Särkynyt muna

Menin illalla lasten kanssa ulos. Se on harvinaista, yleensä aikuisten maailmassa on aina jotain tärkeämpää tekemistä. Ulkoillessani huolehdin kanoista, tai lähinnä omista eduistani kun noudin munia pesästä. Olen tuunannut siihen tarkoitukseen hiilikolaa muistuttavasta puutarhatyökalusta kapistuksen, jolla voin kaapia munat pesästä. Kanat ovat styroksilaatikossa, jonka reuna on niin korkea, että ihan kurkottaen ulotun laskemaan vesiastian kanoille. Ilman kurkotusta joutuisin pudottamaan sen ja se kaatuis, ja kanat kastuis.

Olin just nostamassa jälkimmäistä munaa työkalulla ulos pesästä kun portailta kuului vauvelin itkua. Rouva oli jättänyt pukemansa kuopuksen portaalle, vaikka huusin hänelle, että minuutti menee. Keskittymiseni herpaantui, ja muna putos pesän pohjalle. Kuului pahaenteinen ääni. Otin munan ylös ja juoksin sisälle. Se oli rikki, ja vähän kanankakassa, sitä on siellä lattialla kauttaaltaan. Huuhtelin munan ja panin tiskialtaan reunalle sen ihmettelemään. Ajattelin, ettei tällainen takaisku minua lannista. Aamulla heräsin ja sytytin pönttöuuniin tulet. Sitten särjin pöydällä odottaneen munan lopullisesti ja valutin sen mikä valutettavissa oli paistinpannulle. Panin kaveriksi toisenkin. Kaadoin perään suolaa ja maitoa ja voita. Sekoitin juustohöylällä, jonka varsi on tummaa puuta. Se ilmestyi meille hiljattain, ehkä kuukausi sitten. Vaimo huomasi sen viikko sitten. Panin levyn kutoselle ja unohdin siihen pukiessani lapsia päiväkotiin. Sitten muistin. Munakas oli aika kiinteä, muttei palanut. Isompi viedokki oli puettu, pienempi kainalossani vielä. Kävin kaapimassa juustohöylällä siipaleita kuumasta munakkaasta. Ai kun oli hyvää. En ole vieläkään oksentanut enkä voinut pahoin, joten ei siitä varmaan pakteereja tullut.

S.

Mulli Ostonen

Lapsineron taakkaa kantava Olli Mustonen puhuu radiossa. Mies käy viidettäkymmenettä, ja on sikäli tavallinen säveltäjä, että hänen puhettaan on mukava kuunnella. Ymmärrän myös niitä, joiden mielestä jatkuva maailman kauneuden ihmettely väsyttää. Mustosen Ollin puhe on vähän sellaista. Hän kuulostaa aidolta, mutta toisaalta hyväosaiselta. Se oli se yksi kirjailija, joka sanoi Seppo Puttosen haastattelussa, että kun köyhä näkee rikkaan, hän näkee siinä rikkaan eikä ihmistä. Tuli mieleen. En ole mammonan perään.

Mustonen säveltää samanlaista musiikkia. Niin tekee tietysti moni muukin, vaikka sitten olisi monipuoliseksi mainittu. Vaikka nyt tuo Bach. Kirjailijoista Waltaria on sanottu monipuoliseksi, mutta kai hänenkin äänensä on kuultavissa erilaisissa kirjoissa, Komisario Palmuissa ja Feliks onnellisissa. Otin jokin aika sitten projektin, että tutustun Waltariin vähän monipuolisemmin mitä olin siihen asti tehnyt. Näin minulla oli, ajattelin, selkänojaa moittia elikkäs kritikoida häntä. Ei ole Waltarilla minulle paljoa annettavaa. Waltarit ovat arvossaan, kirjoina, joka niitä haluaa niin täältä kun tulee hakemaan, voi saada halvallakin.

Olen pidättynyt kirjoittamasta rullaviisuun. Verbi pidättyä lienee eri kuin pidättäytyä, joka lienee reflektiivinen taikka jotain, käsittäisin että sanojaan itseensä kohdistuvaa tekemistä. En tiedä. Pidättäytyminen jostakin on sitä paitsi eri asia kuin pitäytyminen johonkin, mikä taas on jostakin pitäytymisestä selvästi poikkeava ilmaus. Syyt ovat epäselvät, oli verbivalinta sitten miten selvä hyvänsä. Minä tulen töistä kotiin ja teen muita asioita. Olen ollut vähän ahtaallakin, ja silloin ei ensimmäisenä kirjoiteta kun ollaan ahtaalla. Viime viikko oli tosi innostava töissä, mutta täysi kuin hyyskän saavi. Ei täyden viikon illalla ole tyhjää tilaa kirjoittamiselle. Toisaalta tuntuu, että onko jotain, mistä kirjoittaa. On tietysti, elämää voi kirjoittaa niin paljon kuin vain kerkeää. Kaiken voi kirjoittaa, ja silti kun kirjoittaa, se on vain pieni osa siitä mitä on.

Päivät ovat täynnä pienenpieniä asioita, hauskoja ja surullisia. Tahattomia nauruja, joita nyt oli vaikka tänään. Tai muuta. Hetki sitten olin keittiössä, ja tunnin soinut Olli Mustosen musiikki virtasi radiosta kuin olisi virrannut tuntikausia. Sitten siihen tuli tauko. Ihan vilpittömästi kun sanon, niin tauko harvoin tuntuu niin hyvältä musiikissa kuin tuntui siinä kohtaa. Kun sitä Mustosta oli kuultu jo aika paljon. Ennen kuin musiikki ehti jatkua, makuuhuoneen suunnalta kuului vaimoni lyhyt "kiitos". Hän luuli, että panin radion kiinni.

S.

Onko rullaviisu tullut tiensä päähän?

Rouvelini kertoi, että tänne blogiin ei enää mahdu kuvia. Ei mahdu, vaikka vanhoja poistaisi. Katsotaan, mahtuuko edes tekstiä. Toivon, että rouvelini jatkaisi kanssani ilmaisua, toisaalla, mutta saas nähdä mitä hän lopulta keksii. Ei pelkkää tarinaa jaksa erkkikään, kyllä pitää nykyajan nuorille olla kuviakin. Pitkästyvät muuten ja lähtevät pois. Minun piti jo aiemmin kertoa päivästäni poikien kanssa, omien poikieni, mutta se jäi kertomatta. Nyt on yö ja leivoin kakkua huomisille halouvviinsynttäreille. En tiedä, mistä sankari sai moisen päähänsä, toivottavasti ei tule pettymystä. Teen parhaani.

Yritin kastuttaa täytekakun glögillä. Rouva näki ja kävimme jäätävän dialogin. Kysyin perusteita hänen glögilläkostuttamiskiellolleen. Hampaiden välistä kuulin jotain sellaista kuin "että joku ees vois syyä sitä". Sitä seurasi lempeämpi kehotus käyttää "vaikka tätä. Maista, onko tää valmista vai tiivistettä." Pullossa oli mehua. Avasin korkin, tai korkkia, ja kuului ankara suhahdus. Sihinä jatkui vielä jonkin aikaa sen jälkeen, kun olin kaatanut pullon sisällön lavuaariin.

Nyt vatkaan vaahdon ja levitän sen vasta aamulla. Välikiisselistä tuli aika hyvää, mutten tiedä, paninko hilloa tarpeeksi. Enkä tiedä, millä kakusta lopulta saa halouvviinin. Vaahtoa aion panna sikana.

S.

Ps. Tein tänään kirjahyllyn. En ilmoita asiasta huutomerkein, mutta en edes muista, milloin minulla on ollut oma kirjahylly. Joskus lapsena. Aivan mahtavaa. Sitä on noin 240 senttiä ja se on vahvaa. Se meinaa vääntyä rupellille mutta ruuvasin sen jämäkästi kiinni niin eipä väänny.

Pps. Tapasin tänään kiinalaisen kun istuin hänen pöytäänsä syömään. Hän opetti mulle nii hao elikkä moikka. Hänen nimensä oli Chiang Wuang, eikä edes sinne päin, mutta yritin kolme kertaa kysyä, että niin mikäs se sun nimes nyt olikaan, ja toistaa, ja en osannut toistaa oikein, ja hän oli hyvin korrektina mutta pärskäytti aina vähän vasten omaakin tahtoaan kun yritin toistaa. Nimen sanominen oli vaikeaa, mutta hänen nimensä oli suomeksi käännettynä "hiljainen kirjallisuus". Me Helin kanssa haukoimme henkeä, että vau. Heli tuli pöytään myöhemmin ja kysyi, mistä me tunnemme toisemme. Minä sanoin, että kun istutaan tässä saman pöydän ääressä. Kiinalainen kysyi minun nimeni merkitystä. En muistanut. Hepreaksi Samuel kai tarkoittaa jotain? Tietäähän joku, tietäähän?

Ppps. Kysyin aluksi kiinalaiselta, että mistä hän on kotoisin. "Kiinasta. Tiedätkö sinä sen paikan?"

Pohjoisen pappi

Ilari Kinnunen on ehdolla kirkkoherraksi Rovaniemellä. Jostain syystä asiasta puhutaan nyt ympäri maata. En tiedä, miten tavallista on, että kirkkoherraksi valitaan ihminen vaalisijojen ulkopuolelta, mutta helppoa se ei ole. Väitän, että harvinaista myös.

Tuomiokapituli siis asettaa virkaa hakeneista kolme parhaaksi katsomaansa ehdokasta vaalisijoille. Näistä seurakuntalaiset äänestävät itselleen paimenen, joka erään teorian mukaan olisi suomenkielisessä asussaan hullunkurinen käännösvirhe ruotsista: Kyrkohärde, kirkon paimen. En tiedä. Mustankipeä on vähän samanlainen, mustasukkainen, svartsjuk.

Kolmen vaalisijalla olevan lisäksi voi ehdokkaaksi päästä, jos seurakunnasta löytyy riittävästi nimiä listalle, jonka allekirjoittajat tukevat valittua henkilöä virkaan. Ilari Kinnunen on siis saanut taakseen pitkälti kolmattasataa nimeä ja on ehdolla kirkkoherranvaalissa. Hänen pitää kuitenkin saada yli puolet annetuista äänistä sekä yli kymmenen prosenttia kaikkien äänioikeutettujen äänistä. Näin siis äänestysprosentin on noustava yli kymmenen. Jos se on tasan kymmenen, kaikkien äänten on mentävä Kinnuselle.

Kinnunen herättää närää vanhoillislestadiolaisuutensa vuoksi. Uutisia lukiessani ymmärsin kuitenkin, että Kinnunen on hyvin pidetty, eikä itse herätä närää. Tämän momentin lisäksi vaaleissa on tapahtunut yhtä jos toista muutakin, "vauhtia ja vaarallisia tilanteita" kuten sopivan kulahtanut sanonta kuuluu. Yksi ehdokas kuoli, toinen hyllytettiin rikossyytteiden vuoksi.

Juonenkäänteistä on vähän vaikea saada median kautta selvää. Täältä voi lukea rovaniemeläisen, asiaa seuranneen kirjoittajaihmisen omaa pohdintaa aiheen ympäriltä. Hannu Taanilakin puolustaa näkökulmien rikkautta. Viisaaksi tulee sitten, kun on samaa mieltä hänen kanssaan.

S.

Tämä on Suomen ja Venäjän raja

Ihan tavallisista asioista voi tulla iloisiksi, ihan tavallinen asia voi naurattaa kovasti, vaikka on ihan tervejärkinen mies. Tai vaikka ois. Se, että tavallinen asia naurattaa ja että kertoo siitä, voi luoda sellaisen kuvan, että ka, onpas elämä lystikästä. Ei elämä yhtä ja samaa naurua ole, vaikka siitä kertoisikin. Jos päivän aikana on kerran nauranut, niin lopun aikaa on voinut itkeä, mistä sitä voi tietää jos ei kerro ja jos ei kukaan kysy: mitä muuta teit kun nauroit?

Päivän päätteeksi menin Pizzeria Arezzoon, Turun parhaaseen pizzeriaan. Ehkä miellyttävämpiäkin miljöitä löytyy, mutta jotenkin se on paikka, jonne menen kaikkein mieluimmin. Siellä on hyvä meininki. Tänään menin sinne päättämään päiväni, työpäiväni, ja hain perheelleni päivällisen. Pizza oli jo jäähtynyt kun tulin kotiin. Matkalla olin syönyt siitä neljänneksen, siitä puolesta siis, jossa oli poroa, tonnikalaa ja kinkkua, puolikkaan. Ananas-kinkku-tonnikalapuolikkaan jätin perheelleni. Pizzan keskellä oli tomaattikastikevana, ja erilaiset puolikkaat erottuivat selvästi. Lähi-itäsyntyinen, tukevaa oulun murretta (tuleeko oulun murre isolla?) murtava pizzanleipoja ojensi pizzan minulle ja näytti tekemäänsä tomaattikastikevanaa: "Tämä on Suomen ja Venäjän raja". Juttu ei liittynyt mihinkään, mutta nauroimme sille raikkaasti niin kuin omenanraakileet kevätyössä. Rakastan kunnolla ontuvia kielikuvia. Sellaiset vähän ontuvat ovat huonoja. Niinkuin vaikka että "pidä mut kartalla". Ei toista voi pitää kartalla.

S.

Kainen voinen luulen ehken mutta julkaisenpa nyt kuitenkin sähköpostiviestin. Virkamiehen logiikaltaan aukottoman viestin.

"Hei!

Olet aivan oikeassa kukon ilmoittamisesta! Eläinsuojat ja aitaukset kuuluvat TsL (763/1994) ilmoitusvelvollisuuden piiriin, kun ne sijaitsevat asemakaava-alueella tai alueella, missä ne jo olevan asutuksen takia katsotaan tarpeelliseksi. Yleisohjeena voidaan kuitenkin pitää, että ilmoitus tulee tehdä kanoista tai muista siipikarjayksiköistä, jos niitä on enemmän kuin kuusi. Poikkeuksena kukko, jonka pitämisestä on aina (ei ympäristönsuojelulain nojalla luvitetut kohteet) tehtävä ilmoitus asemakaava-alueella tai muulla taajaan asutulla alueella. Voit käyttää liitteessä olevaa ilmoituslomaketta. Ilmoitus tehdään kahtena allekirjoitettuna kappaleena ja siihen liitetään ainakin asemapiirros, sekä piirros jossa rajanaapurit ilmenee. Naapureiden kuulemista varten kaikkien rajanaapureiden yhteystiedot on myös liitettävä (liitteistä riittää yksi kpl). Ilmoitus lähetetään Paraisten toimipisteeseen (osoite alla sekä ilmoituslomakkeessa).

Terveisin,"

S.

Mikä naurattaa?

Selittely naurattaa. Kun saa seistä sivussa ja kuunnella selitystä. Ai että kun naurattaa parhaimmillaan sellainen.

En tiedä, onko tämä naurattavaa tekstiä parhaimmillaan, mutta ihan hyvää ja jotenkin älykästä tämä on. Kappale on eräästä kakofonisesta tai kakotonisesta romaanista. Tunteeko joku?

"Te tulitte käsikirjoituksen takia? Se on luettavana, ei minä erehdyin, se on luettu mielenkiinnolla, tietysti minä muistan! Huomattava kielellinen kudos, mikä kärsimysten paljastus, ettekö ole saanut kirjettämme? Meidän on ikävä kyllä täytynyt ilmoittaa kirjeessämme, siinä on selitetty kaikki, se on lähetetty jo jonkin aikaa sitten, posti myöhästyy aina, julkaisuohjelmat ylikuormitettuja, konjunktuurit epäedullisia, mitä muuta siinä sanottiin, kiitän siitä että olette jättänyt sen luettavaksemme, kiirehdimme palauttamaan sen, ai te tulitte hakemaan käsikirjoituksen pois? Ei, me emme ole löytäneet sitä, olkaa kärsivällinen vielä vähän aikaa, se löytyy kyllä, älkää pelätkö, täältä ei koskaan katoa mitään, juuri nyt olemme löytäneet käsikirjoituksia joita olemme etsineet kymmenen vuotta, ei, ei kymmenen vuoden kuluttua, me löydämme kyllä teidän käsikirjoituksenne aikaisemmin, ainakin me toivomme niin, meillä on niin paljon käsikirjoituksia, näin korkeita pinoja, me voimme näyttää jos haluatte, tietenkin te haluatte omanne eikä kenenkään muun, se nyt vielä puuttuisi, tarkoitan että meillä on paljon käsikirjoituksia joista emme välitä mitään, kuinka heittäisimme pois teidän käsikirjoituksenne joka on meille niin tärkeä, ei julkaistavaksi vaan palautettavaksi teille."

"S."