Mää oon täälä Oulusa. Eilettäin tultii. Ossaan kulukia täälä joka paikkaan vaikka unissani. Mää muistan kaikki kavut ja tiet ja tiijän misä pittää vaihtaa kaistaa ja misä on ykssuuntane ja mihin kannattaa parkkeerata ja misä ruukataan käyvä kahavilla. Ja ku mää menniin täkäläiseen lastevaatekauppaan, nii siellä oli kauhuasti puolituttuja rouvia, ja osa ei ollu ollenkaa tuttuja mutta jotenki tutun näkösiä, ja ne kälätti keskenää ja hiplas lastenvaatteita ("vähäkö ihana, ja siis niin ihana tääki") ja supatti vähä meleko tutun myyjänki kans, enkä mää tienny pitäskö niitä tervehtiä vai olisko muina miehinä, ja olikohan tuoki mun riparilla vai oliko tuo sen pikkusisko. Ne puhu oikiasti leviää oulua, enkä mää ossaa semmosta matkia vaikka mää kauheena yritän. Niitä rouviaha on joka paikasa, ja sehä on semmonen rasittava ja samalla sulone oululaine ilimiö. Ko mää kyssyin siltä myyjältä, että minkä takia tuo Muhoksen villa on menny kiinni enne aikojaa, nii se vaan vastas että "Ne on teheny tylyt. Niiltä olloppunu kunto."

 

Mää oon asunu täälä ikäni, kolokytä vuotta. Oha se semmoselle kova kollaus lähtiä muualle. Kyllähän muaki vähä huvittaa järvikiskat ja Puokkarin koirankusettajat ja naapurin Esa, joka aina pessee taksia ja kyssyy että "Mitä Risitiina?" ja kertoo ku se on kuskannu Nokian pomoja, mutta ihimine on jostaki kotosi hyväsä ja pahasa. Ja josaki sillä on suku. Sukuki on parrain ja pahin. Eikä se oo pelekästää se, että mää tunnen Oulun, ko Ouluki tuntee munt. 

K.