Onko rullaviisu tullut tiensä päähän?

Rouvelini kertoi, että tänne blogiin ei enää mahdu kuvia. Ei mahdu, vaikka vanhoja poistaisi. Katsotaan, mahtuuko edes tekstiä. Toivon, että rouvelini jatkaisi kanssani ilmaisua, toisaalla, mutta saas nähdä mitä hän lopulta keksii. Ei pelkkää tarinaa jaksa erkkikään, kyllä pitää nykyajan nuorille olla kuviakin. Pitkästyvät muuten ja lähtevät pois. Minun piti jo aiemmin kertoa päivästäni poikien kanssa, omien poikieni, mutta se jäi kertomatta. Nyt on yö ja leivoin kakkua huomisille halouvviinsynttäreille. En tiedä, mistä sankari sai moisen päähänsä, toivottavasti ei tule pettymystä. Teen parhaani.

Yritin kastuttaa täytekakun glögillä. Rouva näki ja kävimme jäätävän dialogin. Kysyin perusteita hänen glögilläkostuttamiskiellolleen. Hampaiden välistä kuulin jotain sellaista kuin "että joku ees vois syyä sitä". Sitä seurasi lempeämpi kehotus käyttää "vaikka tätä. Maista, onko tää valmista vai tiivistettä." Pullossa oli mehua. Avasin korkin, tai korkkia, ja kuului ankara suhahdus. Sihinä jatkui vielä jonkin aikaa sen jälkeen, kun olin kaatanut pullon sisällön lavuaariin.

Nyt vatkaan vaahdon ja levitän sen vasta aamulla. Välikiisselistä tuli aika hyvää, mutten tiedä, paninko hilloa tarpeeksi. Enkä tiedä, millä kakusta lopulta saa halouvviinin. Vaahtoa aion panna sikana.

S.

Ps. Tein tänään kirjahyllyn. En ilmoita asiasta huutomerkein, mutta en edes muista, milloin minulla on ollut oma kirjahylly. Joskus lapsena. Aivan mahtavaa. Sitä on noin 240 senttiä ja se on vahvaa. Se meinaa vääntyä rupellille mutta ruuvasin sen jämäkästi kiinni niin eipä väänny.

Pps. Tapasin tänään kiinalaisen kun istuin hänen pöytäänsä syömään. Hän opetti mulle nii hao elikkä moikka. Hänen nimensä oli Chiang Wuang, eikä edes sinne päin, mutta yritin kolme kertaa kysyä, että niin mikäs se sun nimes nyt olikaan, ja toistaa, ja en osannut toistaa oikein, ja hän oli hyvin korrektina mutta pärskäytti aina vähän vasten omaakin tahtoaan kun yritin toistaa. Nimen sanominen oli vaikeaa, mutta hänen nimensä oli suomeksi käännettynä "hiljainen kirjallisuus". Me Helin kanssa haukoimme henkeä, että vau. Heli tuli pöytään myöhemmin ja kysyi, mistä me tunnemme toisemme. Minä sanoin, että kun istutaan tässä saman pöydän ääressä. Kiinalainen kysyi minun nimeni merkitystä. En muistanut. Hepreaksi Samuel kai tarkoittaa jotain? Tietäähän joku, tietäähän?

Ppps. Kysyin aluksi kiinalaiselta, että mistä hän on kotoisin. "Kiinasta. Tiedätkö sinä sen paikan?"

Pohjoisen pappi

Ilari Kinnunen on ehdolla kirkkoherraksi Rovaniemellä. Jostain syystä asiasta puhutaan nyt ympäri maata. En tiedä, miten tavallista on, että kirkkoherraksi valitaan ihminen vaalisijojen ulkopuolelta, mutta helppoa se ei ole. Väitän, että harvinaista myös.

Tuomiokapituli siis asettaa virkaa hakeneista kolme parhaaksi katsomaansa ehdokasta vaalisijoille. Näistä seurakuntalaiset äänestävät itselleen paimenen, joka erään teorian mukaan olisi suomenkielisessä asussaan hullunkurinen käännösvirhe ruotsista: Kyrkohärde, kirkon paimen. En tiedä. Mustankipeä on vähän samanlainen, mustasukkainen, svartsjuk.

Kolmen vaalisijalla olevan lisäksi voi ehdokkaaksi päästä, jos seurakunnasta löytyy riittävästi nimiä listalle, jonka allekirjoittajat tukevat valittua henkilöä virkaan. Ilari Kinnunen on siis saanut taakseen pitkälti kolmattasataa nimeä ja on ehdolla kirkkoherranvaalissa. Hänen pitää kuitenkin saada yli puolet annetuista äänistä sekä yli kymmenen prosenttia kaikkien äänioikeutettujen äänistä. Näin siis äänestysprosentin on noustava yli kymmenen. Jos se on tasan kymmenen, kaikkien äänten on mentävä Kinnuselle.

Kinnunen herättää närää vanhoillislestadiolaisuutensa vuoksi. Uutisia lukiessani ymmärsin kuitenkin, että Kinnunen on hyvin pidetty, eikä itse herätä närää. Tämän momentin lisäksi vaaleissa on tapahtunut yhtä jos toista muutakin, "vauhtia ja vaarallisia tilanteita" kuten sopivan kulahtanut sanonta kuuluu. Yksi ehdokas kuoli, toinen hyllytettiin rikossyytteiden vuoksi.

Juonenkäänteistä on vähän vaikea saada median kautta selvää. Täältä voi lukea rovaniemeläisen, asiaa seuranneen kirjoittajaihmisen omaa pohdintaa aiheen ympäriltä. Hannu Taanilakin puolustaa näkökulmien rikkautta. Viisaaksi tulee sitten, kun on samaa mieltä hänen kanssaan.

S.

Tämä on Suomen ja Venäjän raja

Ihan tavallisista asioista voi tulla iloisiksi, ihan tavallinen asia voi naurattaa kovasti, vaikka on ihan tervejärkinen mies. Tai vaikka ois. Se, että tavallinen asia naurattaa ja että kertoo siitä, voi luoda sellaisen kuvan, että ka, onpas elämä lystikästä. Ei elämä yhtä ja samaa naurua ole, vaikka siitä kertoisikin. Jos päivän aikana on kerran nauranut, niin lopun aikaa on voinut itkeä, mistä sitä voi tietää jos ei kerro ja jos ei kukaan kysy: mitä muuta teit kun nauroit?

Päivän päätteeksi menin Pizzeria Arezzoon, Turun parhaaseen pizzeriaan. Ehkä miellyttävämpiäkin miljöitä löytyy, mutta jotenkin se on paikka, jonne menen kaikkein mieluimmin. Siellä on hyvä meininki. Tänään menin sinne päättämään päiväni, työpäiväni, ja hain perheelleni päivällisen. Pizza oli jo jäähtynyt kun tulin kotiin. Matkalla olin syönyt siitä neljänneksen, siitä puolesta siis, jossa oli poroa, tonnikalaa ja kinkkua, puolikkaan. Ananas-kinkku-tonnikalapuolikkaan jätin perheelleni. Pizzan keskellä oli tomaattikastikevana, ja erilaiset puolikkaat erottuivat selvästi. Lähi-itäsyntyinen, tukevaa oulun murretta (tuleeko oulun murre isolla?) murtava pizzanleipoja ojensi pizzan minulle ja näytti tekemäänsä tomaattikastikevanaa: "Tämä on Suomen ja Venäjän raja". Juttu ei liittynyt mihinkään, mutta nauroimme sille raikkaasti niin kuin omenanraakileet kevätyössä. Rakastan kunnolla ontuvia kielikuvia. Sellaiset vähän ontuvat ovat huonoja. Niinkuin vaikka että "pidä mut kartalla". Ei toista voi pitää kartalla.

S.

Kainen voinen luulen ehken mutta julkaisenpa nyt kuitenkin sähköpostiviestin. Virkamiehen logiikaltaan aukottoman viestin.

"Hei!

Olet aivan oikeassa kukon ilmoittamisesta! Eläinsuojat ja aitaukset kuuluvat TsL (763/1994) ilmoitusvelvollisuuden piiriin, kun ne sijaitsevat asemakaava-alueella tai alueella, missä ne jo olevan asutuksen takia katsotaan tarpeelliseksi. Yleisohjeena voidaan kuitenkin pitää, että ilmoitus tulee tehdä kanoista tai muista siipikarjayksiköistä, jos niitä on enemmän kuin kuusi. Poikkeuksena kukko, jonka pitämisestä on aina (ei ympäristönsuojelulain nojalla luvitetut kohteet) tehtävä ilmoitus asemakaava-alueella tai muulla taajaan asutulla alueella. Voit käyttää liitteessä olevaa ilmoituslomaketta. Ilmoitus tehdään kahtena allekirjoitettuna kappaleena ja siihen liitetään ainakin asemapiirros, sekä piirros jossa rajanaapurit ilmenee. Naapureiden kuulemista varten kaikkien rajanaapureiden yhteystiedot on myös liitettävä (liitteistä riittää yksi kpl). Ilmoitus lähetetään Paraisten toimipisteeseen (osoite alla sekä ilmoituslomakkeessa).

Terveisin,"

S.

Mikä naurattaa?

Selittely naurattaa. Kun saa seistä sivussa ja kuunnella selitystä. Ai että kun naurattaa parhaimmillaan sellainen.

En tiedä, onko tämä naurattavaa tekstiä parhaimmillaan, mutta ihan hyvää ja jotenkin älykästä tämä on. Kappale on eräästä kakofonisesta tai kakotonisesta romaanista. Tunteeko joku?

"Te tulitte käsikirjoituksen takia? Se on luettavana, ei minä erehdyin, se on luettu mielenkiinnolla, tietysti minä muistan! Huomattava kielellinen kudos, mikä kärsimysten paljastus, ettekö ole saanut kirjettämme? Meidän on ikävä kyllä täytynyt ilmoittaa kirjeessämme, siinä on selitetty kaikki, se on lähetetty jo jonkin aikaa sitten, posti myöhästyy aina, julkaisuohjelmat ylikuormitettuja, konjunktuurit epäedullisia, mitä muuta siinä sanottiin, kiitän siitä että olette jättänyt sen luettavaksemme, kiirehdimme palauttamaan sen, ai te tulitte hakemaan käsikirjoituksen pois? Ei, me emme ole löytäneet sitä, olkaa kärsivällinen vielä vähän aikaa, se löytyy kyllä, älkää pelätkö, täältä ei koskaan katoa mitään, juuri nyt olemme löytäneet käsikirjoituksia joita olemme etsineet kymmenen vuotta, ei, ei kymmenen vuoden kuluttua, me löydämme kyllä teidän käsikirjoituksenne aikaisemmin, ainakin me toivomme niin, meillä on niin paljon käsikirjoituksia, näin korkeita pinoja, me voimme näyttää jos haluatte, tietenkin te haluatte omanne eikä kenenkään muun, se nyt vielä puuttuisi, tarkoitan että meillä on paljon käsikirjoituksia joista emme välitä mitään, kuinka heittäisimme pois teidän käsikirjoituksenne joka on meille niin tärkeä, ei julkaistavaksi vaan palautettavaksi teille."

"S."

K.

Ajattelun viikon loppu

Mirkka Rekola puhuu niin, että kuulija lumoutuu. Näin voi päätellä kun lukee artikkelikokoelmaa Kuva Silmissä. Se on ilmestynyt vuonna 2011, "kirjailijan merkkivuotena". Wikipedian mukaan Rekola täytti tuolloin kahdeksankymmentä vuotta. Hänen ystävänsä, tuttavansa ja ihailijansa ovat koonneet joukkonsa ja kirjoittaneet WSOY:n kustantaman artikkelikokoelman. (Toim. Eila Kostamo ja Liisa Enwald). Siinä käydään läpi Rekolan tekstejä, tietysti, mutta yllättävän moni mainitsee myös Rekolan puheen ainutlaatuiseksi.

Rekola on ajattelija, joka on kirjoittanut runoja, aforismeja ja esseitä. Artikkelikokoelma on rehevän monimuotoista ylistystä sekä kirjalijan persoonaa että hänen hengentuotoksiaan kohtaan. Jokainen kirjoittaja käyttää omaa ääntään luontevasti. Kristina Carlson esimerkiksi näin: "Huvilakadun ullakkoasunnon ikkunassa oli ultramariini taivas, kuu, pöllö. Sinä puhuit kuten runosi puhuvat, ja aloin kuulla omankin ääneni toisin. Olen sanojen ja kielen ja maailman sisässä, ja huikaisee kuin lentäisin. Kun sinä puhut, aukeaa ovi, joka on välillä ollut suljettu. Sinun runoissasi se ovi on auki, miten yksinäinen olen ollutkin."

Leena Krohn kertoo omassa tekstissään tapaamisesta, joka muistuttaa todellista ensitapaamista Rekolan kanssa. Näin. "Hän silmäili minua nyt niin läpitunkevasti, että olisin pitänyt katsetta julkeana ellei se olisi ollut hievahtamattoman levollinen. Hän katsoi suoraan olemattomuuteeni, siihen kohtaan missä on kuin neulanpisto mutta niin syvä, että sinne voisi heittää kaiken tavaransa ja muistinsa ja epäilyksensä, vaatimuksensa ja verukkeensa - niin, koko elämänsä - eikä siellä vielä olisi yhtään mitään."

Eila Kostamo, kirjan toinen toimittaja, oli Rekolan kustannustoimittajana pitkään. Hänen kertoilunsa niistä vaiheista ovat kiintoisia myös. Kirjassa on yhdeksän kirjoittajaa, ja jokaisella oma äänensä. Vaikka kirja olisi käsitellyt aidan seivästä, on mielenkiintoista lukea, miten eri tavalla aihetta lähestyy vaikkapa nyt Kalevi Aho ja Vilja-Tuulia Huotarinen. (Kalevi Aho kirjoitti hyvin kiinnostavan kirjoituksen aikamme musiikista, mutta en löydä siitä mistään kiinnekohtaa Rekolaan. Kirjan alaotsikko on "Näkökulmia Mirkka Rekolan kirjailijantyöhön")

Ajattelun viikko on lopussa. Ehkä taas vuoden päästä ajattelemme lisää. Sitä odotellessa voi pureksia Rekolan runoa Vedessä palaa. Se on hänen ensimmäisestä kokoelmastaan vuodelta 1954, modernistinen. Minä en siitä osaa sanoa enempää, eikä tarvitsekaan. Rekolan runoja en muista systemaattisemmin lukeneeni aiemmin. Kirjan halki niitä siteerattiin, ja mielenkiintoni kyllä heräsi. Ehkä ne joskus uivat syliini.

S. 

Syöttinä veteen
kuvasi eteen
valuu hopea
polttava, nopea

Näetkö ne kaksi
tulista kalaa.
Silmäsi syttyvät.
Vedessä palaa.

(M. Rekola)