesti, toisaalta sillä selitellään. Että kun on tuota tavaraa tuolla kurkussa. Kurkkutorvessa.

S.

Saunalla. Milloinkahan ehditään lämmittää. Kaikenlaiset lämpöasiat nyt mielessä: vällyt toppahaalarit villasukat kerrastot. Emo minussa valmistautuu talveen.

Odotamme Elimäen mummulan vieraita.

K.

Talossa. Lauantai oli innostava. Seuraavana yönäkin mietin vessan seiniä. Rakastun taloon joka kerta enemmän.
Katri ja Juho tarjosivat taas syötävää ja istumatauon.  Matti mittaili kylpyhuoneelle järkevät suhteet ja Anna toi maailman hienoimman kukkakimpun. Asiatkin tuntuvat järjestyvän ilman yritystä.

Kiitos!

K.

Pihalla. Sen ovikellokilkuttimen muuten ruuvasi itselleen papan pojantytär. Kuultuaan, että tein talokaupat ovikellon takia, lupasi tuoda veivaimen takaisin. Ei ole pitänyt kiirettä. Ammottavan tyhjä paikka tuossa lampun alla.

K.