Ajaudun tilanteisiin, joissa koettelen rajojani. Seuraavan kerran kokeilen niitä ensi keskiviikkona. Tiedän selviäväni. Tiesin selviäväni myös viime sunnuntaista. En arvannut kuitenkaan, että pakaroitani kolottaisi vieläkin.
Lupasin sunnuntaina hoitaa kanttorin hommia. Ajattelin yhdistää hupi- ja työmatkan, ja ajoin autoni Maukan pihaan. Seitsemältä joimme kahvit, ja siitä sitten pyörän selkään. Ajoimme kirkolle, noin 15. Laskin, että tunnin verran voisimme ajella lisää, niin ehdin vielä hoitaa pyhäaamuiset velvoitteeni. Ajelimme vajaan tunnin. Maukka ajoi kotiin, minä jäin kirkolle. Siellä ei ollut vielä suntiota. Kyselin ja kiertelin, ja lopulta soitin. Kukaan ei vastannut. Onneksi löysin toisen suntion numeron. Hän vastasi. Kysyin, tietääkö hän, missä minun pitäisi olla. Hän tiesi: 16 kilometrin päässä. Mutta vasta 60 minuutin päästä. Sanoin, että hieno homma, tulen. Ja tulin. Mutta aloittelevalle pyöräilijälle matka oli pitkä. Jalat olivat jo vähän vetelänä. Oli onni, että metsäkirkossa jumalanpalvelus alkoi 30 minuuttia luulemaani myöhemmin. Epäonni tietysti oli, ettei kyse ollut pääkirkosta, jonne olin itseni polkenut.
Jumiksen jälkeen ajoin kotiin. Kotimatkalla kiukkuinen vaimo soitti. Onneksi nykyään on nämä langattomat puhelimet, muuten hän olisi tullut lankoja pitkin syliin. Olin tietysti pahoillani, että kotiintuloni viivästyi aikomastani. Ajoin siis metsäkirkosta autolleni noin 30 km. Minulla on uusi pyörä, ja ajoasento saattaa näyttää ihan vetävältä, jos sivusta kattoo, mutta ergonomisesti siinä on vielä hiomista. Pyöräasia on monimutkainen. Kyse ei ole optimistisesta valinnasta minulle, mutta on paljon syitä olla luopumatta tästä uudesta ystävästäni. Aika näyttää. Totuushan on, että jokaisella pitäisi olla vähintään neljä pyörää. Vähintään. Ja kaksi asuntoa ja kesämökki, mutta ne ei nyt liity tähän.
Nyt odotan pakaroiden toipumista 75 km lenkiltä. Eivät meinaa asettua, vaikka on jo tiistai-ilta. Joka päivä pitää ajaa tyttö päiväkotiin ja takaisin. Siitäkin tulee ajoa yli tunnin verran. Ja sitten kun istuu työpäivän kovalla penkillä, niin sama pylly.
Uskon parempaan huomiseen.
S.
Ps. Hautoja alkoi hautomaan. Haen tänään siitosmunia naapurista ja työnnän ne alle ja otan toiset pois. Katsotaan, saammeko tipuja kolmen viikon päästä!
Kiva juttu, vaikka kertookin pyöräilystä! (Ei vaan minäkin tykkään pyöräilystä, mulla on mummotunturi jonka ostin käytettynä 14 vuotta sitten kun edellinen pyöräni jonka olin saanut 13-vuotiaana varastettiin Konsan pihalta ja 10 vuoden päästä ilmaantui poliisin haltuun josta soitettiin että haluanko hakea pyöräni ja en meinannut tajuta mistä ihmeen pyörästä oli kyse. Nykyinen, se mummotunturi siis, on oikein hyvä vaikka on vähällä käytöllä minun osaltani (kun täältä on vähintään 8 kilometriä sivistyksen pariin eli kirkolle ja kirjastoon) mutta tyttäreni osalta ei, kysyin mm. haluaisiko hän uuden pyörän rippilahjaksi kun hänellä ei ole pyörää niin hän vastasi että "pärjään aivan hyvin tuolla mun nykyisellä" ja en meinannut käsittää mitä hän tarkoitti "nykyisellään" kunnes kuulin pikkusiskoltaan että hän on käyttänyt pyörääni jo ainakin pari vuotta. Siis nykyiseni on hyvä mutta siinä on semmoinen kirous että takakumi on aina vähän tyhjenemään päin. Mies on kyllä paikannut sisäkumia ja kun tyhjenemisongelma ei rauhoittunut niim vaihtoikin, uuden sisäkumin siis ja sen jälkeen jopa ulkokumin ja lopulta koko renkaan vanteineen mutta tyhjenemisongelma vain oli ja pysyi, ainakin minun päässäni. Siksi sanon sitä kiroukseksi. Se on juuri samaa mallia kuin äitini pyörä jonka hän oli ostanut ennen syntymääni, eli sillä on jonkinlaista tunnearvoa, vaikka takakumi häiritseekin, näin ajatuksen tasolla kun käytännön tasolla se ei ole päässyt viime aikoina häiritsemään kun en ole antanut tilaisuutta.)
VastaaPoistaEttä kiva juttu, niin kuin edellisetkin jotka aina luen ja lähes aina kommentoinkin, usein onnistun vain sössimään jotain ennen julkaisua niin ettei hommasta tulekaan mitään. Katsotaan miten nyt käy.
Onpas mystinen kumi kun aina vain tyhjenee. Minäkin sain kerran takaisin vaimoni siskon vaimolleni lainaaman pyörän, jota käytin (kuten myöhemmin seuraavaakin vaimoni käytössä ollutta pyörää käytin) kunnes se varastettiin Joutsensillan Kodinykkösen edestä. Poliisi soitti ja oli selvittänyt runkonumerosta pyörän oikean omistajan. Silloinen haltija oli ajellut pyörällä ja poliisi oli tuntenut hänet ja arvellut, "ettei hänellä pitäisi kyllä pyörää olla". Näin ovat ruohonjuuritasolla hyvin työssään ja arjessaan poliisit kiinni. Minä tietysti kiitin.
VastaaPoista