Logomon Matteus-passio oli eilen. Nyt olisi suuri tarve esittää se toistamiseen, ja ainakin puhua siitä mukanaolleiden kanssa.  Mutta vaikka illalla nukkumaan mennessäni minulla oli vieressä mieheni, jonka kanssa asiasta muutamia ajatuksia vaihdoin, oli aamulla herätessäni vain viesti puhelimessa. Sen mukaan lentokone oli turvallisesti laskeutunut Riikaan, ja mies suuntasi kohti aamiaista siellä eikä minun keittiössäni. Muutaman päivän yksinhuoltajuus kyllä vähän rasittaa nyt. Tässä on niin tyhjä olo passion kiihkeän harjoittelun jälkeen. Mitä tänään? Ei tietoa. Kotia ei kukaan koko kiireisellä viikolla ole ehtinyt hoitaa, jääkaapissa on lähinnä valo. Nyt pitäisi ponnistaa, että viihtyisi itse. Kaikki keskeneräisyys itsessä ja ulkopuolella ärsyttää tavallista enemmän. Miksi tuo lapsi teki tuon naarmun lattiaan ja puhkoi tapetin nurkasta miekallaan? Milloin saisi tuon keittiön lattian hiottua ja maalattua? Mielellään heti. Inhottaa, kun tuo vanha tapetti on niin reikäinen, olkoonkin vanhaa Kiurujen yötä. Enkä jaksa tuota kiukutteluakaan nyt yhtään.

Oli tarkoitus aiemmin raportoida suomi-venäjä -luokkien naistenpäiväjuhlallisuuksista. Venäjällä naistenpäivä on suuri juhlapäivä ja vapaapäivä. Minäkin sain perheemme miehiltä huomiota: kukkia, kortin, lounaan. On se hyvä, että tämä perheen sisäinen sukupuolinen epätasapaino huomioidaan  naistenpäivänä. Illalla kaikki tuo unohtui selkäsärkyisenä Logomon lavalla seistessäni. Unohtui myös isäni syntymäpäiväonnittelu, vaikkei syntymäpäivä unohotunutkaan. Onnea vielä! 

Passio oli elämys, ei niitä huikeimpia eikä sellainen, jota ajattelin, mutta hyvin ainutlaatuinen. Tuskin koskaan enää tuollaisessa projektissa olen mukana. Mieheni raportoi, etten huojunut, keskittynyt ja eläytynyt normaaliin tapaani. Yleensä se kuulemma näkyy katsomoonkin huomiotaherättävästi. Pitäisi järjestää joku Maarian kamarikuorolaisten vapaaehtoinen omakustanteinen syömätilaisuus palkinnoksi ja puimiseksi ja eteenpäin katsomiseksi.  Ensi torstaina kello 18?

K.