Jos hehkuttaisi Brucknerin kahdeksatta niin, että kaikki ylisanat loppuisivat kesken. Se olisi turvallista, sillä vaikka sitä miten kehuisi, kukaan ei kuitenkaan kuuntele Brucknerin sinfonioita, ei kukaan, joka vähänkään kuuntelee muuta musiikkia. Nehän on sellaisia kuivia ja pitkiä.
En minäkään niitä ole kuunnellut koskaan. Paitsi äsken panin soimaan, uteliaisuuttani ja vahingossa. Oikeasti etsin Spotifystä laajalla haulla mahdollisimman pitkiä (kappaleet on haun jälkeen luontevaa lajitella keston mukaiseen järjestykseen) kappaleita ettei tarttis kuunnella sitä rokkia, joka niitä aina seuraa, kuin korppi kottaraista.
Olisiko se sitten ollut Kahdeksas, seemollisinfonia, ja sen joku pitkänimelä osa. Vaikea kuvitella parempaa musiikkia pyykkienripustamisen taustalle. Mahdotonta kuvitella sen musiikin taustalle parempaa aktiviteettia kuin kirjopyykin ripustaminen pyykkitelineelle. Siinä ei totisesti moni asia liikkunut siinä musiikissa. Ei paljon teemoja kehitelty, vaan valtava massa vain velloi menemään. Kuin taannoin siellä Puolassa vai missä se nyt oli, jossa ne myrkkylietteet valuivat vääjäämättömästi ihmisten kyliin ja syliin. Paitsi että Brucknerin kahdeksas ei missään määrin ollut myrkyttävää musiikkia.
S.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti