Ovenkahvakauppias

Hei Ripa, paappa pari raparperii.

Näin tuumattiin radiossa viikonloppuna tai joskus. Taisi olla lasten ykkönen. Se sama ohjelma, johon yksi lapsi soitti kerran, ja kertoi toimittajalle, että "meille on tänään ostettu kaksi uutta kerrossänkyä".

Pikkuveli tulee kylään. Saa nähdä, ovatko meillä yötä. Jos ovat, saatan keittää heille riisipuuroa. Tein niin myös sille toiselle perheelle, jonka kylimisiä ei lasketa kylimiseksi. Siinä perheessä esiintyi lähes meidän perheessä esiintyvän kaltaista tietokoneenpeluuintoa. Sain pideltyä siltä osin suitsia aika hyvin kireällä luvaten, että kun kahvit on juotu, katsellaan, miten on, että saako vaiko eikö saa pelata tietokonetta.

Lapset keksivät itse sitten puuronsyöntiä aloittaessaan, että se joka saa mantelin, saa pelata tietokonetta. En muista, että olisin vahvistanut kyseisen väitteen, vaikka pidinkin sitä ihan kivana ideana. (Minä yritän aina kun mahdollista laittaa riisipuuroon mantelin. Kerran heitin tasapuolisuuden nimissä mantelirouhetta sekaan kourallisen, mutta poikani jätti puuron syömättä.)

Niin mielelläni kuin olisinkin ottanut pisteet itselleni, niin pakko todeta, että kyseinen kaveri söi kolme lautasellista ihan vain siinä toivossa, että manteli olisi osunut kohdalle. Jotenkin olisin suonut hänelle sen mantelin. Mutta ei mies sitä saanut. En tiedä, miten alistetuksi tai epäonnistuneeksi hän koki olonsa, kun pöydästä lähti. Maha ainakin oli täynnä.

Nyt jynssäämme rouvan kanssa keittiön kaappeja. Niistä tulee läpikuultavan mustat, uskoakseni hienotkin. Moternit ainakin. Moternia pitää olla nykyään, ei saa olla liikaa mummulaa. Varis huokaa harmaille aatoksille. Se on maailman meno - minkäs sille.

Tätä en ole itse keksinyt:

"Ohoh! Kello on kaksitoista", sanoi Tsitsikov katsahtaen kelloonsa. "Mitä minä tässä kuhnustelen. Aika menee jonninjoutavaan kuin hyväänkin asiaan. Ensin puhua jaarittelen ja sitten vaivun mietteisiin. Aika pöllö minä olen, ei mitään muuta!" Tämän sanottuaan hän vaihtoi skotlantilaisen pukunsa eurooppalaiseen, veti vyönsä kireämmälle pyöreän vatsansa tiukentamiseksi, pirskautti kasvoilleen kölninvettä, otti lämpöisen lakin käteensä ja paperit kainaloonsa ja lähti siviilioikeuteen saadakseen kauppakirjat valmiiksi. Hän ei kiiruhtanut siksi, että olisi pelännyt myöhästyvänsä, sillä oikeuden puheenjohtaja oli hänen tuttavansa ja saattoi hänen toivomuksestaan pidentää tai lyhentää istuntoa, aivan kuin ennen muinoin Homeroksen Zeus, joka pidensi päiviä ja lähetti nopeasti öitä, kun halusi keskeyttää lempisankariensa välisen kinan tai antaa heille tilaisuutta tapella kylliksensä.

Mitä rokkariin tulee, niin hänen kerrotaan menneen ovenkahvakauppaan reteesti: Hei, paappa ripa.

ps. Tänään viipyili ihan hetken ajan päässäni sellainen ajatus, että on sentään hienoa, että saamme oman talon!

S.