Kolahtaminen voi olla vahinko. Siis että kuljettaa jotain esinettä ja yrittää varoa ja epäonnistuu. Tulee kolaus. Kolaaminen on toinen juttu. Jääkiekossakin muuten kolataan. Ajetaan yli. Väkivaltaa, institutionalisoitua. Valtion väkivalta on monopolisoitua.
Paikoilleen kolahtaminen on myönteinen ilmaisu. Ilmaisu ja ilmaus ovat samoja asioita. Brahmsin kolme viulusonaattia ovat "samoja erejä" (Kun Petja oli pieni, ehkä kolme tai neljä, hän kysyi: onko lämmin ja kuuma samaa eroa?"). Ne on veistetty vahvasta puusta, saattaapa olla samaa puulajia kaikki. En minä niitä niin hyvin tunne. Mutta voin sanoa, että olen kuunnellut. Lainasin joskus levyn. Nyt menin koiralenkille illalla. Panin napit korvaan. Tuuli, paleli, oli kylmä. Vain neljä astetta. En ajatellut, että huhtikuu on kuukausista julmin. En ehtinyt, kuuntelin vain Brahmsia. Luulen, että lenkkini alussa olin ensimmäisen sonaatin alussa. Aiai miten oli keskittynyttä, sisäistynyttä ja arkaaistakin soittoa. Soittajaksi paljastui sittemmin Isaac Stern, pianisti oli Alexander Zakin. Levytys oli jostain kuusikymmenluvulta. Todellinen aarre. Sen oli valinnut Inari Tilli, jonka nimen kirjoitin tänne muuten ihan hiljattain. Mutta kun siinä vastaava tuottaja vastaa -ohjelmassa käsiteltiin viimeksi näitä toimittajia, jotka tekevät musiikkivalintoja, ja kehuttiin heitä, niin samassa hengessä nyt sitten vielä kerran. Kun lenkkini loppui, olin kolmannen sonaatin jossain osassa.
Kuuntelin miten juurevaa, yksinkertaista ja kuitenkin romanttisen rehevää oli Brahmsin musiikki. Muistelin äänikirjaa, jossa kerrottiin, miten Brahms on saanut sävellyksensä kuin jumalaisena ilmoituksena, ja kirjoitti ne usein yhdeltä istumalta kohdilleen. En tiedä, pitääkö paikkansa, mutta sen uskon, että hän työskenteli alitajuntaansa vahvasti nojaten aina säveltäessään. Tiedätkö, minun oli helppo uskoa sitä, kun kuuntelin Isaac Sternin soittoa. Se oli niin ekonomista, viulu soi niin sietämättömän kiinteänä, ja äänitys oli juuri niin hyvä kuin vain tarttee ollakin. Hitaat ja kevyet jouset olivat juuri hitaita ja kevyitä. Voi, kunpa saisin ne sonaatit vielä kuultavakseni. Suurin osa musiikista, joka tulee Yle Radio Yhdeltä on nykyään Areenassa kuunneltavissa jälkikäteen. Se on hyvä. Pieni osa musiikista on kuultavissa vain suorana. Tämä nyt sattui olemaan sellainen. Mutta sellaista elämä on, ainutkertaista. Hetket tulevat ja menevät, ja voi niitä, jotka jäävät haromaan menneisyyteen, sillä niin jää elämä elämättä.
S.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti