keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Ian tyltä

Vauva on ian tyltä. Te vaa möllöttää, tuumaa keskimmäinen. Niin, nyt meillä on keskimmäinen. Mutta ette tiedä miten olen tyttölasta odottanut.

"Olenhan tutkinut ikuisten satujen pohjapiirustuksia
            ja avaruusgeometriaa
ja koettanut piirtää hiekkaan,
kokenut monien ihmisten elämää,
öinä joita tuskin huomaan
muodostanut korollaarioita ja sovelluksia,
myös tähtikarttoja, se on yksityinen huvini,
ja mitä minä teen tällä kaikella:
olen piirtänyt hiekkaan, tuuli on tehnyt työnsä,
totisesti olen yrittänyt ja ruvennut hymyilemään
ja tiedän vain, että ymmärtämään en riitä,
en arvioimaan tapahtumien merkitystä, en
            tietämään mitä teen;
yhden ymmärrän: ei ole kysymys ymmärtämisestä,
vaan sydämestä,
yksinkertainen jolla on hyvä käsi
olisi suotavampi kuin kymmenen älykästä
mielipuolta;
vain rakastamaan kykenen, siihen olen syntynytkin,
se on ihmisen varsinainen ominaisuus,
mutta mihin voin luottaa?
Mikä on aurinko jonka tahdon?
Aurinkokello, varjon merkitys hiekalla, mikä se on.

________



Puhukaa historiasta,
egyptiläisistä, kirjoitetuista tiedoista,
niin asetan nähtäväksi kirjurin:
uuttera hän on missä on, ahne, hokeva, tekevä
ja tärkeä,
ymmärtää aikansa väärin, lukee sanomalehteä,
oppii ulkoa, oppii kirjaimet
mutta ei koskaan kieltä,
sellaista kieltä ei
tule jota kirjurit eivät ymmärtäisi väärin,
           ei tule runoilijaa
jota kuullaan ennen kuin lepakot tulevat,
puhukaa esihistoriasta ja primitiivisistä heimoista,
se on kirjurin puhetta,
minä sanon että matka apinaan ei muutu.


______

______
Ystävyytemme vahvistettiin
        ennen kuin hän oppi puhumaan,
silloin kun hän jutteli peipposen kieltä.
Vasta silloin maailmani tuli todeksi.
Ihminen tarvitsee kaltaisen, että jaksaisi elää,
mutta ystävyys on muutakin kuin kaltaisuutta,
nauramme yhteen,
      kuulen hänen äänensä sanoissani,
kuulen sanani hänen äänellään;
elämä on täyttä vain silloin kun kaikki sukupolvet ovat läsnä.
Tämä tuohusten kieli ei unohda,
ystävyys muuttuu niinkuin lapsikin,
       en tiedä millaiseksi.
Hänen ajatuksensa olivat maailman kokoisia
       seitsemän vanhaksi asti.

_____


Seitsenvuotiaan hampaat nauravat aina,
hän ei paljon itke vielä, ei enää,
nauraa tyhjää, tuntee tyhjät sanat, muistaa huomisen,
voittaa maailman kuin tuulimylly, ikävystyy tuuleen,
voittaa pantterin, on vanttera
ja uskoo kohtaloon, leikkii leikin lomassa,
katsoo arpakuutiota silmiin.


Maila Pylkkönen (otteita runosta joka alkaa "kun seison selin aurinkoon)



Sen verran vielä tähän päälle, että kun lauantaina kuuntelimme seitsemänvuotiaan kanssa Tämän runon haluaisin kuulla -ohjelmaa, niin yksi Lassi Nummen runo sai hänet mietteliääksi. Siinä "järjesteltiin menneisyyttä, muisteltiin tulevaisuutta". Lapsen selitys tälle oli ilmeinen: Vahingossa sanat 'järjesteltiin' ja 'muisteltiin' ovat vaihtaneet paikkaa, eihän tulevaisuutta voi muistella. En osannut siihen ottaa kantaa, mutta minusta menneisyyden järjesteleminen on ihan järkeenkäypää hommaa. Kun on ensin eletty pari vuotta, ja sitten vedetäänkin jossain vaiheessa happea keuhkoon ja mietitään, mitä sitä on tullutkaan tehtyä. Lupasin kysyä Lassilta jos tapaan hänet joskus, että mitä tuo tulevaisuuden muisteleminen tarkoittaa.

S.

2 kommenttia:

  1. Kiitos viikon sitaatista. Siinä on paljon. Bo Carpelan kirjoittaa "Lehtiä syksyn arkistosta"-kirjassa myös hyvän sitaatin löytymisen ihanuudesta. Carpelan sivuaa myös tuota tulevaisuuden muistelemista ja elämän järjestämistä: "Joka päivä nämä elämät päättyvät, nämä kaikkeudet; aika pysähtyy, vieras hiljaisuus täyttää kuolleiden huoneet. Siinäkö kaikki? Kyllä siinä kaikki, se oli suurempaa kuin osasit aavistaa: niin monta ääntä äänessäsi, sinun musiikkisi kirkas ja katoava. Ja yhtä vähän kuin musiikki voidaan purkaa ja sen jälkeen koota aikaisempaan suuruuteensa, yhtä vähän ihmisen elämä voidaan jakaa hetkiin ja sitten koota ajaksi: aina on jotain arvoituksellista, jota ei voi vangita sanoin, värein, sävelin; jäännös, tuoksu, muistikuva syksyn arkistossa, arvoituksellinen. Se arvoitus tekee elämän elämisen arvoiseksi. Kirkkasti ajatteleva sydän? Lopullinen kotiintulo? Ja suurinta kaikesta: rakkaus? Kyllä.
    No, en nyt tiedä sopiko tämä kommentiksi, kun Carpelan on vanha ja kuolema lähellä. En malttanut olla panematta tähän, kun oli niin kaunis mielestäni.

    VastaaPoista
  2. sillä suurin niistä on rakkaus. Kun kuolemasta puhutaan "terveeltä pohjalta" vailla ylimääräisiä painolasteja, se sopii hellästi ja kauniisti yhteen syntymänkin kanssa. Mutta piti äsken sanomani, että Bohan on jo kuollut, jos kohta totta on, että kuolema on lähellä. Eihän siitä kauaa ole.

    S.

    VastaaPoista