OUT

Päivät ovat rientäneet, mutta loma on tuntunut pitkältä. On käynyt vieraita, olemme käyneet retkellä. Tänään täällä jo silmut vihertävät. Muumimaailmassa kävimme jo perinteeksi muodostuneen kevätreissun tekemässä. Kohta se suljetaan, ja sitten avataan, ja silloin se maksaa ihan kauhean paljon. Anoppi tosin on joskus luvannut käväistä lastemme kanssa siellä... Mainittakoon siis, että tämä kyseinen perinne käynnistyi silloin, kun asuimme Oulussa. Sitähän emme ole tehneet pian kahteen vuoteen. Yhdeksäs hääpäivämme oli tuli ja meni, ja kaksi vuotta tuli täyteen nykyisessä työpaikassani samana päivänä.

Kuuntelin radiota. Ekaluokkalainen näkyi syventyneen akuankkaansa siinä vieruspenkillä. Ohjelma käsitteli Uskontojen uhrien tuki -nimistä yhdistystä (UUT). Sen sisar-, tai ilmeisesti tytäryhdistyksentapainen oli Jehovan todistajista eronneiden auttamiseksi perustettu yhdistys (Ohjelmassa mainittiin nimeltä myös muutama suurin kirkon herätysliike, joiden piiristä tulee säännöllisesti autettavia yhdistyksen työn piiriin. Samalla mainittiin, ettei yhdistys ole uskontojen vastainen, vaan pyrkii vain uhrien auttamiseen.) Tästä tytäryhdistyksestä mainittiin esimerkinomaisesti, että he saavat "potilaita" (oma ilmaukseni) joille kaikille on kerrottu samanlainen viesti: Tule sellaisena kuin olet, kunhan vuoden päästä olet sellainen kuin tahdomme.

Tässä vaiheessa lehteensä syventynyt seitsemänvuotias nosti päänsä ja parahti: "Tuohan puhuu koulusta! Siellä on just tuollasta! Tule sellaisena kuin olet, kunhan vuoden päästä olet sellainen kuin haluamme!" Olin hätkähtynyt, mutta varmasti myös hymyilin, ainakin sisäänpäin. Vanhemman puheet eivät ole vieläkään lakanneet minua hämmästyttämästä. Pidän häntä erittäin omaksumiskykyisenä lapsena, jopa niin, että toisinaan unohdan, miten lapsi hän onkaan. Kysyin, eikö oppilaiden anneta olla omia itsejään. "Ei" tuli painokkaasti. Harmi, että olin jättämässä lasta juuri hoitoon, enkä voinut jatkaa silloin keskustelua, mutta yritin kysyä, miten opetus pitäisi järjestää, jotta tällaista opettajien harrastamaa muovausta ei pääsisi tapahtumaan. Pojan vastaus oli pragmaattinen. Opettaja näpyttelisi opetettavaksi aiotun tiedon tietokoneelle ihan sellaisenaan. Sitten tietokone kätkettäisiin tyynyn sisään, ja oppilaat panisivat tyynyn päänsä aluseksi ja yön aikana tieto siirtyisi oppilaan aivoihin (opiskelu ja läksyjen teko on tällä hetkellä enemmän tai vähemmän vastenmielistä hänelle). Kun kysyin, miten tällä menetelmällä ehkäistäisiin se, että opettaja ei pääse muokkaamaan oppilaittensa mieltä, vastaus oli valmiina. Siinä visioitiin ohjelmistoa, joka tunnistaisi opettajan yritykset jo siinä vaiheessa kun tietoa syötettäisiin koneelle, eikä kone suostuisi välittämään kaikkia tietoja oppilaitten päähän.

Miettikää sitä. Koulusta puheenollen vielä, tänä aamuna pojan vihkosta tai kirjasta löytyi erilaisia loruja, joita heidän on pitänyt "suorittaa" eli opiskella ulkoa ja lukea niitä sitten opettajalle ääneen. Lypsyn jälkeen kävi ilmi, että pojan menetelmä oli ollut se, että hän kuuntelee kun muut oppilaat lukevat runoja opettajalle, painaa lorut päähänsä siinä samalla ja marssii perässä opettajan luo ja tekee saman tempun. Tämä toi tietysti mieleeni Glazunovin, jolla oli ilmiömäinen äänimuisti, ja joka oli kerran eräässä talossa, jonne oli tulossa nuori säveltäjä esittelemään ensimmäistä sinfoniaansa. Glasunov piilotettiin naapurihuoneeseen, ja hän kuunteli, miten taloon saapunut säveltäjä soitti pianolla teoksensa läpi. Sen jälkeen huoneeseen marssitettiin Aleksander Glazunov, joka sanoi soittavansa oman sävellyksensä, ja soitti tuon kerran kuulemansa sinfonian samalla tavalla, millä tämä nuori säveltäjä oli sen tehnyt hetkeä aikaisemmin. Tarina löytyy Solomon Volkovin kirjasta "Dmitri Shostakovitsin muistelmat". Pitänee paikkansa, vaikka kirjan muista tarinoista yhä kiistelläänkin, ainakin joistain. Siis tässä ei ole kyse pojastamme, vaan yhteistä tarinoille on muistin käyttäminen hyväksi.

S.

ps. Mieli on kuohunut viime aikoina, minullakin, ja oikeastaan jännää, miten joku asia voi jakaa ihmiset niin voimakkaasti kahdella eri tavalla ajatteleviin.