Toisiks alin kuva on mun ottama. Alin on rouvan, ja kaikilla mittareilla mitattuna parempi, mutta ei masenna kyllä yhtään. Kaksi poikaa kohtasi toisensa meillä viime viikon lopulla, ja pelasivat Hotellipeliä. Punapaitainen seisoi koko nelituntisen pelisession ajan vanhalla metallikehikkoisella kangaspingotteisella käsinojatuolilla, ja vihreäpaitainen kulki ympäri pelipöytää. Kun aikuinen sivuutti puutarhapöydän kymmenen metrin etäisyydeltä tai lähempää, pelipojat huusivat väliaikatietoja. Sen sijaan, että he olisivat keskittyneet kilpakumppaninsa peittoamiseen ja nujertamiseen, kilpaa tuntui olevan siitä, kumpi saa kerättyä enemmän myönnettyä lainaa. Jos punapaitainen joutui maksamaan vihreäpaitaiselle, tämä oli kärkäs ehdottamaan, että punapaitainen jäisi tälle velkaa sen sijaan että suorittaisi maksunsa. _koko_ ajan pojat puhuivat. Nuo kaksi alinta otosta välittävät aika hyvin kuitenkin sen poikien tunnelman, joka oli aivan käsinkosketeltavaa. Kälkätys oli hyvin intensiivistä, spekulatiivista ja visionääristä. Kun hotelleja päivitettiin, joka välissä piti kaverille selventää, minkä verran maksaisi, jos hän nyt tässä vaiheessa joutuisi arvan myötä yöpymään naapurin omistamaan hotelliin. Tuli niin lapsuus mieleen, jolloin Haapsaaren poikien kanssa pelasimme Monopolia meillä Kuusikkotiellä. Muistaakseni voitin ne pelit usein, kunnes sitten joskus huomasin, että naapurin pojat ovatkin alkaneet voittelemaan ja minä en. Syy selvisi, olivat saaneet joululahjaksi Monopolin ja harjoitelleet sitä runsaasti kotonaan keskenään. Aiemmin olimme pelanneet meidän omistamaa monopolia. En usko Monopolin liian pahaan arpamaisuuteen, vaan luulen, että vielä mekin sitä noiden paikallisten isäntämiesten kanssa pelaamme, ja miksei tietysti muidenkin kanssa. No siksei, sanovat peliharrastajat, kun on tullut niin paljon hyviä lautapelejä sitten monopolin. Jep jep.
Toisiks alin kuva on mun ottama. Alin on rouvan, ja kaikilla mittareilla mitattuna parempi, mutta ei masenna kyllä yhtään. Kaksi poikaa kohtasi toisensa meillä viime viikon lopulla, ja pelasivat Hotellipeliä. Punapaitainen seisoi koko nelituntisen pelisession ajan vanhalla metallikehikkoisella kangaspingotteisella käsinojatuolilla, ja vihreäpaitainen kulki ympäri pelipöytää. Kun aikuinen sivuutti puutarhapöydän kymmenen metrin etäisyydeltä tai lähempää, pelipojat huusivat väliaikatietoja. Sen sijaan, että he olisivat keskittyneet kilpakumppaninsa peittoamiseen ja nujertamiseen, kilpaa tuntui olevan siitä, kumpi saa kerättyä enemmän myönnettyä lainaa. Jos punapaitainen joutui maksamaan vihreäpaitaiselle, tämä oli kärkäs ehdottamaan, että punapaitainen jäisi tälle velkaa sen sijaan että suorittaisi maksunsa. _koko_ ajan pojat puhuivat. Nuo kaksi alinta otosta välittävät aika hyvin kuitenkin sen poikien tunnelman, joka oli aivan käsinkosketeltavaa. Kälkätys oli hyvin intensiivistä, spekulatiivista ja visionääristä. Kun hotelleja päivitettiin, joka välissä piti kaverille selventää, minkä verran maksaisi, jos hän nyt tässä vaiheessa joutuisi arvan myötä yöpymään naapurin omistamaan hotelliin. Tuli niin lapsuus mieleen, jolloin Haapsaaren poikien kanssa pelasimme Monopolia meillä Kuusikkotiellä. Muistaakseni voitin ne pelit usein, kunnes sitten joskus huomasin, että naapurin pojat ovatkin alkaneet voittelemaan ja minä en. Syy selvisi, olivat saaneet joululahjaksi Monopolin ja harjoitelleet sitä runsaasti kotonaan keskenään. Aiemmin olimme pelanneet meidän omistamaa monopolia. En usko Monopolin liian pahaan arpamaisuuteen, vaan luulen, että vielä mekin sitä noiden paikallisten isäntämiesten kanssa pelaamme, ja miksei tietysti muidenkin kanssa. No siksei, sanovat peliharrastajat, kun on tullut niin paljon hyviä lautapelejä sitten monopolin. Jep jep.
VastaaPoistaS.