Tulin eilen Helsingistä. Ennen puhuin säännönmukaisesti kaksi tuntia puhelimessa kun tulin Helsingistä. En tiedä, miksi tuo tapa on jäänyt pois. Toki edelleenkin puhun, mutten kyllä ihan koko matkaa kovin usein.
Kuten tein edellisessä kirjoituksessani selväksi, olen myymässä polkupyörääni. Ilmoituksen näet täältä, tilinumeroni on FI64 8450 0710 1470 57 ja sinne voi siirtää suoraan myös syntymäpäivämuistamiset siinä tapauksessa että et halua ostaa tuota mustaa pyörää minulta. Se kiiltää ja on kaunis. Lahja- ja myyntirahoilla ostan uuden pyörän.
Uusi pyörä löytyi jo. Se oli tori.fi:ssä kaupan. Se oli vihreä ja kaunis Klein, paljon sopivampi minulle kuin tuo nykyinen, joka on minulla myytävänä. Siitä vihreästä yksi kaveri ehti minulle jo vinkata. Soitin ongelmineni Tuomolle, jolla on aina hyvä tahto ihmisiä kohtaan. Tuomon kanssa pohdimme, että mitä sitä tehdä jos jokin pyörä olisi oikein sopiva ja se pitäisi saada muttei kuitenkaan ole oikein rahaa, eikä haluaisi kerätä pyöriä sen enempää, vaan ajaa yhdellä kerrallaan. Tuomo sitä pohti, että se sellainen kuume menee joko ohi tai ei mene. Ja toisinaan on kyse artikkelista, jollaisia saa uusia sitten kyllä kun taas uusi kuume iskee. Vihreä Klein Quantum maantiepyörä ei kuitenkaan ole sellainen. Niinpä mietimme ääneen, että mistä me löytäisimme sellaisen ison mustan miehen, jolle musta kaunis kiiltävä pyörä sopisi. Ja heti tuli muuan teologi mieleen. Oliko se niin, että ensin mainittiin pikkuveljen nimi, mutta heti pian putkahti esiin isoveli, joka niin ikään on jumaloppineita. Näimme Tuomon kanssa silmissämme, miten tämä Markku-niminen mies liperit hulmuten ajaa kauniilla pyörälläni pitkin Pohjanmaan katumaisemaa, suoria teitä, aerodynamiikan lakeja uhmaten. Sanoin, että soitan heti Markulle ja myyn hänelle pyörän.
Soitin. Markku kuunteli puhettani ja kun asiani oli valjennut hänelle ja olimme olleet jännän äärellä jo tovin, hän sanoi, että aikansa kuunteli, että mikä ihme mahtaa olla tämän soittajan asiana, kunnes valkeni sitten. Ja retoriikan ex-ammattilaiselta saamastani palautteesta minä tietysti ilahduin: "Olen paljon kauniita puheita kuullut, muttei tämän veroista kuitenkaan". Jotenkin näin se meni. Lupasin hänelle, että kun kaupungilla ajaa tuolla mustalla kauniilla pyörälläni, niin päät kääntyy. Näin kävi tosiaan Helsingissä minullekin. Hän sanoi, että aiemmin pappisvirkaa hoitaneena hän välttää sitä, että hänet huomattaisiin. Aiemmin se oli normi. Että joka paikassa aina tunnettiin. Nyt saa kuulemma olla ihan rauhassa. Luulenpa kuitenkin, että tämä minun pyöräni seuraava omistaja nauttii siitä, että päät ihan vähän kääntyy. Siis sillain sopivasti, että "hei, näittekö, miten hyvännäköinen pyörä tuolla kaverilla oli".
Markku oli tosiaan suunnitellut pyörän hankintaa, mutta oli lähellä ettei hän olisi harhautunut hybridihöpötyksiin. Onneksi ehdin ajoissa väliin. Nyt vain pitäisi saada tämä tuleva pariskunta (Markku ja pyörä) yhytettyä, jotta rakkaus voisi syttyä ja siitä sitten sinetöityä. Jos Markku vaikka hyppäisi taksiin ja ajelisi Paraisille. Voisin tarjota pullakahvit.
S.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti