Ovenkahvakauppias

Hei Ripa, paappa pari raparperii.

Näin tuumattiin radiossa viikonloppuna tai joskus. Taisi olla lasten ykkönen. Se sama ohjelma, johon yksi lapsi soitti kerran, ja kertoi toimittajalle, että "meille on tänään ostettu kaksi uutta kerrossänkyä".

Pikkuveli tulee kylään. Saa nähdä, ovatko meillä yötä. Jos ovat, saatan keittää heille riisipuuroa. Tein niin myös sille toiselle perheelle, jonka kylimisiä ei lasketa kylimiseksi. Siinä perheessä esiintyi lähes meidän perheessä esiintyvän kaltaista tietokoneenpeluuintoa. Sain pideltyä siltä osin suitsia aika hyvin kireällä luvaten, että kun kahvit on juotu, katsellaan, miten on, että saako vaiko eikö saa pelata tietokonetta.

Lapset keksivät itse sitten puuronsyöntiä aloittaessaan, että se joka saa mantelin, saa pelata tietokonetta. En muista, että olisin vahvistanut kyseisen väitteen, vaikka pidinkin sitä ihan kivana ideana. (Minä yritän aina kun mahdollista laittaa riisipuuroon mantelin. Kerran heitin tasapuolisuuden nimissä mantelirouhetta sekaan kourallisen, mutta poikani jätti puuron syömättä.)

Niin mielelläni kuin olisinkin ottanut pisteet itselleni, niin pakko todeta, että kyseinen kaveri söi kolme lautasellista ihan vain siinä toivossa, että manteli olisi osunut kohdalle. Jotenkin olisin suonut hänelle sen mantelin. Mutta ei mies sitä saanut. En tiedä, miten alistetuksi tai epäonnistuneeksi hän koki olonsa, kun pöydästä lähti. Maha ainakin oli täynnä.

Nyt jynssäämme rouvan kanssa keittiön kaappeja. Niistä tulee läpikuultavan mustat, uskoakseni hienotkin. Moternit ainakin. Moternia pitää olla nykyään, ei saa olla liikaa mummulaa. Varis huokaa harmaille aatoksille. Se on maailman meno - minkäs sille.

Tätä en ole itse keksinyt:

"Ohoh! Kello on kaksitoista", sanoi Tsitsikov katsahtaen kelloonsa. "Mitä minä tässä kuhnustelen. Aika menee jonninjoutavaan kuin hyväänkin asiaan. Ensin puhua jaarittelen ja sitten vaivun mietteisiin. Aika pöllö minä olen, ei mitään muuta!" Tämän sanottuaan hän vaihtoi skotlantilaisen pukunsa eurooppalaiseen, veti vyönsä kireämmälle pyöreän vatsansa tiukentamiseksi, pirskautti kasvoilleen kölninvettä, otti lämpöisen lakin käteensä ja paperit kainaloonsa ja lähti siviilioikeuteen saadakseen kauppakirjat valmiiksi. Hän ei kiiruhtanut siksi, että olisi pelännyt myöhästyvänsä, sillä oikeuden puheenjohtaja oli hänen tuttavansa ja saattoi hänen toivomuksestaan pidentää tai lyhentää istuntoa, aivan kuin ennen muinoin Homeroksen Zeus, joka pidensi päiviä ja lähetti nopeasti öitä, kun halusi keskeyttää lempisankariensa välisen kinan tai antaa heille tilaisuutta tapella kylliksensä.

Mitä rokkariin tulee, niin hänen kerrotaan menneen ovenkahvakauppaan reteesti: Hei, paappa ripa.

ps. Tänään viipyili ihan hetken ajan päässäni sellainen ajatus, että on sentään hienoa, että saamme oman talon!

S.

Jos en jossain vaiheessa aikuistumistani olisi opetellut juomaan kahvia, niin millä voimalla tätä arkea ja elämää sitten porskuttaisin eteenpäin. Jotkut eivät juo kahvia. En  käsitä sellaista vahvuutta. Korvaako joku muu asia muka kahvin? Korvaako tee? Voihan kahvihetkellä ilmoittaa ottavansa teetä, mutta samalla jää heti vähän ulos kuviosta, ainakaan ei ihan yhtä paljon osallistu kahvihetkeen. On ikään kuin sivujäsen, on se teetä juova henkilö kahvipöydässä. Sen takia otan usein illallakin kahvia. Yöunen menettämisenkin uhalla. Kahvia juomattomien täytyy olla jotenkin tavallista rautaisempia ihmisiä, sellaiset ehkä pärjäävät elämässä ilman kahvia. Minä en tule koskaan onnistumaan siinä (nykyään kuulemma hyväksytään tämä futuuri-ilmaus suomessakin). 

Kyllähän te kaikki tiedätte, ainakin te oikein läheiset, että ei se ole se neste, vaan se seura.  Kuka nyt yksin kahvia juo? Seura kuin seura on kahvihetkellä hyvää. Kahvinjuonti ainakin yhdistää, jos ei mikään muu. Kupista kiinni pitäminen tuo turvaa, jos seura jännittää. Oleellista on, että kupissa on kahvia, eikä vaikkapa fantaa. Sillä ei sitten enää ole mitään merkitystä, millä kahvi on höystetty. Jotkut laittavat jopa hunajaa. Minä laitan maitoa ja on tärkeää, että saan itse kaataa sen. Jos annan tuon puoliskon lorauttaa, sitä tulee aina liikaa. Kotona asuessani keittelin joskus kahveja vanhemmilleni. Muistaakseni äidille piti laittaa maitoa enemmän, isälle vain sen verran että väri vaihtuu. Kuulin eilen aamukahvilla, että eräs mieheni sukulainen juo kahvinsa mustana! Appiukko laittaa aina palasokeria ja maitoa. Se kyllä tiedetään. Kullakin on omat mieltymyksensä. Niin kuin tuo, että jos miestäni oikein haluan ilahduttaa, lämmitän hänelle kahvimaidon. Tai vielä parempi, jos lämmitän navettamaidosta kuoritun kerman.

Kahvihetkistä olen ennenkin saarnannut. Minusta ei ehkä siksi ole opettajaksi, kun siinä työssä ei koskaan ole oikeaa luovaa kahvitaukoa. Joka välkällä voi yrittää, mutta koskaan ei  oikeasti ehdi. Hyvä kahvihetki voi pelastaa raskaankin päivän. Joskus kahvihetki menee pahasti pieleen. Yleensä syynä on liian korkeat odotukset, ja toiveiden kohtaamattomuus. Kahvihetkellä pitää olla läsnä.  Auta armias, jos vaikka puhelin koko ajan pirisee.  Tai jos kanssakahvittelija lukee  kirjaa.  Teehetkikin voi samasta syystä epäonnistua, mutta koska kyseessä on vain teehetki, ei epäonnistuminen ole ihan niin traagista.

K.

Kuopukseni täytti kolme vuotta. Meillä oli virkistävä ilta hyvin ihanien ihmisten seurassa. 

Mutta mikä saa ihmisen kiitämään läpi elämänsä jollakin ohituskaistalla? Miksi ihminen on aina jonnekin menossa tai jotakin muistelemassa? Elämä on ihmeellinen - ja ohikiitävä. Keskeneräisyyden hyväksymisen vaikeusko estää elämästä tätä ainutlaatuista hetkeä, joka nyt on? Kiirehän tulee ihmisen sisältä, ei se ulkoa tule.

Polvet polvien tietämiin nousi, vanheni, läks - mihin niin?

K.

Kuurasin keittiön lattian kylmään veteen sekoitetulla pellavaöljysaippualla. Lattiasta tuli ainakin puhdas ja kauniin värinen. Kun sitä silloin tällöin kuurataan, pitäisi siitä käsittääkseni ajan kanssa tulla vaalea ja likaahylkivä. Ennen vanhaan lisäsivät hiekkaakin kuurausveteen. 

Samuli teki keittiön yläkaapit. Pientä takapakkiakin tuli tänään, mutta katsotaan voisiko sen kääntää voitoksi.

Kiirettä pitää, jos aikoo viikon päästä muuttaa. Aikoo silti yhä.

K.

Kaksi viikkoja on kisoja seurattu ja sitten tulee joku Nikita ja pokkaa pystin, kun Nancy Zhou jätetään ilman palkintoa. Sanoisinko, että ylimmäinen kuva on ihan liian nätti kuvatakseen tuntemuksia. Alimmainen osuu paremmin.

K.

 

 

Täällä on ihan likatta. Nyt pitää tiivoo.

Mää oon tun apulattikoljaut. Mää voin laittaa pyykkiä. Nää on mun intiaanipikkalit. Mää oon oikeetti intiaani.

K.

Zhou?

Töissä tuli kaveri korjaamaan nettiyhteyttämme. Kun yritin tehdä koneella hommia, hän häiriköi työntekoani koko ajan. Koko ajan, ihan taukoamatta hän pulputti. Jaa tää on nelipistetöpseli. Ei täällä oo mitään. Onk täsä, tiiäksää onk täsä *jokuaivanhullusana* (en). Mikkola oli kyllä tehny vähän hassusti vikailmoituksen, olis voinu laittaa ton teidän firman nimen niin mää olisin löytänyt tänne, hän pajatti. Onneksi häipyi aika pian. Joko miehellä oli krooninen puheripuli tai sitten hänellä oli vain puheripuli. Yliannostus puhemagnesiumia? Tai sitten häntä vain harmitti, että hän pakkasessa joutui kaksi minuuttia odottamaan, jotta sai soitettua lasin toiselta puolelta minulle kysyäksensä, missä sijaitsen. Täällähän minä, heilutin kättäni.

Radio soitti tänään siinä tasoltaan aika ailahtelevaisessa ohjelmassaan (Duetto) rauhallista musiikkia. Tunnelma oli aika unettava. Sitten tuli Steve Reichin joku sävellys, jossa oli kaikenlaista kilkutinta. Ajattelin, että siinäpähän, kilkutatte, minä jaksan kyllä kuunnella. Mutta kyllä teiltä loppuu mielenkiinto tuohon hommaan ihan kohta. Ja niin tosiaan kävi, että kappale loppui pian näin ajateltuani. No, kunnia siitä asiasta sille, jolle kunnia kuuluu, eli tällä kertaa niille kahdelle toimittajalle, jotka väänsivät mankkansa pienemmälle ja puhkesivat puhumaan. Tällä kertaa juontajapari ei ollut kovin sähäkällä tuulella, ei totisesti.

Pönttöuuni toimii. Aluksi se kyllä savuutti aika raskaasti sisään, mutta sitten se alko vetämään.

S.