Särkeminen

Pappa myi meille talon. On minulla hänestä kuvakin, seisoo meidän talon portailla rinta niin kaarella kuin lyhyellä vanhuksella voi olla. Hän ei vastustanut, kun pyysin kuvaan.

Lattian purkamista mies sen sijaan vastusti. Kuulemma en saa lattiaa yhtä tiiviiksi kuin mitä hänen tekemänä se nyt olisi ollut. Totta ehkä. Mutta jos en olisi repinyt korkkimattoa (linoleum luki siellä takana) pois, riipinyt lastulevyjä ylös (ei sauman saumaa ollut paljaana, kaikki oli huolellisesti kitattu), repinyt edellisen korkkimaton alle aikanaan laitettua aluspahvia/pinkopahvia pois ja nostellut yksi kerrallaan vanhoja 120 mm leveitä (kapeita) lattialankkuja irti, en olisi koskaan nähnyt, mitä villiviini tekee, kun se pääsee alapohjaan luikertelemaan.

Oikeastihan villiviini ei tee mitään. Lattiaa oli jostain syystä 60-luvulla, ennen kun nykyinen lattia on asennettu, tilkitty kivivillalla. Ne alapohjassa aikain saatossa asuneet hiiret ja rotatkin tietävät, että kivivilla ei ole hengittävä materiaali, vaan ilman kosteus tiivistyy sinne ja kastelee sen. Ei siihen mitään vesivahinkoa tarvita. Niinpä viidenkymmenen vuoden aikana itsensä märkänä pitänyt kivivilla oli kostuttanut ja pehmentänyt myös alimpia hirsiä niin, että hirren pinta oli perstynyt koko lailla pois (hauska sana tuo perstyä). Nyt villa sai lähteä; Villa sen sijaan säästyi.

Revin myös villiviiniä pois alapohjasta, ihan sieltä villasuikaleiden seasta, aika monta metriä. Viimeistään keväällä revimme kaakkoisseinää koristavan kasvin kokonaan pois, niin kauniisti kuin se nyt kehystääkin salin ja ruokasalin ikkunoita. Talon koillispäädyssä on niin ikään kiinni sankkaa kasvustoa, jota on kevennettävä. Pihan nurkassa seisovat 20-vuotiaat sembramännyt ovat muuten vain koomisen näköisiä, ja niitä on kevennettävä sen takia. Ajattelin kuitenkin, että kokeilen juoksuttaa niistä ensin pihkaa. Ainakin yritän riipiä pintaa niistä jollain tavalla, ja katson, miten puu yrittää hoitaa itseään. Pihkahan on ihan verraton aine.

Kuten rouveli jo mainitsikin, turpeisen alapohjan päällä lepäsi muumioitunut rotta. Siinä oli jotain sympaattista, pienet ja pitkät nököhampaat olivat työnsä tehneet ja lepäsivät nyt yhdessä leukaluun kanssa kuivuneen ruhon välittömässä läheisyydessä. Elukan kynnet erottuivat selvästi, samoin hännän nikamat, joita oli rutkasti. Kylkiluut paistoivat niin kuin eläin olisi kuollut nälkään. Siitä tuskin kuitenkaan on ollut kyse, talossa on myös ennen meitä elänyt hyvin ruuassa pysynyttä väkeä. Siitä todistaa muun muassa se pullahissi, joka kellarista löytyi. Kuka tietää, mikä on pullahissi? Google ei nimittäin tiedä.

S.