Vapaa on sanajärjestys

Oliko se eilen kun illan päätteeksi kävin kaupassa. Huomasin, että kaupan etiketeissä on sanajärjestys nurinkurinen. Tyyliin "Banaani kotimainen" vaikka pitäisi tietysti olla kotimainen banaani. Vaikka emmehän me mikään banaanivaltio ole. Kohtalonani oli syödä koipi grillattu. Niitä oli kolme, vaikkei etiketistä olisi voinut sitä päätellä. Eivätkä ne kovin koivahtavia olleet. Mutta söin ne juuri oikeassa järjestyksessä. Ensimmäinen oli muhevan kostea ja maukas. Toinen oli pinnalta mausteinen. Kolmas oli surullisen kuiva. Se jäi kesken. Mutta periaatteesta pidän kanasta, minusta se on hyvää ruokaa, tällaiselle ruokavammaiselle erityisesti.

Toissapäivä ei ollut täydellinen, mutta tänään päivä oli jo paljon lähempänä täydellistä. Talkookutsu esitettiin huonoon aikaan, siitä huolimatta vietimme mukavan ja inspiroivan päivän talolla. Antti oli kaverinani kun tunkkasimme rossilattian alinta tukihirttä ylöspäin. Se nousi Aapon tunkeilla aika kutkuttavasti. Itse Aapo tukekoot sen maanantaina vielä pysyväisluonteisesti maahan kiinni, sementöiköön siis saavutetun edun, sitä minä vain. Mutta sen luuloni uskallan tässä ääneti lausua, että talon lattia on erinomaisen hyvin tehty, ainakin periaatteessa. Sittenpähän nähdään, kun tuo vuosituhannen kylmin talvi tulee. (Taas tulee Hamsteri mieleen.) Sanni irrotti Kristiinan kanssa keittiön muovimattolastulevylattian kokonaan. Sen huoneen lattia on sata vuotta vanhaa 220 milliä leveää lankkua. Vanha puu sytyttää minut aina.

Pappa kävi talolla. Kadonneesta porakoneestaan asiaa tehden hän saapui, mutta mietteet olivat muualla, selvästi. Hän kysyi, mitä lattian alta löytyi. Ja että kannattiko. Oli selvästi kuullut terveiseni pojaltaan. Kun pyysin hänet saliin käymään ja katsomaan pientä lahovauriota, mies sanoi jotain, joka ilahdutti. "Kun sinä avasit tämän lattian niin minä sanoin että ei kannata. Mutta olin väärässä, oli hyvä että katsoit tänne."

Mies on taloasian kanssa hyvin herkkänä. Minä kysyin häneltä, miltä talokauppa nyt muutaman viikon kuluttua tuntuu, hän liikuttui ja sanoi, että on hyvillään, kun sai taloon asukkaat, jotka arvostavat rakennusta sellaisenaan.

"Kun me muutimme tänne, ostin koko talon velalla. Siihen aikaan opettajan palkka oli pieni, eikä meillä ollut varaa tehdä mitään suurta remonttia. Meillä oli jo tuolloin neljä lasta. Minä ajattelin, että teen remonttia sitten myöhemmin. Mutta yhtäkkiä kaikki lapset olivat jo muuttaneet kotoa pois Turkuun ja muualle opiskelemaan, ja olimme vaimoni kanssa kahdestaan. Silloin ajattelin, että en viitsi enää tehdä remontteja. Ajattelin monesta asiasta niin, että seuraava asukas saa sitten halutessaan tehdä korjauksia ja muutoksia. Nykyään nuoret haluavat modernia asumista, minunkin lapset ja lapsenlapset asuvat uusissa taloissa, mutta sieltä puuttuu jotain... Tänne kun tulee, on sellainen olo, että tulee kotiin."

Kuten arvata voi, tässä vaiheessa vanha mies herkistyi ja piti luovan tauon.

Tänään päivä oli, itseäni toistaakseni, erinomainen. Kymmentä vaille kuusi vaihdoin vaaleanpunaisen paidan ylleni ja ehjät rikkinäisen näköiset housut jalkaan. Ne ovat muodikkaat, mutta ostin ne koska ne maksoivat kympin ja mahtuivat jalkaani, ainakin ostohetkellä. Kävelin kirkkoon 200 metriä Nicolaus Bruhnsin, Johann Sebastian Bachin ja Tomi Satomaan jokasoluhoidettavaksi. Olen ehkä voinut kuulla jossain hienompaa urkujensoittoa kuin tänä iltana, mutta minulla ei ole sellaisesta mitään muistikuvaa. Urkumusiikki on muutenkin niin järisyttävän voimakasta kirkossa kuunneltuna, että sitä ei sanoin voi kuvailla. Mutta sen tuntee, luissa muun muassa. En ole koskaan oppinut kuuntelemaan urkumusiikkia äänilevyiltä.

Bruhnsin musiikki oli minulle uusi kirpeähkö tuttavuus. Ohjelmalehtisessä häntä luonnehdittiin aikansa avantgardistiksi. Olin aivan innoissani. Ja kun sen jälkeen Tomi soitti Leipzigin Tuomas-kirkon kanttorin Trio-sonaatin (olisiko ollut neljäs sellainen) ja sen perään Preludin ja Fuugan Orgelbüchlein III:sta, Bwv 522 Es-duuri, koin sen saman tunteen, joka niin usein seuraa välittömästi sitä kun säveltäjä vaihtuu jostakin muusta Bachiin. Että tätä ei kukaan muu koskaan olisi voinut säveltää. Tiedän, etten ole tunteineni yksin.

Kuinka suurenmoista onkaan, että voin kotoani kävellä kivikirkkoon kuuntelemaan maailmanluokan urkumusisointia. Matka on lyhyt, ja erityisesti näin ruskan aikaan aivan mielettömän kaunis. Näissä mietteissäni lähdin ajamaan Marjatankadulle Turkuun ja olin vähällä ajaa autollani valtavan rupikonnan yli. Onneksi ehdin väistää. Mietin että jos olisin ajanut, sen henki olisi puhaltunut hetkessä siitä ulos. Minneköhän se olisi siitä mennyt, elämä.

S.