Huuli pyöreänä

Juutuin tänään juttelemaan kahden aasialaisen kanssa. He olivat tulleet Turkuun opiskelemaan. Keskustelimme muun muassa oulun murteesta (tulleekohan tuo muuten isolla tuo Oulu tuosa?) Heille oli sanottu koulussa, että Oulun murre muistuttaa japanin kieltä, jossa siinäkin kuulemma tökitään niitä vokaaleja vähän joka väliin. He antoivat esimerkin ja minä nauroin.

Toinen japanilaisista oli erittäin otettu että suomalainen jää juttelemaan hänen kanssaan. Toinen oli vielä paljon enemmmän otettu. Suomessa ei muuten ole kovin hyvää ilmausta tuohon olla otettuna olemiseen.

Tämä toinen, jälkimmäisempi, huokaisi aina huulet äärimmilleen pyöristettynä että "oooh" kun kerroin hänelle jotain. Minulle tuli sellainen olo, että hän halusi vakuutella minulle sinänsä vilpitöntä otettuuttaan. Mielessä kävi myös ajatus, että pelkääköhän hän, että kyllästyn keskusteluun ja lähden kälppimään. Jos hän ihan sitä ehkäistäkseen ihasteli kaikkea, mitä sanoin. Harvoin oulun murteen esittely on saanut niin ihastuneen vastaanoton. 

Lähdin kyllä kälppimään aikanani, mutten kyllästyneenä, vaan ihan iloisena. Ajattelin, että pyydän heitä, jos vielä tapaan joskus, Turun kirjaston lautapeli-iltaan, joka pidetään tiistaisin aina neljästä kahdeksaan. Sinne ovat tervetulleita kaikki, siellä ei sorsita ketään. Siellä on ollut paljon minuakin omituisempia tyyppejä, ja aina pääsee pelaamaan. Yks Henning oli siellä kerran. Se oli saksalainen ja opiskeli sosiologiaa, muttei tuntenut Erik Allardtia eikä muistaakseni Ulrich Beckiäkään. En minäkään muita muista tähän hätään. Mutta se osas pelata. Muistaakseni voitti sen pelaamamme Hansa Teutonican, joka on yksi mehukkaimpia voimakkaasti interaktiivisia uusia strategisia keskikeveitä lautapelejä.

S.

Ps. Sen innokkaamman aasialaisen nimi oli tono tai tomo. "Se on ihan helppo oppia" hän vakuutteli minulle.