lauantai 19. huhtikuuta 2014

Kananpojasta

Sitaatti

Ei ole hyvä syntyä kananpoikaseksi. Pahin kohtalo on syntyä kukkopojaksi. 
 Lintufarmarin näkökulmasta urospuoliset kananpoikaset ovat hyödyttömiä. Ne eivät pysty munimaan, niiden liha on sitkeää ja ne kiusaavat naaraskanoja, jotka tuottavat pöytiimme päätyvän ruoan. Kaupalliset poikaskasvattamot suhtautuvat yleensä urospuolisiin kananpoikasiin kuin tekstiiliteollisuus kangastilkkuihin tai metalliteollisuus sorvinlastuihin: ne ovat teollisuusprosessista yli jäävä mutta väistämätön sivutuote. Mitä pikemmin urospuolisista poikasista päästään eroon, sen parempi. Usein ne jauhetaan muiden tuotantoeläinten rehuksi. Tuottajia on kuitenkin askarruttanut iät ja ajat eräs kallis ongelma: käytännöllisesti katsoen uros- ja naaraspuolisten kananpoikasten erottaminen toisistaan on mahdollista vasta, kun ne alkavat kasvattaa 4-6 viion iässä selviä höyheniä ja sekudaarisia sukupuoliominaisuuksia, kuten kukonharjaa. Siihen saakka ne ovat vain tunnistamattomia untuvapalleroita, joita on ruokittava ja suojeltava - ja se maksaa.
 Vasta 1920-luvulla tähän rahaa vievään ongelmaan keksittiin ratkaisu. Tuon merkittävän keksinnön teki joukko japanilaisia eläinlääketieteen tutkijoita, jotka tajusivat, että aivan kananpoikasen peräaukon suulla on pienten ryppyjen, pisteiden, läiskien ja syvennysten muodostama kuvio, joka harjaantumattomalle silmälle näyttää sekavalta mutta josta asiantuntija osaa jo määrittää päivän ikäisen linnun sukupuolen. Kun tämä oivallus paljastettiin vuonna 1927 kananlihan tuottajien maailmankokouksessa World Poultry Congressissa Ottawassa, se mullisti koko maailman kananlihateollisuuden ja myös alensi ajan mittaan kananmunien hintaa koko maailmassa. Kananpoikasten sukupuolen arvioijasta, jonka ammattiopinnot kestivät vuosikausia, tuli yksi arvokkaimmista maatalouden työläisistä. Parhaat valmistuivat kaksivuotisesta Zen-Nipponin kananpoikasten sukupuolenmäärittäjien koulutuslaitoksesta. Koulutuslaitoksen vaatimukset olivat niin tiukat, että vain 5-10 prosenttia opiskelijoista läpäisi tutkinnon. Mutta valmistuneet tienasivatkin sitten jopa viisisataa dollaria päivässä ja heitä lennätettiin pitkin maailmaa kanafarmilta toiselle kuin huipputason bisneskonsultteja. Kohta japanilaisia kananpoikasten sukupuolen määrittäjiä olikin jo kaikkialla maailmassa.
 Kananpoikasten sukupuolen tunnistaminen on hieno taito, joka vaatii zen-tyyppistä keskittymistä ja aivokirurgin näppäryyttä. Kana otetaan vasempaan kouraan ja sitä puristetaan höllästi, jolloin sen suoli työntyy ulos (liikaa puristettaessa suoli pullahtaa ulos, jolloin lintu kuolee, eikä sukupuolella ole sen jälkeen enää merkitystä). Peukalollaan ja etusormellaan sukupuolenmäärittäjä kääntää linnun ympäri ja työntää sivuun pienen ulokkeen sen takapuolessa. Näin hän saa esille linnun yhteissuolen, jossa sijaitsevat sekä sukupuolielimet että peräaukko. Jotta hän onnistuisi tässä, hänen kynsiensä täytyy olla kunnossa. Yksinkertaisissa tapauksissa hän etsii tuskin havaittavaa nystyrää, joka on suurin piirtein nuppineulan pään kokoinen. Jos nystyrä on kupera, lintu on urospuolinen, ja se viskataan vasemmalle. Jos se on kovera tai litteä, lintu on naaraspuolinen - silloin se pannaan kouruun oikealle puolelle. Nämä tapaukset ovat helppoja. Itse asiassa eräässä tutkimuksessa on osoitettu, että asiaan perehtymätönkin voi oppia tunnistamaan nystyrän vain muutaman minuutin harjoittelulla. Mutta noin 80 prosentilla kananpoikasista nystyrä ei erotu kovin selvästi, ja silloin sukupuolen määrittäjällä ei ole apunaan mitään selvää sukupuolen tuntomerkkiä.
 Joidenkin arvioiden mukaan sukupuolen määrittäjän on tunnettava jopa tuhat erilaista yhteissuolen kuvioiden yhdistelmää. Ja työtä vielä vaikeuttaa se, että sukupuolen määrittäjän on arvioitava lintu vain pikavilkaisulla. Aikaa ei ole pohdiskeluun. Jos hän epäröi parikin sekuntia, hänen otteensa voi saada linnun yhteissuolen turpoamaan niin, että se näyttää hämäävästi kukkopojan ahterilta. Erehdyksistä koituu kustannuksia. 1960-luvulla eräs kasvattamo maksoi sukupuolen määrittäjille pennyn jokaisesta oikein arvioidusta poikasesta ja vähensi palkkiosta 35 senttiä jokaisesta väärin arvioidusta linnusta. Alan parhaat osaavat määrittää 1200 lintua tunnissa 98-99 prosentin tarkkuudella. Japanissa eräät alan supertähdet ovat äkänneet, kuinka he pystyvät käsittelemään kaksi lintua kerrallaan, jolloin tahti voi olla jopa 1700 lintua tunnissa.
 Siipikarjan sukupuolen määrittäminen on kiehtova ala, minkä vuoksi akateemiset filosofit ja kognitiiviset psykologit ovat kirjoittaneet siitä väitöskirjoja. Siksi minäkin löysin tuon salaperäisen taidon muistia koskevien tutkimusteni yhteydessä. Kiehtovuus johtuu siitä, etteivät edes parhaat alan ammattilaiset osaa kertoa, kuinka he määrittävät sukupuolen vaikeimmissa, epämääräisimmissä tapauksissa. He eivät osaa selittää taitoaan. He sanovat "tietävänsä" kolmessa sekunnissa, onko kana uros vai naaras, mutteivät osaa sanoa, kuinka. Edes yksityiskohtaisesti haastatellut tutkijat eivät osaa kertoa, kuinka he tunnistavat jonkin kanan urokseksi ja toisen naaraaksi. He sanovat tietävänsä asian intuitiivisesti. Eräässä perustavassa mielessä linnunpoikasten sukupuolen määrittämisen asiantuntija havaitsee maailman (ainakin kananpoikasten intiimialueiden maailma) eri tavalla kuin me muut. Kun hän katsoo kananpoikasen takalistoon, hän näkee siellä asioita, joita tavallinen ihminen ei siellä näe. Mutta miten kananpoikasten sukupuolen määrittäminen liittyy muistamiseen? Vaikka miten.

Sitaatti päättyy.

Suomentaja Antti Immonen
Ote kirjasta Kaiken muistamisen taito, Joshua Foer (Atena 2012)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti