Sain jostain mustaan villaneuleeseeni tusinan verran pieniä matoja. En tiedä mitä ne olivat, yksi kerrallani nypin ne pois. Niiden elämä päättyi yksi kerrallaan. Mitenköhän sielunvaellukseen uskovat hahmottavat tuon, että madon elämä päättyy? Alkaako jossain sitten samaan aikaan toinen elämä? Samalla sekunnin murto-osalla? Onko kyse hedelmöityksestä vai syntymästä? Jos tapahtumat eivät ole samanaikaisia, jäävätkö elämät johonkin tallelokeroon siksi toviksi?
Lapsi sai karkkia vähän liikaa. Parin tunnin syömisen jälkeen häntä alkoi oksettaa, juuri, kun oli syönyt ruuan ja oli taas saanut pussin käsiinsä. Sanoin, että nyt saa riittää karkin syöminen. Vielä pojan siinä puhuessa hän kulki tottuneesti vessaan, kaivoi potan esille ja työnsi päänsä siihen. "Eiku mä okkennan ja tit mää voin tyyä litää" hän sanoi ja hänen silmänsä nauroivat. Sitten seurasi kaksi teennäistä kaontaa, toteamus "ei tullu", nauru ja juoksu pois. Minulle tuli mieleen kuvaus muinaisen Rooman riettaasta menosta, jossa syötiin ja juotiin, ja sitten käytiin oksentamassa, jotta ruokaa taas mahtuisi lisää.
Saunassa pitäisi ehtiä käymään paljon enemmän. Nyt vanhempi poju ei ole käynyt siellä kuin häpeällisen vähän kertaa. Sadepäivinä etenkin sen lämmittäminen on herkkua. Löin saunakortin pöytään, kun ystävä, jolla on siihen varaa, soitti ja kysyi, mitä houkuttimia minulla on jos hän tulisi käymään. En tiedä, oliko vapaapäivän tarjoaminen houkutin vai pelote, mutta kukkivia omenapuita ei kukaan pohjoisempisuomalainen kai voi vastustaa, ainakaan sanan varsinaisessa merkityksessä. Lisäksi saattaa olla niin, että vierailun huipentumana olisi mahdollisuus seurata aitiopaikalta debyyttiäni kanttorin tuuraajana. Kuten sanoin, siviilirohkeudesta se ei jää kiinni, enkä omasta puolestani pidä rimaa kovin korkealla. Haasteena tietysti on, jos tarjoukseen tartun, etten aiheuta kenellekään pahaa mieltä.
S.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti