Sekatyömies Nieminen, Iisakki, oli puuvillatehtaan kirjoissa, päivät palkannauttijana, yöt vuokranmaksajana. Tosin työpäivä saattoi venähtää vuorokauden jopa kaksikin käsittäväksi, mutta tällainen niin sanottu ylityö ei toki ollut pakollista vaan mies sai milloin tahansa valita joko sen tahi lopputilin. Tuntipalkka oli kuitenkin niin pieni, että ylityö merkitsi pikemminkin huomattavaa etua kuin epäkohtaa; mestari piti sitä suorastaan hyvänmiehenlisänä. Iisakki, joka sai jäädä ylitöihin harva se ilta, oli siis hyvä sekatyömies, oikeastaan kirvesmies. Järjestelmä oli hyvä, jos asian ratkaisee tehtaan tuotantokustannusten pienuus, mutta järjestelmä oli huono, jos tuotannon tarkoituksena pidetään ihmisten tarpeiden tyydyttämistä. Ihmisiä toki olivat osakkeenomistajatkin, tarpeensa oli heilläkin.; tämä ei kuitenkaan johda merkitykseen, että työväki olisi ollut tarpeetonta. Myönnettäköön, että Iisakki ei tarvinnut teatteria, kirjastoa, shakkipeliä, postimerkkejä, mutta todettakoon samalla, että hän piti keinutuolista, määrättömästä muistelmankaltaisesta mietiskelystä; myös nämä, nimenomaan juuri tämänlaatuiset hengen pidot olisivat sujuneet paremmin levossa kuin niinsanotuissa ylitöissä.
(Moreeni, Lauri Viita)
Sekatyömies allekirjoittanut nousi tänään hieman tavallista myöhemmin. Eilen Tuomakselle soittaessani sanoin että saatan huomenna eli tänään ajella sielläpäin, ja että ruoka olisi kiva mutta kahvikin kelpaa. Ajoin Saloon viemään tavaralähetystä jonka olin eilen lastannut. Vastaanottaja ei ollut varsinaisesti pyytänyt muuta kuin pyyhkeitä, jotka lastista tietysti uupuivat. Hän saattoi pitää minua tyhmänä, mutta suhtautui minuun kuin ihmiseen. Piipahdin kirpparilla, joita Salossa on paljon, mutta koska unohdin lompakon kotiin, en viipynyt siellä kauaa. Löysin kuitenkin sieltä vanhan kirjan, "Leo Tolstoin jälkeenjääneet teokset". Niin muuttuu maailma, ja kieli sen mukana. Katselkaapas, miten on Lauri Viita sanaillut proosaa neljäkymmenluvulla. Alta pois risut ja männynkävyt, aivan mieletöntä on minusta tuo teksti. Ja ajatus on koko ajan mukana, toisin kuin eräillä kirjoittajilla. On syytä todeta, että siihen mennessä ei suomen kielellä kukaan ollut kirjoittanut mitään vastaavaa.
Moottoritielle sain puhelun, jossa kysyttiin, mitä täytettä haluan pitsaani. Sanoin, että tässä vaiheessa kuuluu kyllä sanoa, että eisunkai minun takia siellä pitsaa osteta, ja lyhyen näennäisen toppuuttelun jälkeen tein nöyrästi tilaukseni. Sitten ajoin perille ruokaa odottamaan. Kyllä täytyy sanoa, että en villeimmissä kuvitelmissanikaan osannut odottaa sekä ruokaa että pullakahveja. Mutta näin se elämä meitä ihmeellisesti palkitsee, kun vain osaa oikeassa kohtaa avata suun ja pyytää ruokaa tai juomaa. Anokaa, niin teille annetaan (Room koko kal.)
Kuuntelen Johannes Angelosta. Tekisi taas mieli sanoa siitä jotain, mutta en sano vielä. Mutta kirjan päähenkilö vaihtoi nimensä tahattoman tuntuisesti, ja se sai minut ajattelemaan, että jos vaihtaisin nimeä niin olisi kai se hurjaa. Kyllä siinä väistämättä pyyhkiytyisi pois sen entisen hepun juttuja, ja se uusi, olkoonpa vaikka Pekka Puupää tai joku muu totuutta myötäilevä nimi, alkaisi sitten kaiken alusta. Ehkä jotkut haluavat aloittaa kaiken alusta. Kyllä minä ymmärrän sitä kautta. Mutta en minä nimeäni silti vaihtaisi.
Mutta tällaiset sormet haluaisin, jotka liikkuvat näin. Mieleni minun tekevi ja aivonikin jonkin matkaa ajattelevi tuohon suuntaan, mutta sormia en koskaan saa tottelemaan, valitettavasti. Katsokaa, miten tässä soitossa joka nuotille on perusteensa ja paikkansa.
S.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti