Summa summarum

Summien summaksi voisi todeta tämän. Se on musiikkia, ja syytä panna soimaan heti, varsinkin jos aikoo lukea pidemmälle. Ja jos jättää lukemisen tähän, tai tähän, sitä suuremmalla syyllä on kuunneltava musiikkia.

Linkin takaa löytyvää musiikkia soittaa jokin nimetön joukko. Kapellimestari (Dr. Keith J. Salmon) ei ole koskaan saavuttanut ammattikuntansa terävintä kärkeä, mutta keskinkertaisuuteen on enemmistön tyytyminen. Ehkä hän on oman ainutlaatuisuutensa kuitenkin löytänyt. Harvallapa se täydellisesti työpersoonasta löytyy.

Musiikki on Beethovenin seitsemännen sinfonian allegretto-osa. Se on kohtalonsinfoniaa, enemmän kuin viides. Se on osa taidemusiikin suurta kokonaisuutta, yhdeksän sinfonian sarjaa, kuten tiedämme. Minulla oli tuo sarja levylläkin, mutta myin autoni ja epähuomiossa annoin tämän seitsemännen sinfonian sisältäneen levyn kaupanpäälliseksi. Keljuttaa.

Auto on aina ajankohtainen asia. Nyt autoveroa huojennetaan Sipilän hallituksen päätöksellä. Itse köyhänä miehenä mietin koko ajan, mikä on optimaalinen aika luopua vanhasta ja ostaa uusi, ja ennen muuta, millä rahalla visio toteutetaan. Tähän asti asiamme ovat järjestyneet, joten eiköhän jatkossakin. Beethovenin seitsemättä voi kuunnella myös nykyisessä autossamme, mutta CD-soitin toimii siinä satunnaisesti. Yksi jos toinen muukin asia toimii siinä satunnaisesti. Loput eivät toimi satunnaisesti.

Oheinen Beethoven linkittyy elämäni muihinkin osa-alueisiin. Kyseisellä videolla on visualisoitu tietoa. Sitä me teemme, kun sitä minulta toisinaan kysytään. Tuomme asiakkaittemme tietoa näkyväksi.

Tämän kirjoituksen päätän tähän, ennen kuin happanee. On nimittäin odottanut vahingossa julkaisemattomana aika kauan, enkä muista, mikä oli se alkuperäinen asia, jonka takia tätä aloin kirjoittamaan.

S.

Jos pitkästä aikaa

Ajoin Helsingistä kotiin. Matkalla jouduin tietöiden takia käyttämään vanhaa turuntietä, jonka välittömässä läheisyydessä on haja-asutusta. Erään haja-asumuksen pihalla seisoi poika virveli kädessä. Hän oli saanut uuden hyrräkelan. Kela oli vavan alapuolella, jolloin sitä piti rullata vastapäivään, jotta siiman sai sisään. Kelauskäsi oli näin muodoin vasen. Ehkä poika ajan myötä oppii, että on helpompaa kun pitää kelaa vavan yläpuolella. Ohi ajaessani ehdin myös ajatella, että pojalla on asiat hyvin. Hän saa asua Suomessa, hänellä on oma piha ja oma virveli, ja toiveissa siintää kalareissut tulevana kesänä. Kyllä hän sen hyrräkelansa kanssa vielä pärjää.

Pärjään minäkin. Olen tavannut innostavia ihmisiä, erityisesti sellaisena pidän työkaveriani Tommia. Hänen kanssa kun liikun ja suunnittelen ja visioin, ei missään asiassa ole mitään rajoitetta, ja vastoinkäymisetkin tuntuvat mukavilta, tulevaisuuden selätetyiltä ongelmilta. Yksi lahjakkaimmista tapaamistani ihmisistä on Tommi. 

Kuorossa laulamme pian suomalaista musiikkia, sekä itämeristä, virolaisen Pärtin teosta Da pacem Domine. Konsertti alkaa Paraisten kirkossa 3.6. kello 21.00. Kesäilta on tuolloin, niin toivon, kauneimmillaan. Tervetuloa kaikki. Paraisten vokaaliyhtye laulaa, Tomi Satomaa johtaa. Urkumusiikkiakin kuullaan, mutta nyt en ole varma, soittaako Tomi vai hänen kanttorivaimonsa Anna. 

Lauantaina harjoittelimme. Harjoituspäivän päätteeksi otimme päiväunet, joilta herättyämme menimme ystävämme kolmekymppisille. Lauloimme siellä kesäillassa vielä kvartetilla muutaman laulun. Sitten kävelimme Turun linnanpuistoon. Tajusin, että puut ovat Turussa parasta. Olen tajunnut sen aikaisemminkin, mutta nyt sen taas tajusin. Asioita pitää toisinaan tajuta monta kertaa.

Kesästä näyttää tulevan hyvä, vaikka vaimoni haluaakin, että siitä tulee väljä ja vapaa. Olen töissä ja kahdessakin työssä itse asiassa yhtä aikaa. Heinäkuussa tosin myyntityö on vaikeaa, kun ketään ei saa kiinni kumminkaan. Elokussa yritämme reissuun.

Ystävä oli meillä asumassa monta yötä ja tulee taas.

Jukolan viestiin menen, jos olen terveenä. Jalkapallossa olen saanut käydä aika hyvin, kerran olen ollut pois. Seuraavankin kerran olen pois. Jukolan viestin jälkeen on pikkusiskoni rippijuhla. Menen sinne jos suinkin jaksan.

Juhannuksena emme lähde Korpilahdelle, vaikka siellä laulaakin hieno kuoro, Ihmisen ääni. Menkää te, jotka pääsette. Minulla olisi ollut mahdollisuus olla rivissä, mutta nyt lienee viisaampaa näin. Ainakin rauhallisempaa.

Juhannuksen jälkeisenä maanantaina olen Helsingissä. Myös ensi viikon maanantaina olen Helsingissä. Sunnuntainakin olen Helsingissä, kun kummityttöni valmistuu lähihoitajaksi. Ennenvanhaan kävin Fiskarsissa joka vuosi. Nyt kun olen aikuinen, on siihenkin tullut taukoja. Teoriassa on mahdollista päästä sinne tänä kesänä. Paikalliset pyysivätkin kylään. Mukavaa! Fiskarissa kasvaa Suomen vanhimmat Jalavat, jotka Hollanninjalavataudin myötä häviävät lähivuosina, mahdollisesti nopeastikin. Niitä on syytä jokaisen käydä halaamassa ja lohduttamassa. Ja vastuulliset dendrofiilit tietysti keräävät siemeniä talteen, jotta pohjoinen geeniperimä saadaan talteen, jos jostain syystä tautiepidemia joskus lakkaa.

S.

Mallorca

Lapset tulivat Mallorcalta asti minulle laulamaan, keskellä työpäivääni, naapurin kirkkoon. Minun on muutenkin vaikeaa kuunnella lasten laulua liikuttumatta. Lapsia oli enemmän kuin tässä esityksessä, mutta laulu oli sama.

S.

Yöjuna

Yksitoistavuotias oli kauan pois ja nousi viimein yöjunaan päästäkseen kotiin. Äiti kysyi häneltä tekstiviestitse, millainen on mies, joka nukkuu hänen kanssaan samassa hytissä. "Terve ja vanhan oloinen" oli määritelmä. Ihmisen mieli täyttää aukkokohdat, jos sellaisia jäi.

S.

En muista, miksi edellisen jutun otsikko jäi tuollaiseksi.

Kai minä jotain runoa ajattelin. Mutta kun aina siteerataan vain runoja, voi sitä proosaakin kirjoittaa. En vielä ole löytänyt blogia, jossa olisi vain romaanisitaatteja. Ehkä kukaan ei usko, että sellaiselle olisi kysyntää. Itse kirjoittelen kausiluontoisesti proosaa tänne, kopioin siis asiasta tehden. Se on vähän työlästä, paljon helpompi on itse kirjoittaa kun ei tarvitse ajatella. Mutta palkitsevampaa ilman muuta on, kun saa lukea jonkun ajattelijan ajatusta.

Luemme lukupiiriä varten John Williamsin Stoneria. Kas siinä kirja, jonka kerronnan rytmissä ei ole muutosta. Tosin olen vasta alkupuolella, että ehkä se siitä vielä rytmiään hakee, ja tempoa ja tehokeinoja. Mutta näkökulma sekin. Kirjallisuus on erilaisia asioita, myös oikeaan aikaan sanomisen taidetta.

Tapasin tuttavani pääsiäisenä. Kuulin, että hän haluaa hakea kotimaista kirjallisuutta opiskelemaan Helsinkiin. Yritin kysellä, mikä se juttu on, että kotimainen kirjallisuus kiinnostaa. Annoin nuorelle naiselle mielestäni aikaakin, mutta ei hän ihan valmista vastausta saanut aikaiseksi. En tiedä, olisinko itsekään saanut. Ehkä onkin helppoa kirjoittaa vain sitaattia, ja ongitkoot sitten kysyjä siitä, siis kuviteltu kysyjä minun tapauksessani, mitä haluaa.

Tässä Paavo Haavikon novellissa on mies, jolla on maatila. Miehen nimi on Hämäläinen, ja mies saa sotavangin. Hämärissä olosuhteissa sotavanki kai sitten yrittää karata. Kun kaikki on ohi, mies kulkee pitkin peltojaan. Novelli päättyy.

"Suopellolta hän oikaisi metsän kautta rantaan. Viileni.

 Rannasta hän tuli koivikon lävitse pellon reunaan. Hirvien jälkiä ei näkynyt. Päärakennus nousi pellon takana, korkeana nyt kun ruis oli saatu seipäille; rakennus oli keltainen ja huopakatto musta. Hän jännitti piikkilankaa ylöspäin ja pujottautui sen alitse.

 Pihalla hän pysähtyi. Kun aurinko putosi metsän taakse, tiheni metsä yhdeksi silhuetiksi itäistä taivasta vasten, joka oli kirkas. Kaste nousi. Sähköjohdot riippuivat pylväitten välillä. Lännessä oli hataria pilviä, jotka värjäytyivät tummanpunaisiksi kuin maksoittunut veri. Isäntä lähti tallille, hän ei aina nukkunut hyvin.

S.

Lyhyet runot muistaa helposti

Lapseni osaavat ärrän ja ässän. Se on surullista. Toivon, että vielä olisi niitä, jotka eivät osaa ärrää ja ässää. Kukapa tietää, ei kukaan täällä, niin minä ajattelen.

Helpotusta tuo, että kuopuksen ärrä on sävyisä, liudentuva ja lempeästi soiva. Ja keskimmäisen ässä haipuu pois aina sitä mukaa kun innostustaso nousee. Eli tuon tuostakin.

Tänään oli kevätpäivä. Minun piti käydä Turussa ja rouvan piti päästä mukaan, ja lasten kanssa mietimme, miten toimia, kun ulkona ollut ilma muistutti kesästä niin paljon, ettei siitä malttanut luopua minkäänlaisen automatkan tähden. Niinpä Einon isä pelasti ja otti lapseni hoitoonsa. Kolme luokkakaverusta olivat käyneet skuuttailemassa, ja tapasivat matkallaan eskariope Minnan. On varmaan ollut ihan iloinen tapaaminen. Minna on lahjakkuus lasten kohtaamisessa. Pojat ovat kaikki aika kovia puhumaan. Yksi pojista rääkkyi tänään seitsemän maissa jokseenkin huonoäänisenä, ja näin kuulemma on aina: päivä mesotaan niin, että illalla kurkusta kuuluu raakuntaa.

Kuopus ei ehkä tajunnut, mitä aurinkoisessa päivässä menetti, tai sitten oli vain niin kiintynyt vanhempiinsa, että piti yhteistä automatkaa suurena seikkailuna. Mutta kun tulimme kotiin, hain pojan kotiin Einolta ja vaimoni kävi viereisessä kaupassa ostamassa jäätelöä. Kun sain poikani ulos pihasta, oli rouva autoineen portilla odottamassa. Halukkaat pääsivät kilometrin matkan ajaksi kyytiin. Minä, Ruusa ja tytär kävelimme. Tyttö uhosi kipittävänsä koko matkan. Ei kipittänyt, mutta höpötti koko ajan. Koira tempoi, olen saanut hänet kertaalleen opetettua hihnatavoille, mutta nyt olen löysännyt otetta ja heti kostautuu. Täytyy taas ankaroitua.

Löysin matkalta punaisen trikoopipon, jota epäilin poikani omaisuudeksi. Hän hukkasi sen eilen mennessään toiseen naapuriin omin päin. Onneksi otin pipon. Katsoin, onko ketään näkemässä ja vedin sen päähäni.

Talomme kulmilla tapasimme perheen, jonka isä talutti kaksivuotiasta ja puhui vieraita kieliä, jos kuulin oikein. Rouva vaikutti valoisalta ja luonnolliselta ihmiseltä ja kantoi aivan vastasyntyneen oloista vauvaa takkinsa sisällä. Ja talutti koiraa, ja kuten koiraihmiset ainakin, jäimme siihen koirista keskustelemaan. Mies meni kauempana ja oli jotenkin hurjan näköinen kun hänet tapasin ja häntäkin tervehdin. Ehdimme siinä lyhyessä ajassa puhua sen minkä lyhyessä ajassa kaksi suulasta ihmistä ehtii. Lopulta kävi ilmi, että he asuvat vuokralla rajanaapurimme piharakennuksessa. Sanoin, että törmäillään tai jotain, ja hän sanoi jotain samanlaista takaisin. Mutta luulen, että se mies ei jotenkin tykännyt, että puhuin hänen vaimonsa kanssa.

S.

Sanan silloin, toisen tällöin

Heh, hauskaa että joku oli kommentoinut tuollaista edelliseen. Ensimmäiseen kommenttiin voisin todeta, että en ollut kanttorinsijaisena eikä olisi käynyt mielessäkään lähteä pois. Yritin vastata tuonne kommenttikenttään, mutten onnistunut.

Olen ollut vähemmällä somella ja aikaa on jäänyt sitten muuhunkin. Olen jopa lukenut kirjaa pitkästä aikaa. Lisäksi olen kuunnellut radio-ohjelmia. Aivan meinasi naurattaa kun kuuntelin Petri Tammisen haastattelun. Se ei ole loputtomiin netissä, mutta tällä hetkellä näyttäisi olevan: http://areena.yle.fi/radio/2638153

Myös pääsiäislauantain Faunin Iltapäivä ja Klassista kahteen -konsertit kannattaa kuunnella. Siellä kuuluttamossa parhaaseen suoritukseen pyrkii Häklin Simo ;) onnea vain ja menestystä hänelle, hieno ja sivistykselle monipuolisesti ja maanisesti omistautunut nuori mies. Tästä kannattaa kuunnella siis kaikki mutta erityisesti Lumen Valon laulama Tsaikovskin Legenda. Jos jollekulle on epäselvää, mitä tarkoittaa romanttisuus musiikin tyylilajina, niin tämän selvemmin sitä ei voi sanoa mitä muusikot tuossa levytyksessä tekevät ja sanovat.

Tästä kannattaa kuunnella niin ikään kaikki, mutta erityisesti tuo loppupuolen Mozart, joka on niin kaunista musiikkia, että siitä on ihan turhaa puhua millään alustalla tai missään tilanteessa. Olen kertonut ehkä monestikin, että kaksi vanhinta lastamme syntyi tämän musiikin säestyksellä.

Pääsiäisenä olimme yhteydessä ihmisiin. Kaikki ei sujunut suunnitelmien mukaan, ja happamoitin mieleni menettäessäni kaksi minulle tärkeää pääsiäistilaisuutta. Ihmisiä tapasimme kuitenkin, joka päivä perjantaita lukuunottamatta, läheltä ja kaukaa. Siitä olen tietysti iloinen.

Vanhin lähti yöjunalla lappiin. Keskimmäinen jäi ikävoimään ja itki lohduttomasti, paitsi sana on väärä, sillä vanhimman (hänen tavanomaisin kiistelykumppani arjessa) halatessa ja lohduttaessa häntä lähdön hetkellä tuntui, että lohdutus todella tekee tehtävänsä. Se oli hieno hetki isän sivusta katsella. Saatoimme lopulta pojan makuuvaunuun saakka. Nyt hän laskee mäkeä kaukana pohjoisessa.

Kirjoittaminen on mukavaa, mutta jos tapahtumia ei säilö, ne menevät. Valuvat kuin kesän kuuma hiekka sormien välistä. Kun kirjoittaa, muistaa. Repaleita muististani kävelee joskus vastaanikin, kun ihmiset jatkavat keskustelua, jonka täällä olen aloittanut. Sellainen on mukavaa, parasta, etten sanoisi.

S.