Ihana juhannus! Kiitos.


K.

Virta venhettä vie jne.


K.

Oi oi kesä!


K.

Maalari maalas taloa

Tänään sain puhelun, yleensä soitan enemmän kuin otan puheluita vastaan. Keskimmäinen opettelee ärrää ja se pörähtää niin somasti, että sitä kuuntelisi kyllä ihan päätoimisesti mielellään. Rouveli tosin ikävöi sen tutun ja tulvalliten ällän pelään. R tulee tätä nykyä myös ällän kohdalle. Ja ässää kannustan myös opettelemaan. Potsi on helpompi kuin posti, ja sananalkuinen sibilantti onnistuu, kun voi vapaasti valita sen kaikkein suhisevimman ässän. Venäjää opiskelleet tietävät sen kaalikeittoässän. Sitä poika tarjoilee aika ajoin.

Ennen olisin kommentoinut maailman menoa. Nyt en jaksa viisastella edes Espanjan velka-asioita. Olin toki jo hyvissä ajoin niiden joukossa, jotka olivat sitä mieltä, että tässä ei ole mitään mieltä kantaa rahaa Eurooppaan kun floppi tulee ennen pitkää. Mutta niin pihalla olen päivänpolitiikasta etten osannut tänään antaa varmaa vastausta edes siihen, onko Katainen nostanut vaihtoehdoksi euromaiden lukumäärän vähentämisen. Mielestäni ei.

Kirjallisuudesta voi puhua aina sen verran, mitä on sattunut lukemaan. Eli aika vähän. Lukupiirimme piti kokoontua tulevana viikonloppuna Keski-Suomessa, mutta ani harva pääsee paikalle, vaikka miljöön pitäisi olla kansallista huippuluokkaa ;) Saimme rouvelin kanssa ajettua läpi seuraavaksi kirjaksi Knut Hamsunin Viktorian. Se on yksi kauneimmista kirjoista mitä on, kieli ei ole vanhaa vaikka käännöksestä on jo aikaa. Lause on lyhyttä eli moternia, teema kestävää, juonikin löytyy mutta kirjan herkkyys jää päällimmäiseksi. Niitä harvoja kirjoja, johon olen tarttunut monta kertaa, ainakin kolmesti. Kahdesti lukemieni kirjojen joukkoon on päässyt muuten sellainenkin pohjanoteeraus kuin jäniksen vuosi. Jostain syystä luin sen aikuisiällä uudestaan ja petyin pahanpäiväisesti. Kesälukemista etsivät voivat tarttua Juha Mannerkorpeen. Sairastavaisille suosittelen Taivaansiniä. En uskalla määritellä, kenelle kuuluisi saman kirjoittajan Jyrsijät, mutta olen minä sitäkin suositellut.

Musiikista voi sanoa aina jotain. Kuuntelin viimeksi saksofonikvartetilla esitettyä Die kunst der fugea. Tässä versiossa Puukon Elja ei soita kontrabassoa. Loputon kappale, ammennettavaa riittää vielä jälkipolvillekin.

Naapuri teki aitaan reiän ja vieritti isoja kiviä meidän pihalle. Rouva ihmetteli, mikseivät asettele niitä saman tien paikoilleen. Minä en ihmettele yhtään. Sama naapuri oli niiden neljänkymmenen joukossa, jotka viime sunnuntaina olivat ilmoittautuneet pihakirppisralliin täällä Paraisilla. Me emme ilmoittautuneet, mutta kun naapurit ilmoittautuivat ja pääsivät kuulemma kirppiskarttaan, niin siksi tähän meidänkin kohdalle osui ihmisiä. Pöydästä hävisi paljon tavaraa pienellä hinnalla, kuten pitääkin. Pallogrilli ja jalkalamppu muun muassa. Ja polkupyörä ja nelipyöräinen päältäajettava mopo, jonka naapuri toi minulle viikko sitten, kun heidän jälkeläisensä eivät enää sillä leiki. Eivät halunneet meidänkään pojat enkä jaksa sitä säilyttää niin kauaa, että seuraavalle kelpaisi.

Puhuin tänään taas ruotsia. Mammat tulivat ihastelemaan kuopustamme, joka istui pyörän peräkärryssä. He epäilivät, onko kyyti turvallinen. Sanoin, että "Jag försöker att köra farligt", mikä sanominen aiheutti neljän sekunnin hiljaisuuden, ja sitten heiltä tuli korvaava, paremmin sopiva sana: "Försiktigt".

S.

Mihin sä tarvit tota

Eilen saimme olla yhdellä koolla ja pelata pitkästä aikaa monia pelejä. Vuoden aikuisten peli -kilpa lähestyy ja kaikkia ehdokaspelejä pitäisi ehtiä kokeilla. Viisi on kokeiltu, kolme jäi seuraavaan kertaan.

Emme pelanneet meillä tällä kertaa vaan muualla. Ennenkuin talon nuoriso nukahti, se pyöri siinä lähettyvillämme rauhanomaisesti. Vanhin näki puhelimeni, joka on kuulemma mallia äly. "Mihin kaikkeen sä tarvit tota?" Mä en osannu vastata.

Yritin olla ajoissa kotona, jotta olisin skarppina seuraavana päivänä, elikkä tänään. Skarppiudesta ei mikään jäänytkään kiinni, jos jokin jäikin jostakin. Minulla oli hautaustilaisuuden musiikkivastuu. Lähdin ajamaan niin, että olen paikalla tuntia ennen alkua. Onnekseni tilaisuus oli puoli tuntia myöhemmin kuin minulle oli ilmoitettu. Kirkossa huomasin, ettei Narvan marssin nuottia löytynytkään sieltä. Kriittisellä hetkellä kaikki ystäväni katosivat, eivät siis vastanneet puhelimeen. Ajatukseni oli, että joku olisi näppärästi skannannut nuotin minulle kännykkääni, tai edes laulanut laulun melodian minulle. Myöhemmin kuulin, että rakas vaimoni olisi sen jälkimmäisen osannut tehdä. Ensin mainittu oli toki rohkean toiveikas ajatus, mutta yritin.

Kukaan ei siis vastannut. Keksin kaivaa musiikin juutubesta. Kuulotin korvalla painoin melodiaa päähän ja kuljin urkuparvelle. Siellä sama jatkui. Kohta osasin kappaleen, ja kohta mietin siihen sointujakin. Ja jos hautajaismusiikissa jotain hapuilua tapahtuikin, niin kuin aina pitää tällaisen epäprofessionaalin amatööridiletantin soitannassa tapahtua, niin ei kuitenkaan Narvan marssissa ollut hapuilua. Se meni hyvin, ja olin lopulta aika iloinen siitä. Onneksi oli se ylimääräinen puolituntinen.

S.

Väriä pintaan!


K.

Ei riemulla rajaa

On kulunutta ja jonkun mielestä vähän väsynyttäkin hehkuttaa sitä, mikä on oikein hienoa vaikkei siltä näytä. Tällä lyhyellä johdannolla haluan alleviivata vanhanaikaisuuttani ja keskinkertaisuuttani, ellei sitten ole kyse yksinkertaisuudesta. Olen minä siitäkin kuullut puhuttavan ;)

Olen vanhempainvapaalla vielä joitakin viikkoja. Paljon enemmän viikkoja on takanapäin, ja loma on alkunahkeuksista huomioimatta sujunut myötätuulessa, tai kuten purjehtijat ilmeisesti toivovat, laitamyötäisessä. Nyt tässä kesän tultua ja syreenien avauduttua olemme käyneet nuoremman pojan kanssa kaupassa. Hän pyöräilee jo, ja yhden melkein-nokkakolarin jälkeen varovasti pyöräileekin. Noudattaa tarkoin ohjeita, joita ei oikein ennen sitä melkein-nokkakolaria oikein oltu edes annettu. Tai ainakaan pojan pyöräilyä ei valvottu, tai ainakaan minä en valvonut.

Se pojan iloisuus aina, kun hän pyöräilee, on vain jotenkin niin tarttuvaa, että sitä on vaikea selittää. Monesti käy niin, että hän ei puhu paljoakaan, ajelee vain. Jarruttaa suojatien edellä, pyörittelee päätä. Pysähtyy, jos jään liian kauas minusta, iloitsee kun ohittaa minut ja nauraa jos minä ohitan hänet. Pysähtyy kaivamaan nenää. Penkki on niin korkealla, että pysähdyttäessä sillä pysyy vain, jos oikein varvistaa molempia jalkoja oikein nilkat suorana ja tasapainoilee ihan keskellä.

Poika ei nosta kättä ohjaustangosta vaikka tuttu tulee vastaan, mutta tuntee kyllä. Viime viikolla tyttö juoksi meitä vastaan. Tervehdin tuttavaani ja kysyin pojalta, tunsiko hän. "Tuntin kyllä. Koppeloitten pelheettä!"

Sitten on niitä iloja, joihin riittää kasvi, ihmistä ei välttämättä tarvita. Tomaatit kasvaa vaikeuksista huolimatta, salaatit elpyvät, persiljat säilyvät hengissä sun muuta. Mustajuuri työntää sekä pinnan alle että päälle tavaraa. Mutta huonoksi tunsin itseni, kun olin istuttanut kesäkurpitsan niin kehnoon paikkaan. Olen tallannut sen päälle monta kertaa. Toinen aiemmin nerokkaana pitämäni istutuspaikka on sellainen, jonka yli sekä minä että puolisoni olemme ajaneet ruohonleikkurilla. Molemmilla kerroilla siis, kun ruohoa on täällä leikattu.

Viime päivien sateiden myötä karviaiset ja viinimarjat ovat jo aika isoja.

S.