Jim Rohn, jota olen viime viikkoina kuunnellut, koska hänen englantinsa ja ajattelunsa on niin sanomattoman joustavaa, on lisännyt elämänlaatuani. Ukko on jo vainaa.
Musiikki tietysti myös. En ehdi paljoa soittamaan, sillä en ole ammattilainen. Mutta olen koko aikuisikäni soitellut. Työstän aina jotain kappaletta, ja jos jaksan opetella uusia, uusi musiikki palkitsee minut. Huomasin hiljattain, että hämmästyttävän moni kappale, johon olen rakastunut, on f-mollissa. Ei muuten tule yhtään f-mollisinfoniaa mieleen. Onko Brahmsilla?
Soitin sunnuntaina. Rouva meni kirkkoon tytön kanssa harjoittelemaan, minä lupasin tulla paikan päälle kun kellot soivat. Vieraat lähtivät puolelta. Soitin 20 minuuttia. Hinkkasin f-mollikappaleen muutamaa tahtia. Valetta, oli niitä enemmän. Soitin kuitenkin samaa kohtaa monta kertaa. Yritin oppia. Oli kiva soittaa kun tiesi, että sai rauhassa soittaa 20 minuuttia.
Kun menin ulos, naapuri huusi pihaltaan, että hei, kuka siellä soitti pianoa. Ja hän puhkesi ihastelemaan, että voi miten kaunista, ja hän oli kyykkinyt kukkamaallaan ja toivoi, että aika pysähtyisi ja vaikka hänen piti vaihtaa paikkaa (hyvin tehokas on tämäkin naapurimme) hän vain oli aloillaan ja kuunteli. Oli kuulemma oikein rauhallista ja rauhoittavaa. Minä hymyilin ja ilahduin ihan vilpittömästi, että soittoni tällä tavalla oli vaikuttanut. Minusta musiikilta ei voi enempää pyytääkään.
Sama kävi viikon päästä naapurissa. Olen töissä kävelymatkan päässä kotoani eräässä rakennuksessa, jossa on aulavahti. Sain häneltä luvan soittaa pianoa, näitä minun f-mollikappaleita. Kun palautin tuolin, hän sanoi: sinähän todella soitit pianoa etkä vain pimputellut. Ja tämä hiljaisen oloinen mies alkoi luonnehtia musiikkia ja hänkin oli todella vaikuttuneen oloinen kuulemastaan. Vaikka soitin väärin ja meni välillä vähän harjoitteluksikin. Mutta kai se oli rauhoittavaa. Hän kuvaili musiikkia iloiseksi ja valoisaksi, ei tuntenut sitä aiemmin. Hassua, että kaikki kappaleet olivat mollikappaleita. Ehkä se molli/duurijako onkin vähän kökkö, jos sitä pitää ilo/suru -jakona. Bachin jouluoratorio loppuu mollikoraaliin "Oi rakkain jeesukseni" jonka päälle vasket soittaa duurissa säestyssettinsä. Mieletöntä!
S.
