Säästä en jaksa kamalasti puhua yleensäkään. En ole siitä kovin kiinnostunut. Kunhan ei palele. Minun sormeni ja varpaani vain palelevat, ja siksi sää joskus puhututtaa, tai aiheuttaa sisäistä puhetta ainakin, jupinaa, ja sormenpäiden halkeilua. Kun tulee pakkanen, halkeavat sormenpäät minulta. Totta.
On ollut lämmin. Viittäkin astettä päivisin. Kanat ovat kolmatta päivää ulkohäkissä, tai niillä on sinne pääsy. Kai ne yöksi vetäytyvät tuonne sisemmäs.
Eilen käytiin pitkästä aikaa ihan peruskylässä. Mentiin tuohon lähistölle ja juteltiin teepöydässä aikuisten kanssa mukavia sillä aikaa kun lapset leikkivät siinä jaloissa ja muualla. Oli mukavaa, etenkin kun lopuksi laulettiin. En ole niin kovin jumissa mihinkään yksittäiseen joulun ulottuvuuteen, mutta laulusta on kyllä vaikea luopua. Vaikka olenhan minä luopunutkin monena jouluna, kun oli noita äänivaivoja. Nykyinen maailmankatsomukseni nojaa siihen ajatukseen, että voin laulaa vaikka onkin ongelmia. Että tavallaan se aiemmin minun ongelmanani pitämäni on nyt kuulijoiden ongelma etupäässä. Ja jos sieltä nyt suunnilleen tulee oikealla taajuudella väräjävä ääni, niin koitetaan sen kanssa nyt pärjätä vaikka se kauniimpana tekisi myös kokonaisuudesta kauniimman. Äänellään se variskin laulaa. Ja meidän Ernesti, urhoollinen.
Aamulla heräsin taas uuteen löyheään päivään. Ennen yhdeksää on Paraisillakin vielä hämärää. Tästä se pian keikahtaa. Kiva nähdä, miten lyhyeltä näyttää päivä tuolla pohjoisessa, jahka sinne pääsemme. Nyt olemme täällä. Pojilla on yökavereita ja rauhoittuvat tuonne nukkumaan vilkkaan keskustelutuokion päätteeksi. Olin ajanut heidät jo sänkyyn mutta vapautin heidät välittömästä nukahtamisvelvollisuudesta. Niinpä neljästä pojasta ainakin kolme oli koko ajan äänessä. Kertoivat jotain kollektiivista tarinaa, ja täydensivät sitä koko ajan. Se oli hassua, sillä olisi voinut luulla, ettei toisten näkemyksiä yhteisen tarinan kuljettamisesta voinut kukaan keskustelijoista ottaa huomioon, mutta niin vain tarina muotoutui. Ja kun sitä siellä yläkerrassa kollektiivisesti muovattiin, kävi ovi. E. ja P. naapurista toivat äitinsä leipomaa joulupullaa ja jouluterveisiä. Minä niin pidän pullasta. Juttelimme siinä eteisessä hetken, ja kuuntelimme myös yhdessä, miten yläkerran papupata porisi. Ei siellä mikään ihan riehumistunnelma ollut, vaikka päivä olikin jo pitkällä.
Mitä jouluuni tulee, niin huomasin tänään, että ei välttämättä lukemista. Ominta juttuani on aina ihmisten välinen puhe, vuorovaikutus ja lautapelaaminen. Jo mainitun musisoinnin lisäksi. Syöminen on ylimääräistä, erittäin mieluisaa. Tänä vuonna siitä puolesta huolehtivat ystävälliset naapurimme. Odotan sitäkin käyntiä iloisin mielin. En päässyt Maarian kirkkoon viime lauantaina kuorolaulamaan joululaulukonserttiin, mutta paikalliseen kirkkoon onneksi pääsen. Taisin lupautua jopa kirkkokuoron kaveriksi jouluaamuksi aikaisin. Ainakin aattona olen paikalla. Jouluaamuna olen myös, ellei herätyskello juuri mene rikki siinä jouluyön lyhkäisinä tunteina.
S.
