Vanhemmuus - vastuutonta vallattomuutta

Hellstenillä on sellainenkin kirja kuin vanhemmuus - vastuullista vallankäyttöä. Silloin kun meillä oli enkelin tavoin käyttäytyvä kolmevuotias poikalapsi, eikä muita hoidettavia, luimme rouvelin kanssa sen kirjan ja hehkutimme sitä sitten. Niistäkin vuosista on jo aikaa.

Eilen vieraiden lähdön jälkeen vanhempi poika jäi mutustelemaan hartaasti iltapalaa. Hän oli hyvällä tuulella, ja ajattelin siinä, että josko nyt sitten, kun ei oikein koko jouluna ollut aikaisemmin. Ja menin sohvalle hänen kanssaan, ja aloin lukea. Hän tosin ehdotti, että lukisimme yhdessä Asterixia, mutta liekö kodin perintöä, etten minäkään osannut lukea lapselleni sarjakuvaa, niin mielettömän paljon kuin Asterixista pidänkin. Niin paljon, että nauroin kun luin sitä tässä jouluna. Kun ei Seppokaan koskaan sarjakuvia suostunut minulle lukemaan, vaikka muuten lukikin, muistan sen.

Poika ehdotti vielä, että lukisimme molemmat äänetönnä, yhdessä, ja hän aina sormella osoittaisi, missä kuvassa ollan menossa. Ihan kiva idea sekin, mutta liian kalkkis olen. Menin hänen viereensä sohvalle ja otin ostamani puolen euron Potterin. Ensimmäisen luin hänelle reilu vuosi sitten, toisen hän kuunteli äänikirjana. Kolmas äänikirja on Turun kirjastosta aina menossa, joten on tyydyttävä kirjaan. Luin Potterista ensimmäisen luvun. Kello oli tuolloin jo yli puolenyön. Minua haukotutti tuon tuostakin, ja aina kun haukotukseni katkaisi lukurytmin, kaveri kainalossa otti vastuun lukemisesta ja jatkoi juuri siitä mihin jäin. Että sikäli ääneen lukeminen tuntui turhauttavalta. Yhdessä vaiheessa lapsen katse harhautui penkillä olevaan Asterixiin. Kun haukotus tuli taas, hän toisti salamannopeasti haukotusta edeltäneen viimeisen sanan, jotta saisin juonesta mahd. pian kiinni taas. Vanhemmalla pojallani on käsittämätön kyky lukea Aku Ankkaa tai jotain muuta ja kuunnella satua yhtä aikaa. Omaksuen molemmat jutut. Vaikka siedän huonosti akuankkoja sillä aikaa kun luen satua, mutta periaatteessa moinenkin onnistuu.

Ensimmäisen Potter-luvun aikana oli tullut lukuisia viittauksia edellisiin kirjoihin. Niitä muistettiin ja höystettiin vielä lisäksi. Parhaille kommenteille hekoteltiin vielä uudestaan. Potterin huumori näyttääkin olevan juuri sopivaa tuolle ekaluokkalaiselle, kun se ei ole liian monimutkaista, mutta lämmintä kuitenkin. 

Minua väsytti ja sanoin, että menen ylös nukkumaan. Menimme peräkkäin, poika kirja kädessä harppoen kiiruhtaen. Hän viritti lukulampun sänkyynsä, mutta torkkuvaihetta nuokkunut perheenäiti kielsi ehdottomasti lampun sytyttämisen yhteiseen makuuhuoneeseemme. Johtopäätös oli, että Potterin lukeminen jatkuu alakerrassa. Minä harrastin vastuutonta vallattomuutta toteamalla, että siitä vain. Kun aamulla kahdeksalta löysin poikani istuma-asennosta toistasataa potter-sivua rikkaampana salin sohvalta, niin jotenkin se vain tuntui hyvältä. Kannoin hänet sänkyyn, ja uni jatkui vielä noin viiden tunnin ajan. Siis yli sen ajan, jolloin hänen koulupäivänsä yleensä päättyy.

Aamulla nuorukaisen ensimmäinen kommentti oli: "Mä luin kuudenteen lukuun asti. Siellä junassa Draco ja Grabbe ja Goyle sanoi, että ketäs täällä on, Harry-potta ja Ron-rotta!" Ja sitten hän nauroi, ja katsoi minua tovin, ja oli ihan hiljaa, ja hymyili silmiä myöten.

S.