Valokuva

Tähän kuuluisi valokuva. Minä en vielä osaa oikein käyttää tätä Sorvarin vanhaa meidän uutta tietokonetta. Ei sillä, mäkkihän on ihan huippu kuitenki.

Keitin puuroa. Luulen että moni teistä ei ole keittänyt yhtä montaa riisipuurokattilallista kuin minä. Noin kolmannes keitoista aiheuttaa sotkua, sotkuista noin puolet ehkä on pohjaanpalamisia. Pohjaanpalamisista noin puolet itkettää, toinen puoli naurattaa, jos naurattaa.

Tämänkertainen oli siis sotkua ilman palamisia ja nauruja. Jos olisin ollut vielä väsyneempi, itku ei olisi ollut kaukana. Hyvästä puurosta voi joutua maksamaan ihan kohtuuttoman hinnan. Väsyneenä lieden pesu voi tuntua lieden pesua suuremmalta asialta.

Mutta sille, joka levy-yhtiöissä määrää sen, kuinka pitkiä ovat tauot kappaleiden välillä, pitäisi maksaa hyvää palkkaa. Näin siihen tehtävään saataisiin valtakuntain parhaat miehet. (Naiset ovat tasa-arvoisia miesten kanssa, joten riittää kun mainitaan vain miehet, koska eroa ei ole, kuten sanottu) Se hetki, jonka saa viettää hiljaisuudessa kahden hyvän teoksen välillä, voi totisesti olla suurta musiikkia sekin. Kun vain odottaa, että kohta se alkaa, tuosta sävellajista, tuolla tempolla ja niin edelleen. Olen siis sen sukupolven edustaja, joka kuuntelee ja omistaa vielä levyjä. Siihen harrastukseen kuuluu oleellisesti kappaleiden järjestyksen ulkoa oppiminen. Varhaisin levy, josta luulen oppineeni järjestyksiä ulkoa, oli Jurvelinin Eskon ja Arto Heikkilän joululevy, mikä lie nimeltään. Muistan nyt, kun aloit tuosta puhua, että pyysin toisinaan lasna, että se levy pantaisiin soimaan. Rakastin eritoten saavu immanuelia, vaeltajan joulurukousta ja tulerakkausihmisrintaan:aa. Puhtaat sävelet olivat pelekkää plussaa.

Lyrisismi on jäänyt vähälle viime aikoina. Kun on tarpeeksi toppaa elämässä, kaikki jää vähälle. Kiireestä en sano mitään, kun siitä puhutaan niin paljon eikä minulla oikeastaan ole aikaakaan sen jauhamiseen. Mutta jos jotain myönteistä, niin viime viikolla puhui radiossa puolankalainen mies, joka oli perustanut Puolangan Pessimismipäivät, jotka sijoittuvat ajalle 1.1.-31.12. 2010. Toimittaja, jota pidän ihan hyvänä viihdetoimittajana, kysyi häneltä, että millainen päivä siellä Puolangalla on. "No, ei hääppönen" oli vastaus. Seuraavaksi hänen piti löytää jotain myönteistä meneillään olleesta aamuhetkestä. "No jos jotain, niin ainakin tässä on tätä joutilasta aikaa ihan riittävästi, kun työttömänä olen". Siinä vaiheessa hyvinpalkattu studioväki taisi nauraa pärskäyttää.

Aapo kaivoi katosta reiän jota pitkin aikoo vetää pönttöuunin piipun ullakon kautta hormiin. Ennen kuin Aapo löysi reiän, johon uunin piippu on aiemmin kytketty, hän oli rouhinut korsteenin kylkeä ylhäältä ja alhaalta enemmän ja vähemmän. Vahinkoa ei ollut sattunut tietystikään, vaan jälki herättää lähinnä sympatian tunteita. Ehkä ne kohdistuivat Aapoon. Hauska mies se Aapo. Sillä on kontakteja vähän joka suuntaan. Ullakolta löytynyt kaakeliuuni innoitti hänet soittamaan muurarikaverilleen. "Moilanen tulee täällä huomenna käymään". Sain kuulla, että Moilanen tulee ostamaan satavuotiasta, palasina lepäävää valkoista koristeellista kakluunia, joka on ollut ullakolla vähintään niin kauan kuin edelliset asukkaat ovat taloa asuneet. Aapo meinasi, että uuni on ollut aikanaan salissa ennen kuin siihen on muurattu tuo Kupittaan Saven valmistama ruskea kaakeliuuni.

Aapo siveli rumaa metallista peltiuunia ja sanoi, että hänellä olisi sillekin ehkä ostajakandidaatti. Että paljonko siitä pitäisi saada. Minä että kaksisataa tai kolmesataa. Kuulemma kaksi on ihan mahdollinen. Katotaan, mitä se siitä saa irti. Rouva olisi varmaan komentanut sen kaatopaikalle joka tapauksessa. Tai pihagrilliksi.

Uki soitti kerran ja sanoi ajelleensa talomme ohi. "Ei näkynyt Samppalinnassa ketään". Meitä turkulaisia moinen ilmaus tietysti naurattaa hirveästi, kuten moni muukin Ukin ilmaus.

Poika pääsi Ouluun. Edellisen kerran satuimme saamaan pojalle kyydin Tuomaalta, jolla oli asiaa pohjoiseen. Poika ei sitä tiennyt. Joku kysyi häneltä perillä, oliko Tuomaalla muitakin syitä tulla pohjoiseen päin. "Ei, kun se lähti ihan minua tuomaan".

S.