Hiiriä!!

Tuo otsake on tuossa ihan vaan rouvelia säikytelläkseni. Hän lukee kaukaa Oulusta tätä blogia, ja on ihan vauhkona, että apua, meiän talossa on hiiriä. Sitten se soittaa mulle ja sanoo, että miks nää et oo kertonu, että siellä on hiiriä. Kerran se näki mun esimiehen, Markon, ja sano mulle Markoa tuijottaen, että "miks nää et oo kertonu että se on noin pitkä". Se oli niin hyvä kommentti, että Marko, jolla ei koskaan mene missään nihkeimmässäkään tilanteessa jauhot suuhun, meni ihan jauhosuiseksi.

Oikeasti täällä siis ei ole hiiriä, mutta ei se rouva tänne asti jaksa lukea, se soittaa mulle heti kun on nähnyt tuon otsikon. Oikeasti, jos hiiriä olisi, niin ei niitä soittamalla mihinkään hävitettäisi. Sitäpaitsi on siihenkin konstit olemassa, sekä soittamiseen että hävittämiseen.

Hävittämisellä tarkoitetaan kahta asiaa. On siis kadottamis-hävittämistä ja sitten on sellaista lautapelihävittämistä. Minä harrastan jälkimmäistä huomenna. Saa nähdä, onko muita mukana. Tänään harrastettiin myös lautapelihävittämistä. Sain kuin puun takaa kyläkutsun, ja päädyin noudattamaan sitä. Sitä ennen kuitenkin maalasin portaat. Kylään oli vaikeaa päästä, koska tie sinne oli niin jyrkkää ylämäkeä, varsinkin ihan se viimeinen pätkä. Rehellisyyden nimissä viimeinen pätkä jäi kokematta, tai ainakin se jäi autoltani kokematta. Yritin kyllä kolme kertaa, mutta kun ei niin ei. Talon isäntä näki ikkunasta ponnisteluni ja kun soitin hänelle, hän sanoi että "tullaan tönäsemään" tai jotain sellaista. Harmi kun en muista tarkkaa sanamuotoa.

Kolmen sekunnin päästä ekaluokkalainen poika tuli hampaat autonvaloissa loistaen ovesta ulos ruskeissa kalsareissa sisähuppari yllään. Oranssit kroksit taikka jotkut jalassaan. Minua vähän nauratti hänen tönäisyaikeet. Lopulta paikalle saapui kaksi miestäkin, sekä yksi lapsi vielä. Tönimme aikamme autoa, muttemme saaneet sitä liikkumaan. Viimeinen yritys päättyi nolosti, kun luulin työntäneeni ykkösen silmään, ja vaihdekeppi olikin peruutusasennossa. Kaasua ensin, sitten kytkintä ylös. Kalsari-Kalle lensi hööhöö-lumiseen (Pärssisellä yleisesti käytetty ilmaus pakkaslumesta) penkkaan ja juoksi hivenen järkyttyneenä sisään. Yksi aikuinen säästyi töytäisyltäni, toinen ei. Sen myötä myöskään toisen aikuisen lapsi ei säästynyt, vaan lensi isänsä istumalihaksen töytäisemänä syvälle toisenpuoleiseen hööhöölumipenkkaan. Hänellä oli asianmukaiset penkkaansyöksymisvarustukset, joten hänen ei tarvinut juosta sisälle lämmittelemään. Saatoimme purkaa uhkaavasta tilanteesta syntyneen orastavan trauman siinä paikan päällä. Sen verran kova kolaus moinen vaihdekeppimöhläys kuitenkin oli pelastusjoukollemme, että päädyimme jättämään auton rinteeseen. Kylässä ollut herra (yli viisikymppinen lempeä isäntämies) uhosi, että lähtee kylästä vasta, kun minä olen lähtenyt. Minulla oli kolme lautapeliä mukana, joiden viitteellinen kesto läpi pelattuna oli yhteensä ehkä jotain viiden tunnin luokkaa. Kello oli tuolloin varttia vaille yhdeksän. Isäntä pyysi aikuista herraa pelaamaan kanssamme, ja hän suostui siltä seisonnalta.

Laitoimme lapset nukkumaan. Pesin lopulta hyvityksenomaisesti sen kalsarikallen hampaat. Hän nauroi sylissäni isosuisesti koko toimituksen ajan, joten se ei ollut lainkaan vaikeaa. Sitten lauloin hänelle monta laulua. Hän toivoi rokkilauluja, mutta en osannut niitä. Lapsi kuitenkin tykkäsi niistäkin vaatimattomista, joita lauloin. Ne taisivat kaikki olla siitä Anni Tannin kehtolaululevyltä, joka on muuten ainoa Anni-Tanni jossa minäkin laulan. Minulla kun oli pienenä vähän erilaiset edellytykset laulaa Anni-Tanneilla, jos kohta ne eivät kummoiset vieläkään ole ;)

Sitten sain nuorimman herran syliini. Hän oli siinä ihan rauhassa, ja laskin hänet lopulta sänkyyn. Se oli kivaa, olisin pitänyt häntä mielelläni enemmänkin sylissä. Sitten menin seuraavaan huoneeseen. Luin kahdelle kerhoikäiselle. Yläsängyn tyttö tosin saattoi koko sadun ajan keskittyä omaan akuankkaansa, mutta nuorempi kuunteli alasängyssä, ihan selvästi kuunteli. Ja haki samalla mukavaa asentoa. Satu kertoi hiirivanhemmista, jotka etsivät hiirineidolleen mahtavinta mahdollista oliota puolisoksi. Tarina alkoi auringosta, kulki sateen, tuulen, vuoren, härjän ja köyden kautta navetan hiireen. En tiedä, mikä oli sadun opetus, mutta ihan kiva se oli.

Sitten menin olohuoneeseen, ja säveltelin vähän, hehheh. Ja lauloin pari säkeistöä vähän missä sattuu järjestyksessä. Ja kun olin aikani kuullut muusikon puhetta, menin valmistamaan peliä, vaikka epäilin jo vähän, josko tuota ollenkaan saamme peliä pystyyn, kun siinä säveltämisessä meni niin kauan, vaikka en siitä paljoa tässä kirjoitakaan. Mutta niin vain saimme pelin pystyyn. Talon rouva sekä vieras aikuinen herra pelasivat molemmat, rouva tosin pienen painostuksen myötä. Peli jäi kesken (Sovimme vieraan herran kanssa että lähdemme yhdeltä; lähdimme vartin yli), jos kohta isäntä yritti runnoa itselleen nimen voittajien kirjoihin viime hetken mateofalconenpoikamaisella käytöksellään. En kuitenkaan pelin omistajana katsonut oikeutetuksi luovuttaa hänelle paikkaa Settlers of Catanini Hall of Famessa, tällä kertaa. Edellinen voitto hänelle suotiin ihan rehdin ja loppuun viedyn kamppailun myötä. Deudorantti sitä paitsi petti, mutta se on aina vähän sellainen hävettävä asia, niin en puhu siitä tämän enempää.

S.