Lukion äidinkielenopettajani Matti Lilja on kuulemma eläkepäivillään raitistunut. Olen hänen puolestaan tietysti iloinen. Matista olisi paljonkin juttuja, mutta säästän ne reaaliajassa tapahtuviin ihmistenvälisiin keskusteluihin. Sanottakoon, että minulla ei, toisin kuin vaikkapa joillain muilla, ole Matista pahaa sanottavaa. Hän oikeastaan opetti asioita, joita muut eivät opettaneet. Kovin sovinnaistahan se meno ei aina ollut.
Matti luennoi kotimaisista kirjailijoista. Matti oli tukevasti 60-luvulla, jolloin oli opiskellut, eikä kovin ajan tasalla ollut 2000-luvun vaihteen kuumista nimistä, jos sellaisia nyt oli ylipäänsä. Ehkäpä ei ollut. Arto Paasilinna blaa.
Mutta Maria Jotunia hän ylisti. Ylistys oli tosin hieman sen laatuinen, että se oli ulkoa opittu ja ehkäpä painettu kaaliin jollain yliopiston kirjallisuuden luennolla. Mutta niin vain hän meille jakoi oppimaansa. Jotuni oli kuulemma yksi älykkäimmistä suomalaisista kirjailijoista. Minä kerran sitten lainasin, olisiko ollut vuosi sitten, Jotunin tekstikokoelman. Ihan ok juttuja olivat, sellaisia toisen aallon feministin kirjoittamia. Älykkäitäkin, mutta en minä ihan hirveän syviin vesiin antanut itseäni viedä. Tiedä sitten, olisinko päässytkään.
(Hauskaa, että tuli jostain mieleen eräs kesäinen ilta, kun kävimme vanhalla 220-mersulla (LBS-247) Oulunsalon Papinjärvellä uimassa. Takaisin päin ajaessa saavutimme hiekkatietä pitkin ajavan mopotroikan, noin kolme mopedistia. He olisivat elekielestä (kyllä taitavalla mopedikuskilla on elekieli, uskokaa) päätellen halunneet päästää mersumme ohi, mutta isä ei mennyt. Isä hidasteli mopopoikien perässä ja nautti omalla tavallaan siitä, että mopopojilla ei lopulta ollut kauhean kivaa. Muistan itsekin nauttineen tilanteesta, vaikka tuskin olin kuutta vuotta vanha. On lapsellakin oikeus vahingoniloon, jos se on harmitonta. Ei, tässä ei ole juonta, tämä tuli vain mieleeni juuri jostain, ja painuu pian pois. Onneksi se on nyt tässä.)
Jotunilla on teksti "Kun on tunteet". Siinä käsitellään samaa ongelmaa kuin Ibsenin nukkekodissa tai Virginia Woolfin monessa tekstissä. Niitäkin yritin lukea viime syksynä. Olihan nekin ihan jees. Tavallaan on annettava arvo sille, että joku on niin "kauan" sitten nähnyt sellaisia asioita, joita ei ole vielä tuolloin uskallettu lausua ääneen, esim. tasa-arvosta tai muusta. Mutta kyllä kirjalla pitää olla muitakin ansioita jotta sitä jaksaa lukea vielä sadan vuoden päästä. Kun on kuitenkin paljon muitakin kirjoja kuin niitä satavuotiatia. Esim. se Kronoopit ja faamit -kirja.
Tunteet on myös Timo Soinilla. Niistä ei nyt oikeastaan kannata puhua mitään. Timo on tällä hetkellä Euroopan henkinen pääministeri ja tietää oikein hyvin, että hänen jokaista suusta lähtevää sanaa pyöritellään eessun taas ja kaivetaan siitä ennusmerkkejä tulevasta. Ei sillä, onhan tuota lampaan sisuskaluistakin ennustettu. Kokkarit juhlivat vaalivoittoa kuin kaadettua karhua, villisti tanssien, mutta totuus on, että joutuvat myymään isoäitinsäkin saadakseen ketään muuta kuin RKP:n kaverikseen. RKPhan on omasta puolestaan valmis myymään isoäitinsä Kokoomukselle, jos tarvetta ilmenee. Jutan ja Timon kanssa hallituksessa Jyrkillä jää luu vetävän käteen. Näkemykset ovat hyvin kaukana toisistaan, ja enemmän kuin kiinnostavaa on nähdä, miten hallitusneuvottelut yskivät itsensä käyntiin.
Kevät on täällä jo. Lauantaina tein pihahommia teepaidassa ja hikosin. Hannu Taanila kertoi hionneensa ja hävenneensä kerran, kun vartija otti kiinni kaupassa näpistelijän, eikä Hannu hoksannut maksaa näpistelijän nappaamaa nakkipakettia siinä kaikkien nähden. "Että minä hikosin ja häpesin." Tällä kertaa en hävennyt, hikosin vain. Mutta kyllä häpeäkin on ihan paikallaan, minä puolustan myös häpeää. Se kasvattaa. Tänään sain merkilliseltä taholta kannustuksen kohdata häpeä ja nöyrtyä. Unohdin firman auton renkaanvaihtoajan, vaikka saattaisin kyllä syyttää tekniikkaa, joka minut petti eikä muistuttanut. Syyttihän Paavokin puolueen johtoa, joka pyysi hänet Uudellemaalle ehdokkaaksi. Tuttava sanoi, että mene naapuriliikkeeseen vaihtamaan renkaita. Sanoin, että kesärenkaat ovat säilössä Vianorilla. "Jaa, no sitten on vain nöyrryttävä. Se tekee hyvää."
Kamalasti jää ajatuksia jonnekin matkalle. Kun on ihmisiin yhteydessä, ne jatkavat elämäänsä jossain, vaikkei niitä ehdikään blogiin kirjoittamaan. Kuoropojista olisi hauska juttu, mutta kerron siitä joskus toiste, nyt on jo myöhä.
S.
Musta Ibsen ja Jotuni ovat paljon enemmän kuin ihan jees. Mutta makunsa kullakin, hyvä se on minunkin tajuta että jonkun mielestä ne ovat vain ihan jees.
VastaaPoistaJotuni kirjoitti kerran Ibsenille kirjeen kera jonkun novellinsa ja Ibsen vastasi, että haluaisi olla vielä yhtä nuori kuin Jotuni ja niin edelleen.
Minä rakastan menneiden aikojen (pyhissä) kirjailijoissa sitä katsantotapaa, joka syntyy siitä hitaudesta ja erilaisesta ympäristöstä missä he ovat eläneet. Ilman nettejä ja teeveitä ja muita oikean elämän häirikköjä. :) Sitä että helpommin pysähdytään siihen hetkeen, tuulahdukseen, tunteeseen mikä on. Tosin Jotuni ei aina niin runsassanaisesti tunnelmoi, mutta sieltä se kuultaa, dialogeista jne.
-em
Minä kyllä aika vahvasti väitän, että se oli LSB-247. Seppo vaari vahvistakoon kumpi on oikeassa.
VastaaPoistaJa se vielä, että vaikka kyseistä uimareissua en juuri muista, niin sen muistan miten auringon kuumentamat nahkapenkit polttivat takamusta kun tultiin kotiinpäin, märkinä ja hiekkaisina, uimapuvut päällä.
VastaaPoistaja minä muistan että Linja Matti tykkäsi kovasti myös Leinon Einosta.
VastaaPoistatarkoitin tietysti että Liljan Matti..
VastaaPoistaJa minä en Liljan Matin luennoista koskaan päässyt nauttimaan.
VastaaPoistaOnko totta, että Henrik ja Maria olivat tuttavia? Hauskaa, se että mainitsin heidät samassa oli sattumaa! Em, Viitteesi heidän kirjeenvaihtoon saa minut tuntemaan tilapäisesti sitä samaa, jota ehkä itsekin olet kokenut, kun olet toisten kirjeitä lukenut; kun tirkistelee toisten elämää ja muinaisten ihmisten (vaivihkaisia) tunteenosoituksia toisiaan kohtaan?
VastaaPoistaTuo on just noin, vanha ja ehkä liikkumattomampi teksti palkitsee runsaammin kuin vaikkapa fb-päivitysten lukeminen. Olisi kiva tietää, miten aivojen välittäjäaineet tai mielihyvähormoonit sun muut toimivat niissä kahdessa tapauksessa, että ihminen lukee vanhaa kirjallisuutta tai selaa feispuukkia.
Muuten, on oikein, että kepun ääniharava koko maassa (mm. ohi Kiviniemen) oli mies, joka eräässä haastattelussa mainitsi Juhani Ahon kielen, jonka nykyaikaisuus hämmästyttää yhä. Kun on ministerinä, ja luettavaa varmasti työnkin puolesta yllin kyllin, niin kyllä arvostan sitä, että senkin jälkeen on valmis ja ennen muuta kykeneväinen osoittamaan huomiota kotimaiselle kaunokirjallisuudelle, vieläpä sille vähän pyhemmälle (versus nämä nykyajan urheilukirjat tai Koljatit).
Hei, Maaherra, ei ruveta inttämään. Mutta LBS se oli... Ja reidet paloivat, kyllä. Eläinrääkkäystähän se oli, kun sinne joutui istumaan hellepäivänä vähillä vaatteilla.
S.