Elämän lyhyydestä

Tulin kaupasta. Siellä Ingvar Kampradin näköinen mies, kuusissakymmenissä kahdeksoissa, nojaili toimettoman näköisenä kauppakärryyn. Siinä hänellä oli lonkkalevossa aikaa katsoa valkotukkaista lastani, jolla oli flow päällä. Lapsi kiipeili kauppakärryn päällä ylös alas ylös alas, lauleskeli, rallatteli ja uhosi itsekseen, kuten hänelle on luontaista. Mies katsoi minua, pyöräytteli hitaasti päätään ja katsoi taas poikaan. Menin poikani luokse ja istutin hänet takaisin kärryyn. Mies pyöritteli hetken perästä päätään uudestaan. "Aika pelle flikka". Se on pojke, minä sanoin siinä samassa, kun en muuta ehtinyt.

Eilen meidät pyydettiin iltapalalle. Kiitos siitä, harvoin saa iltapalakutsuja. Tein parhaani kasvattajana ja jälkikasvuni ruokkijana. Keskimmäinen oli niin iltavillissä, että häntä ei, muutenkin huonoa syöjää, tahtonut millään saada pysymään paikoillaan edes yhden leivänkannikan ajaksi. Tein herkullisen piimälimppusiivun voileiväksi ja panin hänen eteensä. Havahduin talon nuorison hekotukseen ja kuulin samalla takautuvasti sen tuomion, jonka poika antoi leivästä, jonka oli ehtinyt syödä puoleenväliin: Tää on mätää.

Soitin kelalle ja tiedustelin asioita. Samaa asiaa tiedustellessani jouduin soittamaan Paraisten kaupungille. Niin huikea paikka kuin tämä kotiseutumme onkin, kaupungille soittaessa saa yksinkertaisenkin asian solmuun. Ennen kuin asiani olivat kovin pahasti solmussa, menin toiveikkaana käymään kaupungintalolla. Otin keskimmäisen mukaan, vaikka hänellä oli ruoka syömättä. Pieni mies kiipesi pitkin seiniä ahtaassa toimistohuoneessa jonne yksityisen hoidon tuesta vastaava ihminen meidät saatteli. "Mä haluun piirtää" tuli ennen kuin ehdin istahtaa tuoliin, ja piirustus tuli ennen kuin ehdin antaa paperia. Piirustus loppui seuraavassa hetkessä, kun hän oli piirtänyt tussilla jo käsivarsiinsa. "Sillä ei saa piirtää käsiin", valisti virkanainen.

Joten kuten sain asiani tuolloin hoidettua, vaikka, kuten kävi ilmi, he sotkivat niitä sittemmin. Ja kun, kuten yritin jo tuossa ylempänä mainita, selvittelin asiaa puhelimitse jälkikäteen, kuten asioita yleensä selvitellään, minulla oli suuria vaikeuksia saada oikea ihminen langan päähän. Valitettavasti en silloin muistanut hänen nimeään, tiesin vain vastuualueen. Kun sitten neljännen yrityksen jälkeen vaihde oli ohjannut minut niin lähelle maalia että melkein poltti, yritin kysyä puhelimen toisessa päässä olevalta, että ollaankohan me tavattu. "Nyt ei nimi sano mitään..." hän sanoi yrittäen kuulostaa siltä, että ei kuulostaisi siltä miltä kuulostaa ihminen, jolle jokin asia ei sano yhtään mitään. Minä annoin hänelle viiden pisteen vihjeen, ja ihan vilpittömästi odotin keskustelustamme pitkää. "Kävin siellä ja minulla oli sellainen vilkas kolmevuotias mukana". "Ahaa, elikkä hän oli tuo minun kollegani joka on hoitanut teidän asiaa..."

S.