Autiolla saarella

Hei vaan!

Jos lähtisin autiolle saarelle, mikä ei ole ihan tuulesta temmattu ajatus, ottaisin sinne näillä näkymin mukaan Beethovenin yhdeksännen. On se vaan niin hyvä.

"Muffinssin ranta" täällä meidän nurkilla on hyvä paikka. Olimme siellä juuri. Kannoin tänäänkin rannalle varmuuden välttämiseksi lautapelin, sillä silmällä vähän, että jos joku sattuisi sinne lautapelintuskissaan, niin olisi sitten mitä iskeä pöytään. Eilen sattui, nimittäin. Pöydän vierustassa tosin oli kolmikko, jonka naisjäsen istui toisen miesjäsenen seljässä ja tukisti tätä kun tulimme rantaan. Päädyimme istumaan kylmälaukkuinemme vähän kauemmas. Sieltä näkikin auringonlaskun tosi hyvin. Editsemme lipuivat kauniisti myös isot ruotsinlaivat. Huomasin, etten pitänyt yhtään siitä, että typityyni merenpinta loiski aggressiivisesti pitkän aikaa kun allot ja niiden jälkiaallot vihdoin pyyhkiytyivät rantaan meidän luonamme. Laivat olivat silloin jo kaukana. Lähdimme juuri ennen kolmannen laivan aaltoja.

Menin mereen, koska poikani pyysi. Hän on tämän viikon ollut ilman isoveljeä, ja epäreiluuspuheista huolimatta luulen hänen nauttineen osastaan. Hän pyysi minua uimaan vaikka sai kysymykseen "onksulla uimahousuja" kieltävän vastauksen. Ehdotin, että jos siirretään uuden lautapelin pelaaminen johonkin toiseen päivään (olin luvannut Vuoden aikuistenpeli 2013 -sarjassa kamppailevan Kadonnut kaupunki -pelin äärellä yhden matsin iltasadun paikalla. Siis tarjosin peliä satuna pojalleni, ja hän tarttui ehdotukseeni.) voin tulla veteen uimaan hänen kanssaan. Kuten kaikki Muffinssissa käyneet tietävät, paikan kaunis hiekkaranta jatkuu matalana hiekkapohjana kauas merelle. Siellä on ihmisen hyvä kahlata ja vetää viisivuotiasta poikaa perässään ilmapatjalla. Vesiraja nousee koko ajan, ja aina sen noustessa kohta, josta ihoa kulloinkin palelee, siirtyy ylemmäs. Kun sitten kaukana päätyy pulahtamaan veteen kokonaan, ei palella enää ollenkaan. Nyt kun on ollut kuumia päiviä, uiminen on houkutellut. Vanhemmiten olen kuitenkin tullut laiskaksi kävelemään veteen. Vesi palkitsee kuitenkin usein. Tulipas, yhtä kaikki, noita typeriä konjunktioita vai mitä lienevätkään partikkeleita, liittojunktioita.

Piti sanomani, että kotona (23.00) poika sanoi autosta noustuaan, että sitten mennään pelaamaan. Sanoin, että ei mennä. Hän, että ai niin. Ja sitten hän kysyi oleellisen kysymyksen: Mikä yhteys niillä asioilla oli, että sä tulit uimaan ja et pelaakaan peliä. Minä yritin olla niin rehellinen kuin saatoin. Sanoin, että varsinaista yhteyttä ei olekaan. Huomasin rannalla, että pelin pelaaminen menee joka tapauksessa liian myöhään, ja päätin tuolloin tarjota hyvityksenä pojalle sitä, että tulen hänen kanssaan mereen. Hän mietti muuten tarjoustani rannalla noin kaksi minuuttia hiekalla leikkien samalla, kuin mietteissään. Sitten hän sanoi, että okei, tuu uimaan. Ehkä hän silloin mietti juuri tätä yhteyttä. Ei se ihan selvä ole minulle itsellenikään.

S.

Piti sanomani vielä, että tuon kauniin ja pitkän uimarannan reunalla on puinen aita. Sen on tarkoitus rajata rannan päässä oleva rantatontti, joka on yksityisomistuksessa, yleisen rannan käyttäjien ulottumattomiin. Siinä aita onnistuu ihan hyvin. Jos nyt ymmärsin ruotsinkielisestä kiroilusta mitään, niin tuon ruman mökin omistaja karjaisi siinä tervalepikostaan meille tuolla hetkellä ainoille rannankäyttäjille, että meidän pitäisi painua sinne kuumaan paikkaan, pois rannalta. Häntä ei siis huudon hetkellä näkynyt. Kun olin merellä kaukana matalassa poikani kanssa, karjahtelija tuli ikäisensä naisen (vaimonsa?) kanssa omalla rantakaistaleellaan näkyviin. Molemmat olivat varustautuneet uimiseen. He näkivät meidät meressä ja näkivät myös rannalla olevat perheenjäseneni, kaiketi. Sitten he kääntyivät takaisin. Ajattelin, että jos mies oli huutaja, hän oli (toivottavasti) humalassa. Ajattelin myös, että heidän elämänsä on kovaa, jos he näin kuumina päivinä mökillään odottavat aina iltamyöhää, jolloin ranta saattaa olla tyhjä, jotta uskaltavat omalta kaistaltaan kävellä mereen. Jokainen helppo elämä on helppo samalla tavalla, mutta jokainen kova elämä on kova omalla tavallaan. Minunkin elämäni on joskus kovaa, vaikkei se sellaisena näyttäydy ulospäin. Elämä voi olla kovaa, vaikkei omista ankeaa saunamökkiä upean hiekkarannan naapurista.

Voces intimae

Olen seissyt sateessa tikaportaalla ja kokenut, miten toisaalta ja toisaalta. Että kun sataa, on hyvä olla sisällä mutta toisaalta tässä tikaportaallakin on hyvä. Ja maan pinnalla turvallista, mutta tikaportaalla eksoottista. Ja sisällä lämmintä, mutta ulkona rauhallista mutta sisällä sosiaalista. Musiikkia voi kuunnella molemmissa paikoissa. Valitsin tikaportaat. Ensin lauloi tamperelainen kuoro kaikki Bachin motetit. En moiti, vaan kehun. On hyvä, että lauletaan motetteja. Niistä aikanaan kuuntelin Komm, Jesu, kommia sekä Jesu meine Freudea. Nyttemmin olen vanhatestamentillisen "Furchte dich nicht"in lumoissa. Elä pelekää, sillä minä olen sinun kanssasi. Sanan ja sävelen liitto on niin syvä ja kaunis aina toisinaan, että se käy yli ymmärryksen. Silloin on vain kuunneltava ja oltava hiljaa tikaportailla. Vaikka kerran teki mieleni älähtää. En viitsinyt, sillä päässäni oli kuulosuojaimet, eikä tarkoituksenmukaista yleisöä ja näin ollen potentiaalista vuorovaikutustakaan ollut olemassa. Olisin älähtänyt tuon motetin kohdan "Ich stärke dich" rytmisestä muotoilusta. Omituisia vapauksia otti kuoronjohtaja.

 

Aamulla kuuntelin Rameaun Kanaa. Se on nykivän kotkottava klaveerikappale. Klaveerikappaleet aina soivat flyygelillä kaikkein mielenkiintoisimpina. Kaikki kunnia cembalisteille, mutta jos saman asian voi tehdä kaksi- tai kolmiulotteisena, suosin monimutkaisempaa versiota, mitä klaveerimusiikkiin tulee.

 

Naapurustomme on hyvää, sekä laadultaan että määrältään. Paraisilla on nyt kuulemma paljon taloja myynnissä, mutta ainakaan isot talot eivät oikein liiku. Voisinko kotipaikkaani markkinoidakseni lainata sen nerokkaan kiinteistönvälittäjän slogania viiden vuoden takaisesta Oulusta: "Nyt on hyvä aika ostaa ja myydä!" Yksi naapureistamme on maalikaupassa töissä ja lupasi tavaralle kotiinkuljetuksen. Toinen tuli kantamaan pesukonettamme yläkertaan ja halusi jäädä vielä korjaamaan vanhaa. Minä koin toisaalta ja toisaalta -tunteita, kun kerran olin jo uusvanhaan koneeseen sen sataseni tuhlannut, että mitä me nyt enää tuota virtapiiriä tuohon vanhaan vaihtamaan... Kolmas naapuri otti kanoja kun näki että voi niitä näköjään taajamassa pitää. Neljäs otti minut veneeseensä ja soudimme saareen.

 

Olin elävän musiikin äärellä. Rakastan pientä muotoa. En tiennyt, että Olli Mustonen on niin hyvä soittaja. Sitä ei olisi uskonut myöskään yleisöä katsomalla. Hän soitti viime kuun lopulla Sigyn-salissa neljä Prokofjevin pianosonettia. Pienehkön salin lukuisilla penkkiriveillä oli puolisentoista kuulijaa per rivi. En kuullut montaa hutia. Sonaatit olivat minulle pääosin tuntemattomia. Ottaen tämän, sävellykset ja kuulijan kompetenssin huomioon voi huomionarvoisena ansiona pitää sitä, että soittaja saa muotoiltua pianisminsa niin, että teoksesta muotoutuu kuulijalle käsitys sitä mukaa, kun musiikki etenee. Rakastan sitä, että soittaja soittaa pienelle porukalle hyvin. Mikään ei ole niin suurta kuin pieni suuri musiikki. Olli Mustonen soitti niin hyvin, niin kauniisti. Soiton jälkeen kävelimme Aurajoen vartta. Tyhjästä salista astelimme ahtaaksi pakattujen jokilaivojen editse. O tempora o mores(Voi kuumia Mora-puukkoja)!

 

Pelasin jalkapalloa niin kovaa, että jalat aristavat yhä kävelyä tiistai-iltaisen jäljiltä. Puolustan jyrkästi hyvän mielen joukkueurheilua, mutta toisaalta pitäisi saada pelata niin voimallisesti kuin vain alaraajoista lähtee. Minä pelasin, ja lopulta omat koirat purivat: Puolustin palloa sysäten sen liukumataklauksella pallon kuljettajan ulottumattomiin. Nanosekuntti sysäykseni jälkeen pallon kuljettaja kajautti kanoottinsa kärjen nilkkavärkkiini. Kopsahti, sattui vähän. Puolustajatoverini osoitti rehtiytensä nousevan tasolle, jolle minulla ei ole asiaa: "Annetaan rangaistuspotku niille kun Samuli on pelannut niin kovaa". Julkinen nöyryytys ;) Mietin koko matkan kotiin, millä volyymillä pelaan seuraavan pelin. Luulen saaneeni vastauksen. Kysyin nimittäin hiljaisuudelta itseäni.

 

S.