Pieni mies on niin hurmaava ja niin hullu, että minulla on vaikeuksia olla hänelle vihainen nyt, kun sanavarastoon on jäänyt 'pakkapää'. Tiettyä äkkipikaisuutta siinä miehessä on havaittavissa, kun tuo sanakummajainen, mistä lie ronjaryövärintyttärestä opittu, tirskahtelee aina silloin tällöin ilmoille. Sitten leppyy pian. Uho on aina ihan valtavaa, ja jos häntä nuhdellaan, sana joko koskettaa kovasti tai ei kosketa ollenkaan. Nuorukaisen hymy siis hyytyy tai ei hyydy. Joskus harvoin hän lupaa hymyssä suin olla ihmisiksi jatkossa.
Keittiötämme maalattiin. Kun lattia oli puolikuivunut ja kuiva-ainekaapille ja jääkaapille ja tiskikoneelle oli päästävä, levitimme lattialle pahveja. Paaveja, kuten pikkumies sanoi. Hän kärtti päästä paaveille, koko ajan. Nojaili ovenkarmeihin kantapää toisen jalan polvea vasten tai toisen jalan pöydän päällä ja kysyi, milloin paaville pääsee. Joskus päästinkin hänet, kun tarvitsin apulaista. Se oli totista hommaa. Otin kaverin paaveille ihan itsekkäistä syistä. Niin mahtavaa oli nähdä lapsen riemu ja tohkeus.
Eräänä päivänä hän aamulla puki jotkut vaatteet, jotka hänen mielestään olivat työkamppeet. Niihin vedoten hän sitten esitti taas tutun pyyntönsä, verhoiltuna uusilla vaatteilla: Kun mulla on paavin työkamppeet, niin mun pitää päättä paaville. Tai: Paavi tano että tillä on mulle atiaa ja mun pitää tulla paaville. Tai jotain muuta.
Tämä pikku paavimies kävi kanssani ongella. Saimme neljä kalaa, kaksi isoa ja kaksi pientä. Sen jälkeen menimme kolmestaan, isoveljen kanssa, pelkästään virvelöimässä. (Minä selvitin ensimmäiset 60 minuuttia vuorotellen veljesten siimoja, kunnes sain oman onkeni veteen. Ei nykäyksen nykäystä edes mato-ongessa, virvelisaaliista puhumattakaan.) Kun ilmoitin poislähdöstä, pienen miehen oli mahdotonta käsittää, että kalareissu loppui, vaikkei ensimmäistäkään kalaa nähty.
Elän todeksi elämäni parasta kesälomaa, ylivoimaisesti. En ole ehtinyt rullaviisuilemaankaan.
S.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti