Olen hetken verran kulkenut typerä hymy huulillani. Päässäni soi laulu, josta en pääse eroon. Laulussa nauretaan mahanpohjasta sakka suomalaisen viihdemusiikin kliseille. Sen esittäjä, mielikuvitushahmo, on n. 60-vuotias kansan suosima ja elämän kolhima mies. Hän tilittää kovaa elämäänsä, syyttää kohtaloaan ja toteaa kaikkien harha-askeltensa jälkeen, että "uhri olen minäkin, talven routa tappaa pihatontutkin".
Mies oli oivaltanut ihan hyvin olevansa uhri itsekin. Siitä pitäisi vain sitten vielä ottaa se seuraava askel, ja rimpuilla eroon tuosta uhrin leimasta. Helpommin sanottu kuin tehty, tiedetään. Eikä kynnysmattona oleminen oikeastaan ole hassumpaa, joten miksi saavutettuja asemia turhaan lähtisikään purkamaan.
Mutta jos jollain on jotain sanottavaa Riiasta, niin pyydän sanomaan pian.
S.
Lido(?)-niminen ruokapaikka tai niitä on ehkä useampikin, kerätään lautaselle ja maksetaan painon mukaan. Krouvia sapuskaa, ei mitään hienoja piperryksiä, oli jollainki hauska syömispaikka mielestämme. Siellä ei käynyt pankkikortti, sekin jäi jostain syystä mieleen.
VastaaPoistaJa sitten kauppahallit, ne semmoiset isot kaarihallit jäi mieleen myös.