maanantai 4. lokakuuta 2010

Yksi suosikeistani

Lukioaikana ahmin artikkeleita tsv.fi -osoitteessa paperilehden lisäksi julkaistusta Tieteessä tapahtuu -lehdestä. Viime vuosina aviisin seuraaminen on jäänyt vähemmälle. Hiljattain huomasin, että siellä on käynnistynyt uusi sarja, elämäni tietokirja. Aivan loistavia tarinoita, mm. Jaakko Heinimäki kertoo hersyvästi lapsuudenkokemuksistaan.

Alla olevan tekstipätkän löytää Helena Telkänrannan kirjoituksesta: http://ojs.tsv.fi/index.php/tt/article/viewFile/2745/2517. Valitettavasti tämä riipaisevan harmittava ilmiö ei kouluistamme ole hävinnyt mihinkään.

"Tässä kaikessa tosin oli se varjopuoli, että kun
ihminen ehtii pienenä päästä tällaisten herkkujen
makuun, suomalaisesta koulujärjestelmästä tulee
melkoinen kulttuurisokki. Oli kihisevän vaikeaa
yrittää istua paikallaan kansakoulun pulpetissa
ja harjoitella kiltisti tavaamista, kun kotona
oli odottamassa kesken jäänyt kirjan luku siitä,
miten mendelistisen periytymisen lainalaisuudet
näkyvät eriväristen marsujen risteytysten toisessa
ja kolmannessa jälkeläispolvessa."


S.

2 kommenttia:

  1. Kiitos vinkistä! Olen lukenut hyvin tarkasti yhden Telkänrannan teoksen, nimittäin "kanojen maailman". Odotellaan vain milloin saadaan tuoda teillekin tupaantuliaisiksi pari kanaa.

    VastaaPoista
  2. Olen jo ehdottanut kana-aitausta pihan perälle, mutta yksi aikuinen perheemme jäsen ei pitänyt ideaa syötävistä lemmikeistä kovin hyvänä. Mutta jos menisimme munintakärjellä sisään, kuten myyntimaailmassa sanotaan... Ja kun joku toinen tuo kanat, vaikkapa keväällä kun ei tarvita eristettävää koppia, niin siinähän nuo menee. Syksyllä sitten mietitään niiden kohtaloa, että rakennetaanko eristetty kanala, vai...

    VastaaPoista