Kilpakosija

Harmi ettei minulla ole sitä kuvaa tässä. Otin Riian, joka taipuu siis kuten siian, vanhan keskustan reunamilla kulkevan viiden hehtaarin puiston eräästä sillasta kuvan. Kiireessä kelpaa toistenkin otokset.

Omassa kuvassani on tämän sillän lisäksi tyttö, tai nainen. Hän pasteerasi siinä pienin askelin, seisoskeli enimmäkseen, mutta vähäinen liikehdintä osoitti, että odottelu oli etupäässä malttamatonta. Sillan kaiteet olivat ihan täynnä munalukkoja. Niissä oli pariskuntien nimet ja päivämäärä. Mikä lie päivämäärä, ensitapaamisen, viimetapaamisen, kosinnan eli kihlajaisten, häiden? En tiedä enkä kato googlesta. Mutta sillalla kun lukkoja ihmettelin, ajattelin, että kysyn tytöltä. Siis naiselta.

Lähestyin häntä niin varovasti kuin osasin, ettei hän olisi juossut karkuun. Lähestyn ihmisiä aina ulkomailla hyvin varovasti, sillä pelkään itse vähän sitä, jos minun luokseni tullaan oikein hyökkäävästi. Yksi huonohampainen vähäosainen keski-iän ohittanut mies tuli aikalailla kohti minua ihan reissuni viime hetkillä, kun pussipysäkillä odotin lentoasemalle lähtöä. Mies ei meinannut uskoa, etten osaa venäjää; hänen mielestään venäjä oli valtavan suuri kieli. En muista mikä se sana oli, olisko ollut jotain "abshjornyi" taikka jotakin. Se tarkoitti kuulemma että valtavan suuri. Sen se mies kertoi minulle. Olin hiljattain käynyt occupation museumissa tutustumassa Latvian valloituksen ja vapautustaistelun aikaan. Miehen mustaa ienrajaa tuijottaessani en voinut olla kysymättä häneltä, millaista oli elää neuvostovallan alla. Olin vilpittömän kiinnostunut hänen elämänkohtalostaan, vaikka samalla toivoin, että olisimme voineet puhua muustakin kuin siitä, onko minulla sen vertaa rahaa taskussa, että siitä riittäisi hänellekin. Ehdin kysyä, onko hän syntyperäinen latvialainen. Oli kuulemma. Sitten tuli pussi ja armahti minut, vaikka jälkeenpäin harmitti, etten ehtinyt jutella hänen kanssaan enempää, tai enempää järkeviä. Inttämiseksi se meni.

Niin, lähestyin naista varovasti, mutta ei auttanut. Taisin kysyä, että puhuuko hän englantia tai venäjää tai mitä kysyinkään. Hän pudisti päätään joka tapauksessa ja kavahti selvästi. Samassa hän otti muutaman askeleen ohitseni, ja kiihdyttäen vauhtiaan - hyppäsi takaani tulevan miehen syleilyyn. No, poika tämä ehkä oli, pyhäkoulupojan näköinen, tulppani kädessä, rillit nenällä. Huoliteltu. Tulppaani päätyi tytölle, ja he viipyivät siinä hetken, ja minä en oikein tiennyt, että olinko jonkin sortin kilpakosija jollekin. Ehkä sellaiseksi itseni koin. Yritin kääntää tämän oloni joksikin muuksi tuijottamalla tätä nuorenparin halauskohtausta mahdollisimman ymmärtävä hymy huulillani, ja katsoin tätä miestä ihan rehellisesti silmiin. Harmitti siinä, etten saanut sitä koko hommaa videolle. Lopulta en keksinyt enää mitään syytä seistä siinä toljottamassa kahden ystävän lämmintä kohtaamista, ja jatkoin matkaa. En ole vieläkään varma, mitä minusta ajateltiin, enkä tiedä, oliko tämän naisen mielestä romanttista se, että hänen poikaystävänsä sattui saapumaan paikalle pelastamaan häntä juuri silloin, kun joku tuntematon mies yritti lähestyä häntä. Saattoihan siinä olla sellaista ähäkuttia vähäsen.

S.