Kaks matalaa ja yks tosi korkea

Otsikossa on kyse naurusta. Matalia saattoi olla useampi, mutta nauru päättyi aina lyhyeen ja ihan mielettömän korkeaan ääneen. Olen varma. Kuulin sen neljä kertaa lähietäisyydeltä.

Naisen naama oli kyllä valmiiksi sen näköinen, että se nauraa hetkenä minä hyvänsä. Jotkut vain ovat valmiiksi iloisia, ennen kuin ovat saaneet ensimmäistäkään lanttia kouraansa. Kassaneidit nimittäin. Rintapielessä taisi lukea Marjo, jos nyt muistelukseni osuu oikeaan. Ehkäpä sen valmishymyn vuoksi päädyinkin kommentoimaan ostosteni hintaa hänelle: "Vai niin!" Ilmaus ei ollut kovin luova, mutta se käynnisti lyhyen ja mielenkiintoisen keskustelun. Osa keskustelun mielenkiinnosta oli tietysti erottamattomasti kiinni naisen lyhyessä, huipulle kerta toisensa jälkeen kiipeävässä naurussa. En muista nyt, nauroiko hän vielä tuon ensimmäisen vainiinin jälkeen. "Ai mitä?" "Että vai niin." "Jaa. Ei meinaa kuulla kun on niin huono kuulo." Ja nyt jo vähän naurettiin. Nainen selvensi vielä lyhyesti, että on tullut kuunneltua musiikkia liian kovalla. (Nauru.) Kysyin heti, että kuunteleeko hän kaunista musiikkia. "Lähinnä iskelmiä ja rokkia." "*naurua*" "Eli et kuuntele kaunista musiikkia".

Tähän hän ei sanonut mitään. Hymy hänen kasvoiltaan ei kylläkään laantunut, mutta hän siirtyi tässä vaiheessa palvelemaan minun takaani tullutta asiakasta. Kun muutama kukkakaali oli heivattu lukulaitteen ohi ja minä pakkasin karjalanpiirakoitani linjaston päässä, nainen vielä kääntyi minuun päin ja sanoi: "Se on vähän miten ottaa!" Ja nauroi. Kaks matalaa ja yks tosi korkea.

S.