torstai 16. huhtikuuta 2015

Mallorca

Lapset tulivat Mallorcalta asti minulle laulamaan, keskellä työpäivääni, naapurin kirkkoon. Minun on muutenkin vaikeaa kuunnella lasten laulua liikuttumatta. Lapsia oli enemmän kuin tässä esityksessä, mutta laulu oli sama.

S.

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Yöjuna

Yksitoistavuotias oli kauan pois ja nousi viimein yöjunaan päästäkseen kotiin. Äiti kysyi häneltä tekstiviestitse, millainen on mies, joka nukkuu hänen kanssaan samassa hytissä. "Terve ja vanhan oloinen" oli määritelmä. Ihmisen mieli täyttää aukkokohdat, jos sellaisia jäi.

S.

keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

En muista, miksi edellisen jutun otsikko jäi tuollaiseksi.

Kai minä jotain runoa ajattelin. Mutta kun aina siteerataan vain runoja, voi sitä proosaakin kirjoittaa. En vielä ole löytänyt blogia, jossa olisi vain romaanisitaatteja. Ehkä kukaan ei usko, että sellaiselle olisi kysyntää. Itse kirjoittelen kausiluontoisesti proosaa tänne, kopioin siis asiasta tehden. Se on vähän työlästä, paljon helpompi on itse kirjoittaa kun ei tarvitse ajatella. Mutta palkitsevampaa ilman muuta on, kun saa lukea jonkun ajattelijan ajatusta.

Luemme lukupiiriä varten John Williamsin Stoneria. Kas siinä kirja, jonka kerronnan rytmissä ei ole muutosta. Tosin olen vasta alkupuolella, että ehkä se siitä vielä rytmiään hakee, ja tempoa ja tehokeinoja. Mutta näkökulma sekin. Kirjallisuus on erilaisia asioita, myös oikeaan aikaan sanomisen taidetta.

Tapasin tuttavani pääsiäisenä. Kuulin, että hän haluaa hakea kotimaista kirjallisuutta opiskelemaan Helsinkiin. Yritin kysellä, mikä se juttu on, että kotimainen kirjallisuus kiinnostaa. Annoin nuorelle naiselle mielestäni aikaakin, mutta ei hän ihan valmista vastausta saanut aikaiseksi. En tiedä, olisinko itsekään saanut. Ehkä onkin helppoa kirjoittaa vain sitaattia, ja ongitkoot sitten kysyjä siitä, siis kuviteltu kysyjä minun tapauksessani, mitä haluaa.

Tässä Paavo Haavikon novellissa on mies, jolla on maatila. Miehen nimi on Hämäläinen, ja mies saa sotavangin. Hämärissä olosuhteissa sotavanki kai sitten yrittää karata. Kun kaikki on ohi, mies kulkee pitkin peltojaan. Novelli päättyy.

"Suopellolta hän oikaisi metsän kautta rantaan. Viileni.
 Rannasta hän tuli koivikon lävitse pellon reunaan. Hirvien jälkiä ei näkynyt. Päärakennus nousi pellon takana, korkeana nyt kun ruis oli saatu seipäille; rakennus oli keltainen ja huopakatto musta. Hän jännitti piikkilankaa ylöspäin ja pujottautui sen alitse.
 Pihalla hän pysähtyi. Kun aurinko putosi metsän taakse, tiheni metsä yhdeksi silhuetiksi itäistä taivasta vasten, joka oli kirkas. Kaste nousi. Sähköjohdot riippuivat pylväitten välillä. Lännessä oli hataria pilviä, jotka värjäytyivät tummanpunaisiksi kuin maksoittunut veri. Isäntä lähti tallille, hän ei aina nukkunut hyvin.

S.

tiistai 7. huhtikuuta 2015

Lyhyet runot muistaa helposti

Lapseni osaavat ärrän ja ässän. Se on surullista. Toivon, että vielä olisi niitä, jotka eivät osaa ärrää ja ässää. Kukapa tietää, ei kukaan täällä, niin minä ajattelen.

Helpotusta tuo, että kuopuksen ärrä on sävyisä, liudentuva ja lempeästi soiva. Ja keskimmäisen ässä haipuu pois aina sitä mukaa kun innostustaso nousee. Eli tuon tuostakin.

Tänään oli kevätpäivä. Minun piti käydä Turussa ja rouvan piti päästä mukaan, ja lasten kanssa mietimme, miten toimia, kun ulkona ollut ilma muistutti kesästä niin paljon, ettei siitä malttanut luopua minkäänlaisen automatkan tähden. Niinpä Einon isä pelasti ja otti lapseni hoitoonsa. Kolme luokkakaverusta olivat käyneet skuuttailemassa, ja tapasivat matkallaan eskariope Minnan. On varmaan ollut ihan iloinen tapaaminen. Minna on lahjakkuus lasten kohtaamisessa. Pojat ovat kaikki aika kovia puhumaan. Yksi pojista rääkkyi tänään seitsemän maissa jokseenkin huonoäänisenä, ja näin kuulemma on aina: päivä mesotaan niin, että illalla kurkusta kuuluu raakuntaa.

Kuopus ei ehkä tajunnut, mitä aurinkoisessa päivässä menetti, tai sitten oli vain niin kiintynyt vanhempiinsa, että piti yhteistä automatkaa suurena seikkailuna. Mutta kun tulimme kotiin, hain pojan kotiin Einolta ja vaimoni kävi viereisessä kaupassa ostamassa jäätelöä. Kun sain poikani ulos pihasta, oli rouva autoineen portilla odottamassa. Halukkaat pääsivät kilometrin matkan ajaksi kyytiin. Minä, Ruusa ja tytär kävelimme. Tyttö uhosi kipittävänsä koko matkan. Ei kipittänyt, mutta höpötti koko ajan. Koira tempoi, olen saanut hänet kertaalleen opetettua hihnatavoille, mutta nyt olen löysännyt otetta ja heti kostautuu. Täytyy taas ankaroitua.

Löysin matkalta punaisen trikoopipon, jota epäilin poikani omaisuudeksi. Hän hukkasi sen eilen mennessään toiseen naapuriin omin päin. Onneksi otin pipon. Katsoin, onko ketään näkemässä ja vedin sen päähäni.

Talomme kulmilla tapasimme perheen, jonka isä talutti kaksivuotiasta ja puhui vieraita kieliä, jos kuulin oikein. Rouva vaikutti valoisalta ja luonnolliselta ihmiseltä ja kantoi aivan vastasyntyneen oloista vauvaa takkinsa sisällä. Ja talutti koiraa, ja kuten koiraihmiset ainakin, jäimme siihen koirista keskustelemaan. Mies meni kauempana ja oli jotenkin hurjan näköinen kun hänet tapasin ja häntäkin tervehdin. Ehdimme siinä lyhyessä ajassa puhua sen minkä lyhyessä ajassa kaksi suulasta ihmistä ehtii. Lopulta kävi ilmi, että he asuvat vuokralla rajanaapurimme piharakennuksessa. Sanoin, että törmäillään tai jotain, ja hän sanoi jotain samanlaista takaisin. Mutta luulen, että se mies ei jotenkin tykännyt, että puhuin hänen vaimonsa kanssa.

S.

Sanan silloin, toisen tällöin

Heh, hauskaa että joku oli kommentoinut tuollaista edelliseen. Ensimmäiseen kommenttiin voisin todeta, että en ollut kanttorinsijaisena eikä olisi käynyt mielessäkään lähteä pois. Yritin vastata tuonne kommenttikenttään, mutten onnistunut.

Olen ollut vähemmällä somella ja aikaa on jäänyt sitten muuhunkin. Olen jopa lukenut kirjaa pitkästä aikaa. Lisäksi olen kuunnellut radio-ohjelmia. Aivan meinasi naurattaa kun kuuntelin Petri Tammisen haastattelun. Se ei ole loputtomiin netissä, mutta tällä hetkellä näyttäisi olevan: http://areena.yle.fi/radio/2638153

Myös pääsiäislauantain Faunin Iltapäivä ja Klassista kahteen -konsertit kannattaa kuunnella. Siellä kuuluttamossa parhaaseen suoritukseen pyrkii Häklin Simo ;) onnea vain ja menestystä hänelle, hieno ja sivistykselle monipuolisesti ja maanisesti omistautunut nuori mies. Tästä kannattaa kuunnella siis kaikki mutta erityisesti Lumen Valon laulama Tsaikovskin Legenda. Jos jollekulle on epäselvää, mitä tarkoittaa romanttisuus musiikin tyylilajina, niin tämän selvemmin sitä ei voi sanoa mitä muusikot tuossa levytyksessä tekevät ja sanovat.

Tästä kannattaa kuunnella niin ikään kaikki, mutta erityisesti tuo loppupuolen Mozart, joka on niin kaunista musiikkia, että siitä on ihan turhaa puhua millään alustalla tai missään tilanteessa. Olen kertonut ehkä monestikin, että kaksi vanhinta lastamme syntyi tämän musiikin säestyksellä.

Pääsiäisenä olimme yhteydessä ihmisiin. Kaikki ei sujunut suunnitelmien mukaan, ja happamoitin mieleni menettäessäni kaksi minulle tärkeää pääsiäistilaisuutta. Ihmisiä tapasimme kuitenkin, joka päivä perjantaita lukuunottamatta, läheltä ja kaukaa. Siitä olen tietysti iloinen.

Vanhin lähti yöjunalla lappiin. Keskimmäinen jäi ikävoimään ja itki lohduttomasti, paitsi sana on väärä, sillä vanhimman (hänen tavanomaisin kiistelykumppani arjessa) halatessa ja lohduttaessa häntä lähdön hetkellä tuntui, että lohdutus todella tekee tehtävänsä. Se oli hieno hetki isän sivusta katsella. Saatoimme lopulta pojan makuuvaunuun saakka. Nyt hän laskee mäkeä kaukana pohjoisessa.

Kirjoittaminen on mukavaa, mutta jos tapahtumia ei säilö, ne menevät. Valuvat kuin kesän kuuma hiekka sormien välistä. Kun kirjoittaa, muistaa. Repaleita muististani kävelee joskus vastaanikin, kun ihmiset jatkavat keskustelua, jonka täällä olen aloittanut. Sellainen on mukavaa, parasta, etten sanoisi.

S.