Kerran kesken työpäivän piipahdin taidegalleriassa. Minulla oli kahdeksan minuuttia aikaa. Huoneessa oli galleristi ja joku mies. Livahdin alakertaan kuvia katsomaan. Mies tuli pian perässä ja haki kontaktia; otin sen. "So are you an artist?" kysyin vaikka tietysti olisi pitänyt olla vähintään the-artikkeli käytössä, kun yhden miehen näyttelystä oli kyse. "I'm a storyteller", mies sanoi, hymyillen harkittua hymyä. Ja kiltti kun olin, jäin kuuntelemaan.
Koska yritin olla empaattinen, nyökyttelin ja älähtelin siihen malliin, että mitä tahansa kieltä puhuva olisi voinut ymmärtää ajatukseni: "Joo-o, just, ymmärrän. Aha. Vai niin, mielenkiintoista." Oikeasti englantini ei ole kauhean hyvää, ja tälläkin kertaa miehen puhe kulki tuon tuostakin kielellisellä katvealueellani.
Osa tauluista oli erittäin hienoja. Mies oli maalannut erilaisia koneita. Siis masiinoja, lähikuvia kuvitelluista hammasratashirviöistä, joissa eri jutut kulkevat ja liikkuvat näennäisen satunnaisesti pyöritellen ja tönien muita koneen osia. Hän väitti suunnitelleensa kaiken niin, että ymmärsi jokaisen hammasrattaan liikkeen ja suunnan ja merkityksen. Hän puhui paljon muutakin siinä 15 minuutin aikana, mutta kuten sanottua, siitä "keskustelusta" ei jäänyt ihan niin paljoa jälkipolville kerrottavaa mitä olisi voinut jäädä.
Jonkinasteista verbaalista väkivaltaa käyttäen vetäydyin yksityisluennolta pois. Rangaistuksena kiltteydestäni myöhästyin asuntonäytöstä kuitenkin kymmenen minuuttia. Se ei ole paljon, yritin lohduttaa itseäni, mutta jätin lohduttamatta ihmistä, joka minua odotti. Tyhmyydestä sakotetaan, sanotaan. Yhtä hyvin voitaisiin sanoa että kiltteydestä sakotetaan.
Mitä siihen vanhaan pappaan tulee, josta talomme omisti aiemmin, niin en minä hänenkään tarinaansa kehdannut keskeyttää. Hän nimittäin tuli kerran tai kahdesti talolle kun olimme siellä töissä. Ja hoidettuaan omat hommansa alkoi puhua minulle. Hänen suomensa oli vähän hidasta, mutta kun vanhuus teki hänen ruotsistaan niin epäselvää minun korviini, en edes yrittänyt ehdottaa hänelle, että olisi käyttänyt Paraisten virallista kieltä. Ei sillä että saisin selvästäkään selvää, mutta olen itselleni luvannut yrittää.
Kun hän alkoi puhua ja kertoa yksityiskohtia talosta ajattelin, että minäpä kuuntelen, tuleeko jotain mielenkiintoista, jota en kaupantekopäivän katselmuksessa hoksannut kysyä. Tunnin kuunneltuani tarinoita (mm. Sembramännyistä kuulin, että "ne saa kaataa" jos haluaa, hänellä vain on sitä kautta side niihin kun ne on kylvetty siemenistä, jotka on otettu puusta Suomen etelärannikolta joltain paikalta, jossa hänen isoäitinsä on syntynyt; aha) totesin, että mitään uutta ei irronnut. Rouveli ilmeisesti oli aavistanut saman, kun kireänpuoleisella äänellään kutsui minut luokseen. Kuka tahansa aviomies ymmärtää rouvan äänensävystä, milloin on hyvä tulla, ja tulin saman tien. En muista tarkkaan mitä Kristiina sanoi, mutta kun yritin mennä takaisin miehen luokse, häntä ei näkynyt missään.
Luulen, etten käy hänen kanssaan enää kovin montaa keskustelua. Viesti papan lattian alla kasvavasta villiviinistä tavoittaa hänet silti, samoin kuin tieto villiviinin pehmentämästä seinähirrestä. Tämä ei ole vakavaa kenellekään, papan osalta toivon lähinnä, että hänen harminsa siitä, että lattia avattiin, saisi lauhtua. No, omapahan on harminsa.
S.
Alan tuntea itseni jo häiriköksi, mutta pakko mikä pakko kommentoida tähänkin.
VastaaPoistaTuosta kiltteydestäsi johtuvasta tilanteesta: mikä tuttuus! Olen ollut monesti samantyylisissä tilanteissa.
Mikä ihme sen kiltteyden/miellyttämisenhalun saa aikaan?
Ja sitten kun yrittää pyristellä siitä irti, huomaa olevansa kovin tyly ja itsekäs.
Kyllä sinä tiedät, kuinka paljon pitää kommentoida toisten blogeja että saa häirikön maineen. Aika paljon.
VastaaPoistaEin sanominen on eittämättä yksi vaikeimpia asioita joita tiedän. Ja kuitenkin, olen läheltä nähnyt monta kertaa, kun ihmiset ovat sanoneet sen sanan ihan ystävällisesti ja tahdikkaasti, ilman mitään sen kummempaa meteliä (venäjänlaina, metel tarkoittaa rajan takana lumipyryä:). Joten, te, jotka sen hallitsette, paljastakaa salaisuutenne, kiitos.
Hyvänen aika, interaktiivisuushan meidät palkitsee. Vaikkakin myönnän tekeväni tätä myös itseäni varten.
VastaaPoistaKiltteys on tuota just. Sitten kun sanoo ein, on hirveä morkkis pitkään. Kukaan ei varmaan usko, että niin mullakin.