Suunnittelematon hymy

"Eeijaaa! Tulisiksää tänne ylös kattomaan näitä mattojaaa?"

Näin huudettiin kirpputorilla Raumalla eilen. Huudahdus kaikkinensa kertoi minulle, että huutaja, kirpputorilla työskennellyt nainen, oli tyytyväinen. Eijan kutsuhuuto tuli niin laulavalla äänellä, etten voinut olla laulamatta siinä vieressä hissukseen sitä virttä, joka alkaa samalla huudahduksella. Matoista siinä ei tosin puhuta puolella sanallakaan.

Jatkoin Eijaan hyrisemistä kun kuljin käytäviä pitkin. Yhdestä looshista pyörähti nuori nainen, katsoi minua silmiin hyvin tutkivasti ja nopeasti, ja tervehti minua tahattomasti, nyökäten, ja hymyili leveästi. Sitten hän liukeni silmistäni. Hetken kuluttua toisesta looshista ilmestyi nuori mies, naama naurussa kuten isälläänkin aina. Nuori mies oli Kaarlo Hämeenlinnasta. Hän oli tämän nuoren naisen seurassa, ja ymmärsin, että nainen oli lauluni kuultuaan rynnännyt kertomaan Kaarlolle, että tuolla joku laulaa virttä. Kaarlon seurassa tyttö sitten sai sanottua, että hänelläkin soi tuo sama virsi kyseisen huudahduksen jälkeen päässä. Ja kun virsi sitten yhtäkkiä soi pään ulkopuolella, niin hän oli vallan yllättynyt.

Rauma on luvattujen kirpputorien maa. Kaarlo kertoi jostain Nadjan kirpparista, joka on vanhan Rauman keskellä. Ovessa on tosin aina kun hän on sinne pyrkinyt, ollut lappu, että "Olen asioilla, palaan myöhemmin". Kaarlo kertoi kuitenkin kavereistaan, jotka ovat joskus osuneet paikalle silloin, kun Nadja ei ole ollut asioilla. Nainen on kuulemma niin kova puhumaan, että ovenkahvassa pitää roikkua kauan ennen kuin pääsee livahtamaan pois. "Ihan ajattelin, että elämyksenä vois olla, että kävisin siellä", Kaarlo selvitti.

Yksi Rauman hienoista kirppareista on SPR:n parakki ihan radan varressa, Pizzeria Denissin vieressä. Siellä on joka tavaralle oma osastonsa, muun muassa säärystimille. Miesten kalsaritkin oli lajiteltu niin komeasti kahteen eri laatikkoon (Pitkille ja lahkeettomille omansa), että vertaista saa hakea. No, siellä oli kolmannestusinaa naista koko ajan niillä töin, että lajittelivat vain. Yksi huokaili siinä, että vastahan minä nämä järjestin, ja nyt jo ovat myllätyt. Kyllä ne ehtii.

Tulimme reissusta eilen. Tänään havahduin, että jotain minulta puuttuu. Niin puuttuikin. Työnteon lomassa olin ottanut villahousut pois. Noin vuorokaudessa ehdin tottua niihin niin, että ilman oleminen on jo työlästä. Vähän kuin olisi rakastunut. Ne on kaiketi venäläiset. Niissä lukee vain sharf, kyrilliksi.

Yksi laatikoista sisälsi kauniisti viikattuja kalsaripaitoja. Löysin niin hienon paidan, että en voinut olla ostamatta sitä, vaikka tiesin, että ahdasta sen kanssa tulee olemaan. Ja ranteita palelee pitkän matkaa. Ja minua viehätti ajatus siitä, että suurin osa kyseisen miestenosaston kalsarialajaoston tuotteista olivat mallia Made in Finland, ja todennäköisesti ajalta, jolloin presidentit olivat vähintäänkin kekkosia. Ja viehätti ajatus siitäkin, että todennäköisesti suuri osa vaatteista olivat jonkun kuolinpesän jäämistöä. Joku mielensäpahoittaja jättänyt ne jälkeensä, eivätkä sitten kelvanneet jälkeläisille, jos sellaisia ylipäätään oli elossa. Joku on vetänyt saman kalsaripaidan ylleen päivästä toiseen, sen on ehkä vaimo pessyt joka lauantai. Ei ole tarvinut joka kevät mennä etsimään kalsaripaitaa alennusmyynneistä. Ne kutaleet vain ovat auttamattoman pieniä, jotka ovat niin vanhaksi eläneet, että pitävät made in finland-vaatteita yllään. Kunpa olisi edes jokunen keskikehon kohdalta tilavampi paita, niin olisin ollut vielä onnellisempi. Mutta sellainen olisikin määritelmällinen mahdollisuus. (Yksi kalsaripaitamalli, jota oli laatikossa kaksi kappaletta ja molemmat ihan oikeasti auttamattoman pieniä, oli sellainen, jossa kauluslapussa luki (se oli vuosien saatossa mennyt ihan söhmerölle, mutta sain sen avattua) että värinpysyvyystakuu tai joku sellainen. Ja niissä oli kyllä väri pysynyt, vaikka ite sanonkin.)

Mistä mielensäpahoittajasta tuli mieleeni, että kannattaa käydä katsomassa Areenassa Tuomas Kyrön haastattelu. Vaikutti ihan sympaattiselta mieheltä. Esiintyi rauhallisesti ja omana itsenään, musta.  Areenassa ei kuitenkaan ole parhaita paloja, niitä joihin pääsee käsiksi vain elämää elämällä. Sellaisiin lukeutuu ehdottomasti kolmevuotiaan kysymys. Se esitettiin kirpputorin lattialta, riittävän kantavalla äänellä. "Tietäähän Jumala millon me kuollaan?"

S.

ps. lautapeliosastolta ostin Trumpetin. Kerran vietimme miesten saunaillan merkeissä kaiman synttäreitä tilapäisesti tyhjässä niementie 39:ssä, ja pelasimme Trumpettia. Muistaakseni Perttu toi sen sinne. Hän kertoi löytäneensä pelin kirpparilta niin ikään.