Tähän aamuun tultiin vahvasti pankkikorttikärjellä. Kesken työpäivää oli sovittu rouvelin kans yks meno, ja menon kynnyksellä paljastui, että lompakko on kadonnut. Rouveli piti tapausta varkautena, mutta minä en sairaalloisen optimistisena ihmisenä osannut olla siitä ollenkaan huolissani. Lopulta kävi niin, että suoritin "tahattoman refleksin" ja päästin hymyn ihan vilpittömästi tahtomattani. En muista, hörähdinkö ääneen, kaikki kävi niin nopeasti...
Tietääkseni pankkikorttia ei ole käytetty väärin, ainakaan tili ei ollut tyhjentynyt. En ole huolissani, kaikki kortit ja muut saadaan kyllä järjestymään. Uskon kuitenkin, että jostain se lompakko putkahtaa. Tsemppiä Kristiina!
Eilen kävin Aapolla. Antoi tunkkeja lainaan, tyrkytti sirkkeliäkin. Peräkontissa oli kuitenkin niin paljon työnantajan verhotankoja, ettei sirkkelille ollut sijaa. Tunkit nähdessäni tuli mieleen vanha sanonta "pidä tunkkisi", mutta en sitten käyttänyt ilmausta, vaikka houkutteli. Totta jos puhutaan, taisin minä sen suustani päästä. Aapo puuseppänä veisti sen muotoon "voisitko ystävällisesti pitää tunkkisi". Jäin miettimään, mistä moinen tunkinpitokehotus juontaa juurensa. Ehkä joku tietää.
Tunkeilla nostetaan taloa. Tänään on tavoitteena könytä salin alle tutkimaan lattiarakennetta. Sittenpähän selviää, mistä kohtaa sitä on nostettava, jos se ylipäänsä on mahdollista, tunkkaaminen. Tänään pitäisi myös peräkärry hakea lainaan. (ahaa, mielenkiintoista, huoannet).
Oikeasti oli mielenkiintoista kuulla, mikä oli nuohoojan, sen lupsakan miehen, määritelmä talomme entisestä omistajasta. Kuulin, että hän oli ollut hänen rehtorina kun hän oli ollut koulussa.
S.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti