Ape'issa miel'aloissa

Tätä hain :

"Enkä nyt tuota tieäkänä miten olla, kuin eleä,
tällä ilmalla asua, näillä mailla matkaella.
Oisiko emo elossa, vanhempani valvehella,
sepä saattaisi sanoa, miten pystössä pysyä,
murehisin murtumatta, huolihin katoamatta
näissä päivissä pahoissa, ape'issa miel'aloissa!" 

Tässä Väinämöinen on saanut takkiinsa, taisi olla ensimmäinen laatuaan mitä tulee näihin hänen naisseikkailuihinsa. Aino oli kadonnut vee'en tyttärien luokse, kun ei sietänyt ajatusta mesileivän leipojana olemisesta vanhalle miehelle. Väinöhän on aika reppana kaveri, itkeä tillustelee tuon tuostakin, ja kun tiukka paikka tulee, niin huutaa äitiä apuun. Ehkä on niin, että tämän kohtauksen osalta myös äitikuva vastaa totuutta, sekä suomalaista että ylikansallista. Emo huutaa nimittäin pojalleen vastauksen haudan takaa.

Niin minäkin tein tuossa jokin aika sitten, en tainnut kyllä itkeä mutta pyysin kotijoukkoja apuun. Eivät päässeet, työssäkäyvän on vaikea irrottautua. (Äiti ei siis ole haudassakaan vielä). Lopulta saimme apua, kun eräs nimeltä mainitsematon paraislainen Raimo ilmoitti, että vastuuta on nyt syytä jakaa. Siivousryhmä menee Villa Ruusuun tänä aamuna, muuttoryhmä huomenna. Lupautuneita on jo kourallinen, ja pidän sitä suurena juttuna. Ilmassa on onnistumisen tuntua vahvemmin kuin koskaan aikaisemmin. Pettymyksiä on ollut pitkin matkaa, ei suuria, vaan pieniä. Nyt kun taloa katsoo ikään kuin taaksepäin, niin täytyy olla tyytyväinen, että jotain on kuitenkin saatu aikaan. Meitä on autettu tosi paljon ja eri tavoin, lapsia on kuka milloinkin hoitanut, ja ihmisiä on käynyt siellä auttamassa. Olemme molemmat siitä kovin kiitollisia.

Töissä on raskasta. Kun möhlii, niin se on raskasta. Hilpeyttä tuo ajatus siitä, että minulle luvattiin hirvenvasan paisti jouluksi. Haen sen maanantaina Helsingistä, samalla kun vaihdan autoa. Ajatella, että saan uuden auton.

S.

Ps. Kivijalkaa vasten pitäisi saada kolattua lunta. Nyt tuuli puhaltaa nurkissa. Säästöä sellainen toisi.