Suunnitelma

Isä! Suunnitelma! Mä käyn tästä lähin joka ilta pienellä pikasuihkulla. Sit vuoden päästä mä oon tosi puhas tyyppi!

Talvi  yllättää joka vuosi autoilijat, mutta minut yllättää aina kesä. Yhtenä päivänä se on, eikä siihen ole ehtinyt varautua. Ei kaivaa esiin shortseja ja sandaaleita kaikille ja luopua keväästä. Tänään on se päivä, kun ampiainen tulee sisälle, aurinko paistaa ulkona niin kuumasti että sisällä on vilpoisampi, kuuluu kesän surinaa, siritystä ja ruohonleikkuun ääniä.

Vähän haikeaa. Talvi meni jo. Kevät meni jo. Kohta on keskikesä. Se tarkoittaa sitäkin, että palataan entisenlaiseen elämänrytmiin, jossa odotetaan joka päivä että kello tulisi kuusi iltapäivällä ja elämä alkaisi.

K.

Sitaattimestarin muistelmat

Porvarillisissa kodeissa näkee toisinaan kirjan, jonka kyljessä lukee jotenkin tähän tapaan:

SITAA

TTIME

STARIN

MUISTE

LMAT

Tai sitten ei sinne päinkään. En ole käynyt pitkään aikaan porvarillisissa kodeissa, joten en oikeasti muista, miten sana oli tavutettu. Sen muistan, että tavuviivoihin kiinnitin huomiota vain siksi, ettei niitä ollut. Minulla on joskus tullut tuon kirjan kylkeä katsellessa sellainen olo, että siellä, missä tuollainen kirja on, sitä kirjaa ei lueta. Toki on niin, että kun kirjoja on paljon, sen harvemmin yhtä tiettyä kirjaa ehtii lukea.

Kun lukee hyvää kirjaa, tulee sellainen olo, että tästä pitäisi puhua jonkun kanssa. Kun lukee erinomaista kirjaa, tulee sellainen olo, että tämä pitää päästä lukemaan jollekin toiselle, tai työntää kirja käteen ja sanoa että lue. Tai sitten vain laittaa lainausmerkit ja alakaa näpyttelemään.

"Haavio ja Vilkuna kantoivat Sillanpäätä edessä, minä olin oikealla puolella kolmantena, takanani oli Jussi Talvi, hänen parinaan Tuomas Anhava. Anhava oli kovasti laihtunut, sappivaiva tai jokin muu häiriö sen oli aiheuttanut, joku tiesi. Minun parinani oli vanha herra, jota en tuntenut. Kirkon tasaisella käytävällä ehdimme tottua arkun yllättävään painoon, se oli todella raskas. Emme kantaneet sitä pitkiä rappuja Senaatintorille. Ruumisauto oli yliopiston kirjaston puolella ylätasanteella. Askelmia ei ollut paljon. Oudon lyhyiltä ja matalilta ne tuntuivat. Arkun pohja oli sileä, liina liukui sitä pitkin  taaksepäin kun arkku kallistui rappujen suuntaiseksi. Yhä pitempi etupää oli alhaalla ja tuntui vetävän arkkua käsistämme. Jussi Talvi tiukkasi liinaansa ja jättäytyi jälkeen. Hänen liinansa oli arkun takajalkojen koukuissa. Hän ja Anhava kykenivät jarruttamaan menoamme. Sen he tekivät. Arkku vavahteli, pysähtyi, hiekka sen kannelta valui lahkeilleni ja kengilleni, siunaushiekka, pyhä hiekka. Minun liinani jäi riippumaan arkun alapuolelle, vanha herra luovutti sitä minulle kourat täyteen. Pari askelmaa pääsimme alaspäin. Anhavan ja Talven oli tultava mukana. Arkun pää jysähti askelmaan, seuraavaan, loput hiekat kohahtivat maahan. En muista mitään loppumatkasta, kuinka selvisimme rapuista tasanteelle ja nostimme arkun autoon, kuka otti haltuunsa kantoliinat. Näin auton ajavan pitkin Aleksanterinkatua, vilkkaan liikenteen seassa. Kävelimme mustissa puvuissa aurinkoisessa kevätsäässä Esplanadin kautta hautajaiskahville Otavaan tuntematta minkäänlaista helpotuksen tunnetta, joka tavallisesti seuraa, kun on monen nähden ja puolesta tehnyt seremoniallisen teon. Ei noloudentunnetta, sitä ajatusta, että voimamme eivät kunnolla riittäneet, vain hyvin raskaan ja ahdistavan ponnistelun luoma huono olo. Jonkinlainen taidottomuus jatkui Otavassa. Kahvikuppi oli liian kevyt, kädet olivat epävarmat."

Tässä vaiheessa lyön toisen sitaattimerkin ja pohdin, koska kukaan ei tule keskeyttämään. Kaikki muut nukkuvat. Veijo Meri tietysti tässä sanailee, ja on ihan kauhuissaan. Minä myönnän, nauroin, mutta tiedän, että joku toinenkin on Veijon lisäksi, joka ei naura. Ihan varmasti. Esseessään, tässä, joka on muuten otsikoitu ihan vain "Sillanpää", hän puhuu aluksi Sillanpään tuotannosta ja persoonastakin ja tapaamisesta hänen kanssaan. Tekstistä löytyy myös tällainen lause: "On meillä nytkin hyviä prosaisteja, on Hyry, Joenpolvi..."

Luen loppumetrejä Meren esseekokoelmateoksesta, kolme kokonaisuutta ynnä kuusi erillistä esseetä. Siksi uskallan sanoa, että ihan tällaista lopetusta, jonka tämä Sillanpää -teksti saa, ei ole muissa teksteissä; taas mennään.

"Valtion hautajaiset, joku sanoo. Sillanpää sai valtion hautajaiset. Presidentti ei tullut siunaustilaisuuteen, lähetti adjutanttinsa, joka laski seppeleen. Valtion hautajaiset ovat silti arvokkain huomionosoitus tässä tasavallassa. Arvokkaampi kuin Mannerheimristi. Mikä se oli joka meni tällä tavalla tämmöiseksi vai oliko se alunperin tätä, joka vain jatkui? Olin saanut arkun päältä pudonnutta hiekkaa kenkiini. Sillanpää tunsi tämmöisen ahdistuksen, pienten hankalien yksityiskohtien vaivan. Sitä tämä oli. Mitä muuta sen olisi pitänyt olla? Kaiken jälkeen."

"S".

Elsan kahvit jatkuvat

Istun kotona, yksi lapsi tuhisee vieressä ja toinen alakerrassa. Rouveli ja vanhin poika ovat vielä naapurissa, missä me muutkin olimme jokin aika sitten. Minne lie ovat jääneet, kun ei heitä vieläkään kuulu. Siellä juotiin Elsan synttärikahveja. Elsa oli pukeutunut prinsessaksi ja leikki barbeilla, mutta kahvikärjellä meitä sinne pyydettiin. Minä iloitsen ihmisten tapaamisesta, ja olen Elsankin kotona käynyt usein ja olen tullut iloiseksi kerta toisensa jälkeen siitä, että on naapuri, jonne mennä ja jossa olla ja syödä kakkua tai juoda teetä. 

Nyt ulkoa kuuluu jollotusta. Nyt ovi kävi. Kohta on tämä rauha pois mutta kirjoitan minkä ehdin.

Hyvää virettä on jatkunut jo sunnuntaista asti. En kertaa kaikkea, totean vain. (Mielensäpahoittajassa on lause, joka menee jotenkin näin: "En arvostele, totean vain.") Eilen olin vapaalla, ja sain kutsun rakentamaan kiviaitaa. Menin hyvällä mielellä, ja lähdin maha pullollaan. Kävin kirjastossa ja menin "pauhaukseen" ostamaan rakennustelinettä. Sain siihen lainaa, ja olin siitäkin iloinen. Veli velka otettaessa, veronpalautusraha maksettaessa. Sitten ajoin sohvaa hakemaan ja keskustelin mieltä kuohuttavasta asiasta ja yllytin miehiä potkimaan palloa, ja onnistuin yllytyksessäni niin, että sekä isä että poika tulivat pallonpeluuseen. Poika tuli meidän puolelle, isä meni viholliselle. Poika teki kolme maalia, pikkumies, ja oli isälleen kiukkuinen kuin ampiainen kun puoli yhdentoista maissa piti lähteä kotiin.

Pelin jälkeen sytytin saunan ja lopetimme saunomisen vieraan kanssa vasta yhden jälkeen. Saunominen päättyi jotenkin niin, että istuimme pukuhuoneessa pestyinä ja huuruisina, ja jossain luovan tauon kohdalla minä sanoin että "Nyt me mennään Antti nukkumaan", ja se passasi kaikille ja olimme saunaan kovin tyytyväisiä.

Aamulla heräsin aikaisin ja herätin pojan ja sanoin, että nyt pitää itte selvitä kouluun, ja jos et selviä, niin menet sitten tunnin myöhässä ja olet illasta siellä koulussa pidempään. En tiedä miten siinä kävi, sillä menin itse nukkumaan. Nukuin kuin tukki yhdeksään asti, jolloin minut taas herätettiin. Vein keskimmäisen kerhoon, joka oli viimeinen tältä keväältä. Sitä vietettiin luontopolulla Salen takana. Ajoimme sinne pyörällä molemmat. Hyvä että pysyin kaverini perässä, niin kovaa hän meni. Muuten kova puhumaan, mutta nyt oli niin tohkeissaan, ettei koko matkan aikana sanonut sanaakaan. Hän ajaa ilman apurattaita. Huikea juhlahetki hänelle oli, kun saavuttiin Salen pihaan. Kerhotädin katsoivat, miten hän saapui nurkan takaa kuin sankarin viitta harteillaan ja kurvasi lähtöpaikalle. Suu viivana. Kun hain häntä kahden tunnin jälkeen, pojan kurvit parkkipaikalla olivat niin laajat, että autot varjeltuivat kuin ihmeen kaupalla. Taaskaan hän ei puhunut mitään, teot puhuivat puolestaan.

Sitten korjasin sohvan jalkaa. Sohvan saimme, sillä siitä oli irronnut jalka eikä sitä oltu saatu korjattua. Toivottavasti korjaukseni onnistui. Nyt sohva on sisällä. Sohvan jalan korjaus oli pieni suuri teko. Minä koin jotenkin itseni ylittämisen tunnetta sen äärellä. Olin tiettyihin korjausprosessiin liittyviin asioihin, nyansseihin, äärimmäisen tyytyväinen. Myös vastoinkäymisiä tuli, mm. yksi ruuvi katkesi jalan sisään, enkä saanut sitä ulos.

Sitten meidän piti siivota. Me siivottiinkin vähän, mutta sitten pyydettiin Elsan kahville. Yleensä emme koskaan jätä menemättä, jos vaihtoehtona on siivous ja kahvillemeno. Se on ehkä syy siihen, miksi talomme hommat etenevät juuri meille sopivaa vauhtia.

S.

Eskon saaun piiun paaun

Ei liene asiaa, johon ei voisi törmätä. Vielä en ole saanut pyykkikoneen oven saranaa ja voi toki olla, etten koskaan saakaan, mutta jotenkin tuntuu, että jos hyvin käy, saatan saadakin. Ei kauaa edellisestä postauksesta mennyt, kun Esko sanoi, että sinullako oli pyykkikoneen kanssa ongelmia. Minä että minulla, mutta mistä sinä sen, ja kävi ilmi että hänen appensa on koneenkorjaajamiehiä ja tämän apen tytär oli siis lukenut tekstin murtuneesta saranasta. Kivaa, niin kai voin sanoa.

Kävin kuukausi sitten talossa, joka tyhjenee. Autoimme Leo-Lassin kanssa talon tyhjennysurakassa kantamalla sieltä kiikkustuolin ja kirjoja. Yksi kirja on ollut vessalukemisenani: Arvo Hautalan muistelmateos "Kehuttiin Lakkokenraaliksi". En selittele enempää, mutta sanon, että on hyvä lukea esim. kommunistien kirjoittamia kirjoja. Se avaa ihan toisenlaisia mielenmaisemia. Sitten siteeraan.

"Valmistin omaa työtäni varten suunnitelman, jonka piiritoimikunnan työvaliokunta hyväksyi. Sen mukaan kävin kaikissa piirin perusjärjestöissä ensisijaisena tehtävänä osastojen ryhmätyön elvyttäminen ja tutkimus siitä, miksi jäsenmaksuja jätettiin maksamatta. Kierroksella havaitsin, että puolueeseen kuului erinomaisia tovereita, jotka itseään säästämättä tekivät työtä. 

- -

Eräs kysymys, joka jatkuvasti tuli esille, oli se, miksi Neuvostoliitto ei toisen maailmansodan jälkeen ottanut valtaa Suomessa. Siinä oli sitä sävyä, että syytettiin niin Neuvostoliiton kuin SKP:nkin johtoa siitä, ettei valtaa otettu. Kun sama väitä toistui miltei kaikilla paikkakunnilla, niin totesin, että ellei sitä selvitettäisi, harhautuisivat ihmiset virheellisiin käsityksiin meidän puolueemme pyrkimyksistä. Päätin kutsua osastojen aktiivijäseniä koolle ja esittää alustuksen, johon vakavasti valmistauduin. Sen jälkeen keskusteltaisiin. Tavoitteeni oli saada loppumaan tuo vuosia jatkunut jankutus. Tietysti kokoukseen täytyi ahtaa muitakin asioita, niin kuin siihen aikaan oli pakko.

 Aloitin siitä, miten ylipäätään voitiin esittää ajatus, että Neuvostoliiton olisi pitänyt tehdä Suomessa vallankumous. Mitä eettisiä perusteita tällaiselle vaatimukselle voisi olla? Selostin lyhyesti kommunistien periaatteita näissä asioissa ja viitaten auktoriteetin kantaan totesin, ettei sosialistinen vallankumous ole vientitavaraa. Samalla koetin selvittää, miten kohtuuton tuollainen vaatimus oli. Bolsevikit joutuivat Venäjällä tekemään vallankumouksen olosuhteissa, joiden vuoksi siitä muodostui väkivaltainen. Tuhottiin suuri joukko sivistyneistöä, ammattitaitoisia työläisiä, insinöörejä ja talonpoikaistoa. Venäjän sosialistinen vallankumous vaati toteuttajiltaan uhrauksia, joita meidän niitä kärsimyksiä kokemattomien on vaikea tajuta. Sosialistisen vallankumouksen tapahtuminen Venäjän feodaalisessa yhteiskunnassa herättä kapitalistisissa maissa pelkoa ja raivoa. Imperialistit päättivät hävittää Venäjällä syntyneen sosialistisen yhteiskuntamuodon, ja taistelu maahantunkeutujia vastaan vaati uusia uhreja. Pitää olla melko kova luonto sillä, joka vaatii neuvostoliittolaisilta, että "tulkaa nyt tänne tekemään vielä yksi vallankumous".

 Erityisen paljon uhreja vaati neuvostokansalaisilta taistelu Hitlerin fasistien hyökkäystä vastaan. Me suomalaiset olimme osaltamme uhreja lisäämässä.

 Kysyin, oliko suomalaisista tullut salamatkustajia, jotka halusivat hienoissa hepeneissa kulkien, korkeasta elintasosta nauttien odottaa, että venäläinen sotamies tulisi rajan yli ja rakentaisi toivomamme sosialistisen yhteiskunnan. Eikö sosialismin Suomessa ole oltava oman työmme tulosta? Eikä vain oman työn tulosta, vaan myös sen laatuinen, miksi sen itse haluamme. SKP on ohjelmassaan ja säännöissään ilmoittanut pyrkivänsä muuttamaan Suomen sosialistiseksi tasavallaksi. Meillä on siis oma täsmällisesti asetettu tavoite, eikä työtä sen toteuttamiseksi voi tehdä kukaan muu kuin me itse. Miten suuri merkitys sekä ihmisen asenteeseen että käytännön toimintaan onkaan sillä, että hän on oma-aloitteinen, pyrkii jatkuvasti kehittämään uutta, ymmärtää työnsä merkityksen ja haluaa itse tehdä sitä yhä tehokkaammin."

Halutaan ostaa

Typerää tuo passiivin käyttö tuossa yhteydessä, kun ostaja on sepiselvästi tiedossa. Haluan siis ostaa Bosch classixx 5:n, edestä täytettävän pyykinpesukoneen, luukun saranan. Omani näyttää olevan halki. Jollain on varmasti tällainen kone käyttämättömänä ja sarana on siinä ehjänä. Mistäköhän lähtisin etsimään? Samanmallista konetta muuten näkyy valmistetun kapeampana, päältä täytettynä versiona. Sarjanumero tuohon meidän koneeseen on WAA20160SN/04

S.

Näit' ei pane pakkanen

Hall' ei pysty harmaa näihin, niin sitä luulee, vaikka vaimo varoittelee, että pakkasta on luvattu. Ehkä ajattelin itsepäissäni, että kun on luvattu yksi aste lämmintä, niin täällä etelässä ei enää mentäisi nollaan. Jonnekin kuitenkin mentiin, sillä aamulla oli toinen tomaatti ihan nuupallaan, ja se toinen, jonka lehdet aurinko oli jo aikaisemmin polttanut läpikuultaviksi, antoi niin ikään ymmärtää, että loppusuoraa vedetään. Lehtivihreän vähyys näyttää muuten olevan suojaava tekijä hallaa vastaan. Elinmahdollisuudet vain ovat tietysti heikommat kalpealla kasvilla, eikös?

Elikkä nyt ois hakusessa (myy-se-itse -ilmoitukset alkavat kiusallisen usein tähän tyyliin: Elikkä nyt olis myynnissä hyväkuntoinen...) kesäkurpitsan taimenia. Ihan pienistäkin ilahtuisin. Kuus tarttisin, ja jos jollakulla on enemmän, aina vain parempi. Jos oot pihi, voin jotain maksaakin, mutta lähtökohtaisesti olen ihan kerjuulla ja nojaan viherturaajien väliseen solidaarisuuteen, joka muuten on kohtalaisen mukavalla tasolla. Ensisijaisesti kiinnostaa Paraisten seudun taimet, mutta jos haluat tuoda taimesi esim. Jyväskylästä, niin keitän kahvit ja grahammuffineita on vielä ainakin kaksi jäljellä. Niiden menekki ei ole ollut kovin kovaa.

S.