Kotona meillä oli kirja, jonka takakannessa on valokuva, jossa on tyttö ja mummu. Valokuvan päälle on piirretty puhekupla, jossa tyttö kysyy: "Oliko ennen vanhaan joulukuusia?"
En tiennyt lapsena, enkä tiedä vieläkään, miksi siinä oli sellainen kysymys. Mietin myös lapsena, onko tämä sellainen kysymys, jonka lapsi esittää vilpittömästi ja jolle aikuiset sitten nauravat. En tiedä sitäkään, vieläkään.
Eilen kävin SDP:n toimistossa. Se oli kivaa. Haluaisin enemmän käydä puolueiden toimistossa. Niissä on aina asialleen omistautunutta väkeä. Erilaista, samanlaista. Aurinko tai herätyskello heidätkin herättää jokaiseen aamuun, kuten minutkin.
Ennen vanhaan kirjoitimme blogia rouvan kanssa yhdessä. Minä lähinnä kirjoitin, rouva lähinnä kuvasi. Ja sanoitti kuviaan tietysti. Se oli kiva formaatti ja kiva tapa tehdä yhteistä juttua. Ihan näin pariskuntanäkökulmasta. Olemme puheskelleet, josko alkaisimme uudestaan. Minähän olen tätä tekstipuolta pitänyt yllä kirjoitellen silloin tällöin, väliin kuukausienkin taukoja pitäen. Kirjoittaminen on kuitenkin taito, joka säilyy kun sitä ylläpitää, ja ruostuu, jos sen laiminlyö. Kuin leiviskä, joka on pantava poikimaan, kuten se vanha Raamattuun talletettu tarina opettaa. Kirjoittaminen luo ajattelua ja ajattelu kirjoittamista. Siihen kelkkaan mielelläni taas hyppäisin. Katsotaan, milloin ja mitä tapahtuu. Ei elämästä koskaan tiedä.
S.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti