Maukassa ja Väykässä on klassikon ainesta. Törmäsin kirjaan vahingossa, siihen aikaan kun luontoisetuihini kuului ilmaisten kirjojen tilaaminen kustantajien syys- ja kevätkatalogeista. O tempora, o mores!
Maukka on ilkeä, laiska ja paha, ja kissa sitä paitsi. Elämänkumppaninsa Väykkä on koira, ahkera, hyvänsuopa. Tai niin sitä luulee. Meni jonkin aikaa ennen kuin tajusin, ettei tälläkään kertaa, edes sadussa, asiat ole mustia ja valkoisia. Illalla luin lapsille luvun "Hauskanpitoa". Luen kirjaa loppupäästä alkuun päin ihan vain siitä ilosta, että se on mahdollista. Yhtäkkiä kesken tekstin tuli jotain sellaista, jonka olisin voinut allekirjoittaa itselleni, täydellisesti elämääni sopivaksi asiaksi. Ajattelin kirjoittaa sen tänne. Maukka ja Väykkä nimittäin järjestivät yllätysjuhlia.
"Yllätysjuhlat olivat nimittäin sellaiset, että ensin sitä kuvittelee viettävänsä aivan tavallisen koti-illan, juovansa iltateen ja menevänsä aikaisin nukkumaan herätäkseen seuraavana aamuna vireänä uuteen päivään, mutta sitten sitä löytääkin itsensä hyvästä seurasta nauraa rätkättämässä vanhoille vitseille ja uusille tuttavuuksille. Yllätysjuhlat olivat parasta mitä Maukka tiesi."
Itse jutun juonta en kerro tässä yhteydessä, mutta tarinan lopun kuvaus juhlista on sekin kirjoittamisen arvoinen kaikessa yksinkertaisuudessaan.
"Illalla piha täyttyi vieraista. Kaikki olivat iloisesti yllättyneitä ja ilahtuneita kutsusta. Muukkonen kertoi juttua lehmästä ja palomiehestä. Kaikki olivat kuulleet sen sataan kertaan, mutta nauroivat silti. Kvakström ja Röhkötti esittivät tiputanssin. Kaikki olivat nähneet sen tuhanteen kertaan, mutta nauroivat silti. (Kana) Von Got lausui kirjoittamansa juhlarunon. Kaikki olivat kuulleet sen miljoonaan kertaan, mutta taputtivat silti."
No, kirjoitetaan vielä viimeinen kappale.
"Vain Väykkä ei taputtanut eikä nauranut. Se oli katsellut puutarhakeinussa vieraita, jotka olivat kehuneet ruokaa, ihastelleet vasta maalattuja puutarhakalusteita ja tasaista pihatietä. Sitten se oli nukahtanut. Se näki selvästi jotain mukavaa unta, sillä se näytti hyvin onnelliselta. Ihan kuin sillä olisi ollut hurjan hauskaa."
Timo Parvelan tekstiä siis.
S.
Tuossa viimeisessä kappaleessa tavoitetaan jotain, joka on tavoittelemisen arvoista, todella.
VastaaPoistaO.
Väykkä on vähän raukka. Sen tehtävä maailmassa on huolehtia siitä, ettää tavarat ovat ainoilla oikeilla paikoillaan, juhlassa puutarhakalusteet maalatut ja pihatie tasoitettu. Ja sitten se uupuneena nukahtaa, kun on juhlan aika. Toisaalta se on sitten tyytyväinen. Tai ihan kuin olisi.
VastaaPoistaai jaa, paljastit taustatietoja, jos se Väykkä oli se joka huolehti siitä kuoresta siellä. Pitännee tavoitella sitä nukkuvan hymyä olematta raukka.
VastaaPoistaO.
Aluksi vaikuttaa siltä, että Väykkä on täydellinen. Pitkämielinen ja lempeä, ja Maukka narsisti. Onneksi paljastuu raukkapiirteet sitten Väykästäkin. Niin minä näen. Ei ole mikään elämässä mustavalkoista vastamulkoista. Eikä minusta hyvä kirjailija sellaisia henkilöhahmoja loisikaan. Vai loisiko? Onhan niitä perinteiset sadut täynnä.
VastaaPoistaMutta se nukkuvan hymyhän on aito.
Tuo on kyllä totta. Eli oman raukkuuden kun tiedostaa ja huomaa, niin se on jo enemmän kuin sata jänistä. Ei tartte sitten niin muitten raukkuutta kahtellakkaan.
VastaaPoistaMukavia kohtaamisia visuaalisessa mediassa.
O.