Sapettaa

Olen kirjoittanut kaksi kirjoitusta, ja molemmat ovat hävinneet.

Samuli

Otsikoinnilla ja varsinkin ilman

Kultakutrinen kuopus söi pitkää rieskaa keskeltä. Sen häntä huiski tuolla jo Aavasaksan puolla ja koska olin levitellyt voita tukevalti, rieskan ylinen rasva rasvoitti pojan hiukset. Lapsellahan talirauhaset eivät ole vielä sillä keinoin aktivoituneet, että sellaista sisäistä rasvasotkua ei kauheasti pääse syntymään. (Hiustenpesun tai pesemäänpatistamisen argumenttina käytetäänkin meillä vastaansanomatonta "Tuon pojan hiuksia ei ole pesty x viikkoon" sen sijaan että todettaisiin hiusten olevan likaiset).

Otin rieskan ja katkaisin sen kahtia.

"Tille teetii täk", sanoi kaveri ja jatkoi leivän syöntiä.

"Mitä?"

"Tille teetii täk", sanoi kaveri, hymyili ja jatkoi leivän syöntiä.

"Tille leivälle. Näin. Täk."

Tämä keskustelu liittyy tietysti siihen puuduttavan joka-aamuiseen ja -iltaiseen "Taitinko apankolkkua" -keskusteluun, joka päättyy yleensä siihen, että kuopus saa voilla voidellun hapankorpun. Kun korppuja silloin tällöin ekonomisista tai ruoansulatuksellisista syistä katkotaan, niin niille tietysti "teeää täk".

Vaikka lapsemme kaikki äänteet eivät vielä ihan valmiita olekaan, niin ilokseni joskus huomaan, että se sanavarastoltaan niukka vauhtiveikko on muuttunut jatkuvalla syötöllä maailman menoa kommentoivaksi vauhtiveikoksi, joka runnoo itselleen elintilan ympäristössä kuin ympäristössä. Tänään hän ajautui Ruusulassa piilosille Eljan ja isoveljensä kanssa. En tiedä, missä määrin koululaiset sahasivat nuorempaa linssiin, mutta tämä tuli tohkeissaan sisälle: "Mää menin piiloon. Mää menin peläkonttiin piiloon. Mää menin yktin tinne".

Talo odottaa putkimiestä. Jos satut lukemaan tätä, niin tervetuloa heti kun kerkiät! Yritin tänään soittaakin sinulle, mutta kun tiedän sinut kiireiseksi mieheksi, en yllättynyt, ettet vastannut. 

En ole valokuvannut lattian tekoa, mutta Aapon kanssa levittelimme villat uusien lattianiskojen väliin ja Maukan kanssa levitimme Ekovillan ilmasulkupaperin siihen päälle odottamaan huomista. Silloin Aapo ehkä lyö jo lautaa niskan päälle niin jotta soi. Nurkkaan tehdään jiirit, vaikka vanhassa lattiassa ei sellaisia ollut. Jiiriin sahattava kehyslaudoitus vai mikäsenytolikaan tulee salin molempiin päätyihin noin kahden laudan levyisenä, kun vanhan lattian osalta se oli yhtä yhden kanssa.

No olipa sepostusta lattiasta. Katto on materiaalina vielä kuivempaa, joten siitä en nyt puhu mitään.

S.

Otsikointi

Otsikointi on kuulemma journalismin kuninkuuslaji. Se saattaa olla yksi syy siihen, etten ole toimittaja, vaikka ihmiset aika ajoin minua sellaiseksi nimittävätkin.

Juho kävi katsomassa meidän taloa. Yritin kysyä, mitä hän siitä tuumaa, mutta meinasi, että ei sitä vielä tiedä, kun ei ole nähnyt isäntää työn touhussa. No, nyt on nähty Aapoa vähän aikaa. On se touhun mies, omassa lajityypissään varmasti maan terävintä kärkeä.

Toinen on tietysti Hannes. Hanneksen sivut löytyvät osoitteesta www.puusepanliikehannes.fi. Siellä on tosi hieno syöttötuoli. Olispa sellainen, ennen muuta olispa sellainen jota syöttää! Hannes on maan parhaita puuseppiä. Se on tehnyt Oulunsalon kirkon ovet. Minä näin, kun se nosti ne paikalleen. Siellä oven sisällä on tekijöiden viesti. Ei se mikään salaisuus ole, mutta älkää silti rikkoko sen takia sitä ovea, jos siellä päin liikutte. Kun en nyt ole varma, onko viesti oikean vai vasemmanpuoleisen oven sisällä, ja vaikka muistaisinkin, niin en muista, oliko se vasen sisältä vai ulkoa päin katsottuna. Eräs sukulaiseni oli nimittäin kerran lääkärissä ja kun lääkäri kysyi että kumpi jalka sinulla on kipeä, tämä sanoi jalkojaan katsoen että ylhäältä katsottuna vasen.

Ostatin pönttöuunin kuoria. Kaikki juontaa juurensa eiliseen, jolloin Aapo sanoi vastaukseksi lausahdukseeni "Se on kuule niin että ens keväänä Aapo muuraa meille pönttöuunin" että ei muuta kuin haet kuoret jostakin niin muurataan se vielä tällä viikolla. Sellaisessa on tiettyä energiaa, sellaisessa sanomisessa, enkä nyt viittaa omiin puheisiini. Soitin Joonakselle, joka oli Kankitupilta ostanut yhdet kuoret ja sittemmin niistänyt ateljeetilansa niin ahtaaksi, ettei sinne mahtunutkaan pönttöuunia oikein hyvin. Joonas oli jo ollut myymässä niitä kuoria, mutta siinä asiasta jutellessamme ja todettuani että ne ovat liiaan pienet meidän makuumme hänellä samaan aikaan vahvistui tunne, ettei hän välttämättä ole kauhean pahoillaan, vaikkeivät kuoret kaupaksi menisikään. Näin kaikki olivat tyytyväisiä kun puhelu päättyi ja minä pyysin heitä kahville kun täällä päin ajelevat.

Isot pojat kertoivat, että uusien kuorien tekijöitä on niin harvassa, että pyytävät rasvaisenpuoleisia hintoja sellaisista upouusista. Metsänkylän navetta, joka on kiskurihintaisen paikan maineessa ainakin minun korvieni välissä, myy käytettyjä hintahaarukassa 200-350. Sanotaan, että jos jokin kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, se yleensä ei ole totta. Sama asia tuotuna 2010-luvun yritysvalmennusmaailmaan: "Jos meillä asiakkaan kans kaikki sujuu tosi hyvin, niin me aletaan yleensä yhdessä etsimään virheitä. Et joku täs täytyy nyt olla pieles." Voi olla että tässä repliikissä ei vät kaikki glottaaliklusiilit ole oikealla paikalla, mutta näin eräs valkku kerran puhui meille. Se oli kuulemma joku ex-TV-kasvo. Kuinkakohan kauan TV kirjotetaan isolla? Varmaan niin kauan kuin sellainen laite on olemassa, eli ainakin viisi vuotta vielä. Eräs Pertti muutti nimensä, ja häntä alettiin kutsua ex-Pertiksi. Meidän isä on sanonut.

Silläkin uhalla että jokin menee pieleen kerron meneillään olevasta proseduurista. Löysin huippukuntoiset kuoret luukkuineen päivineen niine hyvineen. Hinta oli 150, ja tiedän, että joku olisi hävennyt tinkaamista. Rahti oli 50 eukkua, ja ehdotin että maksan heti tilille 150, kuljetus sisältyy hintaan. Alustavasti sovittiin näin, nyt vain odottelen soittoa että saan pohjan halkaisijan. Ja sit mä siirrän sen rahan sen tilille. Mut et voihan se olla, et se onki huijari. No, sithän sen näkee.

Meillä oksennettais, mut ku ei tuu ulos. Mulla itellä on ihan hyvä olo. Oksennustauti ilman oksennusta on kyllä vastenmielinen asia.

S.

 

Olipa hyvä sunnntai. Vierailijoille kiitos!

K.

Ystävä teki täydellisen ovikranssin. Eilinen päivä toi uutta intoa talontekemiseen. Keittiön lattiasta neljän kerroksen alta löytyi leveä ja kaunis lankku.

Unessa olin bussissa, jossa ei ollut kuljettajaa, unohdin ottaa mukaan lapseni, juoksivat autotiellä ja huusivat äitiä. Pienemmällä oli kenkinä keltaiset muovimukit, sillä kengät olivat unohtuneet jonnekin. Kun etsin lapsia bussi lähti ilman minua käsilaukkuni ja lompakkoni mukanaan, mieheni puhelimesta oli akku loppunut, se jota pidin ystävänä ei ehtinyt kuunnella. Sitten piti selviytyä vain.

K.

Vapaa on sanajärjestys

Oliko se eilen kun illan päätteeksi kävin kaupassa. Huomasin, että kaupan etiketeissä on sanajärjestys nurinkurinen. Tyyliin "Banaani kotimainen" vaikka pitäisi tietysti olla kotimainen banaani. Vaikka emmehän me mikään banaanivaltio ole. Kohtalonani oli syödä koipi grillattu. Niitä oli kolme, vaikkei etiketistä olisi voinut sitä päätellä. Eivätkä ne kovin koivahtavia olleet. Mutta söin ne juuri oikeassa järjestyksessä. Ensimmäinen oli muhevan kostea ja maukas. Toinen oli pinnalta mausteinen. Kolmas oli surullisen kuiva. Se jäi kesken. Mutta periaatteesta pidän kanasta, minusta se on hyvää ruokaa, tällaiselle ruokavammaiselle erityisesti.

Toissapäivä ei ollut täydellinen, mutta tänään päivä oli jo paljon lähempänä täydellistä. Talkookutsu esitettiin huonoon aikaan, siitä huolimatta vietimme mukavan ja inspiroivan päivän talolla. Antti oli kaverinani kun tunkkasimme rossilattian alinta tukihirttä ylöspäin. Se nousi Aapon tunkeilla aika kutkuttavasti. Itse Aapo tukekoot sen maanantaina vielä pysyväisluonteisesti maahan kiinni, sementöiköön siis saavutetun edun, sitä minä vain. Mutta sen luuloni uskallan tässä ääneti lausua, että talon lattia on erinomaisen hyvin tehty, ainakin periaatteessa. Sittenpähän nähdään, kun tuo vuosituhannen kylmin talvi tulee. (Taas tulee Hamsteri mieleen.) Sanni irrotti Kristiinan kanssa keittiön muovimattolastulevylattian kokonaan. Sen huoneen lattia on sata vuotta vanhaa 220 milliä leveää lankkua. Vanha puu sytyttää minut aina.

Pappa kävi talolla. Kadonneesta porakoneestaan asiaa tehden hän saapui, mutta mietteet olivat muualla, selvästi. Hän kysyi, mitä lattian alta löytyi. Ja että kannattiko. Oli selvästi kuullut terveiseni pojaltaan. Kun pyysin hänet saliin käymään ja katsomaan pientä lahovauriota, mies sanoi jotain, joka ilahdutti. "Kun sinä avasit tämän lattian niin minä sanoin että ei kannata. Mutta olin väärässä, oli hyvä että katsoit tänne."

Mies on taloasian kanssa hyvin herkkänä. Minä kysyin häneltä, miltä talokauppa nyt muutaman viikon kuluttua tuntuu, hän liikuttui ja sanoi, että on hyvillään, kun sai taloon asukkaat, jotka arvostavat rakennusta sellaisenaan.

"Kun me muutimme tänne, ostin koko talon velalla. Siihen aikaan opettajan palkka oli pieni, eikä meillä ollut varaa tehdä mitään suurta remonttia. Meillä oli jo tuolloin neljä lasta. Minä ajattelin, että teen remonttia sitten myöhemmin. Mutta yhtäkkiä kaikki lapset olivat jo muuttaneet kotoa pois Turkuun ja muualle opiskelemaan, ja olimme vaimoni kanssa kahdestaan. Silloin ajattelin, että en viitsi enää tehdä remontteja. Ajattelin monesta asiasta niin, että seuraava asukas saa sitten halutessaan tehdä korjauksia ja muutoksia. Nykyään nuoret haluavat modernia asumista, minunkin lapset ja lapsenlapset asuvat uusissa taloissa, mutta sieltä puuttuu jotain... Tänne kun tulee, on sellainen olo, että tulee kotiin."

Kuten arvata voi, tässä vaiheessa vanha mies herkistyi ja piti luovan tauon.

Tänään päivä oli, itseäni toistaakseni, erinomainen. Kymmentä vaille kuusi vaihdoin vaaleanpunaisen paidan ylleni ja ehjät rikkinäisen näköiset housut jalkaan. Ne ovat muodikkaat, mutta ostin ne koska ne maksoivat kympin ja mahtuivat jalkaani, ainakin ostohetkellä. Kävelin kirkkoon 200 metriä Nicolaus Bruhnsin, Johann Sebastian Bachin ja Tomi Satomaan jokasoluhoidettavaksi. Olen ehkä voinut kuulla jossain hienompaa urkujensoittoa kuin tänä iltana, mutta minulla ei ole sellaisesta mitään muistikuvaa. Urkumusiikki on muutenkin niin järisyttävän voimakasta kirkossa kuunneltuna, että sitä ei sanoin voi kuvailla. Mutta sen tuntee, luissa muun muassa. En ole koskaan oppinut kuuntelemaan urkumusiikkia äänilevyiltä.

Bruhnsin musiikki oli minulle uusi kirpeähkö tuttavuus. Ohjelmalehtisessä häntä luonnehdittiin aikansa avantgardistiksi. Olin aivan innoissani. Ja kun sen jälkeen Tomi soitti Leipzigin Tuomas-kirkon kanttorin Trio-sonaatin (olisiko ollut neljäs sellainen) ja sen perään Preludin ja Fuugan Orgelbüchlein III:sta, Bwv 522 Es-duuri, koin sen saman tunteen, joka niin usein seuraa välittömästi sitä kun säveltäjä vaihtuu jostakin muusta Bachiin. Että tätä ei kukaan muu koskaan olisi voinut säveltää. Tiedän, etten ole tunteineni yksin.

Kuinka suurenmoista onkaan, että voin kotoani kävellä kivikirkkoon kuuntelemaan maailmanluokan urkumusisointia. Matka on lyhyt, ja erityisesti näin ruskan aikaan aivan mielettömän kaunis. Näissä mietteissäni lähdin ajamaan Marjatankadulle Turkuun ja olin vähällä ajaa autollani valtavan rupikonnan yli. Onneksi ehdin väistää. Mietin että jos olisin ajanut, sen henki olisi puhaltunut hetkessä siitä ulos. Minneköhän se olisi siitä mennyt, elämä.

S.

Värimietintöjä.  Pitää valita valkoinen lukuisien sävyjen joukosta.  Onko maalarinvalkoinen ihan hyvä? Ymmärsin, että se on mustalla ja okralla taitettu.

K.