maanantai 30. tammikuuta 2017

Kun kehuin pientä poikaa

Poika tuli meille oman poikamme muassa. Poika on pieni, iloisena ja omaäänisenä näyttäytyvä luova kaveri. Vastaa kun kysytään ja puhuu muutoinkin. Luulen, että hän osaa leikkiä. Hän on noin yhdeksän.

Kun hän tuli meille, sain kuulla, että samana päivänä oli poikaani kosiskeltu leikkimään kahteen muuhun paikkaan. Sanoin spontaanisti, että "Jo vain, ja jouduit sanomaan, että nyt en pääse, kun on muuan tärkeä vieras sattunut juuri tänään kylään". Molempia poikia vähän nauratti. Kohtuudella (liikaa nauraminen on kiusallista sivustaseurattavaa). En olisi muistanut koko välikohtausta, ellei pojan isoäiti olisi palannut asiaan.

Tapasin isoäidin, ja aloimme keskustella, miten poika oli ollut polleana kotiin tullessaan. Hän oli selittänyt, miten talon isäntä oli ollut sitä mieltä, että kun hänellä on näin tärkeitä vieraita, ei valitettavasti nyt onnistu, että poikani lähtee muiden kavereidensa kanssa leikkimään. Tarinan päähenkilö on kuulemma kärsinyt toisinaan huonommuudentunteesta. Tämä oli minulle aito yllätys. Sitä iloisemmaksi tulin, kun kuulin, miten huolimaton heittoni oli tehnyt häneen voimakkaan vaikutuksen. Aina voi kylvää jotain pientä. Ei sitä koskaan tiedä, milloin kylvetty kävelee kadulla vastaan.

S.

1 kommentti:

  1. Juuri näin! Kehut oikeaan aikaan ovat kultakimpaleita jotka eivät menetä arvoaan ajan kuluessa.

    VastaaPoista