Eilen kävi harvinaisia vieraita ja sain kauniita tuomisia. Tänään on ollut remontintäyteinen päivä, vaikkei se koskaan etenekään ihan suunnitelman mukaisella vauhdilla. Minäkin sain aikaan jotain.

Huomenna saamme vieraita myös, ja lupaan yrittää olla toistelematta  niitä ainaisia fraasejani: "tämä on tämmöinen projekti" ja "häiritsee tuo viimeistelemätön tapetin yläreuna" ja "onhan tämä vähän kesken joka paikasta" tai "tuo lattia on tarkoitus maalata vielä kerran" taikka " kyllä me joku kesä tuon ulkovuorauksenkin kunnostamme". Mitä ja miksi minä selittelen? Tämä talo nyt on meidän valinta ja paras mahdollinen meille, eikä tässä minun mielestä ole ihan hirveästi hommaa vaikka onkin ränsistynyt ulkomuoto ja sisämuotokin sieltä täältä. Eikä tämä ole mikään aihio eikä projekti eikä juuri ja juuri asumiskelpoinen tönö, vaan kotimme jossa viihdymme oikein hyvin ja elämme arkeamme ja riitelemme ja rakastamme ja syömme iltapalaa ja juomme aamukahvia ja maksamme laskuja ja näemme unia ja käymme vessassa. Jos vaikka sattuisi, ettei joku ymmärtäisi tämmöisen talon ja elämän ja sekamelskan ja epäkäytännöllisyyden päälle, niin mitä se minuun tulee? Vaikka tuskin olen ainoa suomalainen, joka sortuu miettimään "mitä tuo minusta ajattelee". Olisipa vapauttavaa, jos tuosta paheesta pääsisi. 

K.