Kipeytläkä

Aamu alkoi mukavasti. Yhdeksän tuntia ensin unta palloon, ja kellolla ylös puoli ysi. Hiljaisessa talossa aamuteetä ja Tuulosrievää sekä Uuden proosan parhaita. Kuivaa tuulosrievää huomauttaa vaimo, mutta todettakoon, että Uuden proosan parhaissa ei ollut kuin yksi ahdistava novelli, ja sekin johtui siitä, etten ymmärtänyt oikein sitä. Kyseessä oli orjankasvattajan tarina, Juhani Peltonen sen muistaakseni kirjoitti. Hankala on minun tajuta, että sama mies on luonut itsensä Elmon.

Kun olin sohvalla villahuovassa, kuului yläkerrasta tassuttelua. Askeleet menivät keittiöön, ja kohta kävi ulko-ovi. Hetken kuluttua kolmevuotias tuli ruokasaliin ja näki minut salin perällä. Hän tuli viereeni saman vällyn alle. Uni oli vielä hänen jäsenissään.

"Mä tykkään tutta ihan hilveen paljon. Tä oot maailman palat itä."

Nämät hän lausui vähän kuin itsekseen, siinä vieressäni istuen, vailla tavanomaista kiirettä jonnekin muualle, kas kun uni vielä oli hänen jäsenissään. Eloa ei tullut vielä siinäkään vaiheessa kun kysyin, kävikö lapsi etsimässä minua ulkoa.

"Mä kävin ulkona pittalla" hän selitti. Siitä portaaltamme hän siis kävi aamupissalla virkistämässä persiljapenkkiä, tai sitten kaari kaartui vasemmalle, jossa on lähinnä Glechoma Hederaceaa, maahumalaa, hurmaava kasvi sekin.

Aamupalan jälkeen toteutin lupaukseni, jota etenkin nuorempi pojista odotti kovasti. Menimme kävellen kirjastoon. Jos joskus menemme autolla jonnekin, nuorempi saattaa protestoida sitä, ettei saa ajaa pyörällä. Kirjastossa kiinnosti Peppi Pitkätossu-peli, ja kun ilmoittamani peliaika hänen osaltaan umpeutui, nuorempi pitkästyi. Hän katsoi vielä hetken isoveljen peliä, kunnes yhtäkkiä hän kulki pitkin kirjastoa ja huuteli "itää". Menin katsomaan, ja yhytimme toisemme kirjastovirkailijan silmäin alla. Pojalla oli nenän sisäpinnalta auennut jokin vanha rupi, joka ilmeisesti oli kipeänsorttinen irrottuaan osittain. "Te on läkä" poika ilmoitti minulle muttei antanut koskea nenään ollenkaan. Minä sanoin, että ruvelta näyttää, mutta tajusin sitten, ettei ole soveliasta virkailijan silmäin alla selvitellä nöölin syvintä olemusta. Menimme vessaan, jossa totesin sen paakun olevan rupea, otin sen pois vaikka repäisy vähän sattui, ja palasimme kirjastoon. Kävellessämme ystävällisen virkailijan ohi poika kääntyi häneen päin vakava ilme kasvoillaan ja ilmoitti asiallisesti: "Ei te ollukkaan kipeytläkä". Nauroin siinä niin, että virkailijakaan ei ollut ihan varma, kuinka paljon hänen sopii nauraa, mutta taisi se hänkin nauraa siinä jonkin aikaa.

S.