keskiviikko 30. marraskuuta 2011









Ensin oli vanhimman kuorokonsertti. Raahasin koko revohkan harjoituksiin ja kun esiintyminen vihdoin alkoi, keskimmäinen jo kiehnäsi kirkonpenkissä etsien sopivaa asentoa nukahtaakseen ja nuorimmainen ähisi nälkäänsä. Vähän niska- ja päänsäryssä siinä  jäi ehkä kokematta se ihanuus, mitä vanhimman kolmisäkeistöisessä sooloesityksessä oikeasti oli. Lauloi Jeesus-lapsen pienistä sormista ja varvasrivistä, luulen että kädet taskussa ja katse harhaillen, vaikken nähnyt. Katson sen sitten videolta myöhemmin. 

Sitten keskimmäisen synttärit. Niitä on odotettu puoli vuotta, ainakin. Vaikea selittää tuommoiselle ajankulua. Keväällä sanoin että ensin tulee kesä, sen jälkeen syksy ja syksyllä syntyy vauva ja sitten on isomman synttärit ja sitten vieläkin odotetaan ja sitten on sinun synttärit. Tänään aamulla ne jotka kynnelle kykenivät lauloivat hälle runsaan lahjapinon kanssa. Aivan yliannostus tuli kaikkea kivaa, lahjojakin niin että raukka meni ihan sekaisin ja odotti vielä lisää saavansa. Koko pitkä päivä piti odottaa synttärivieraita. Illaksi tänne saatiin kolme söpöä tyttöä ja kaksi pientä poikaa ja yksi isompi, plus omat tenavat, sekä yksi koira ja viimein muutama aikuinenkin ja jokunen vauva. 

On kuulkaa kovaa hommaa nämä synttärien juhlinnat. Järjestäpä siinä vauva kainalossa unettoman yön jälkeen sellaiset.  Siihen en pystynyt, mutta meilläpä olikin "superlastenhoitaja" oikein yötä. Sankari hiipi hänen viereensä nukkumaan aamuyöstä, oli kuulemma vähän pyörinyt siinä. Tämä onneton uneton äiti nukkui puolillepäivin, jonka jälkeen ryhtyi stressaamaan ehtiikö siivota ennen kuin vieraat tulevat. Ei ehtinyt, lastenhoitaja ehti. En minä lasten takia, vaan niitten vanhempien. On se kumma ilmiö tuokin stressi. Eihän pikkulasten synttäreitä varten ole mitään järkeä siivota.  Stressi on joku järjen ulkopuolinen asia. 

Sankarille juhlinta vasta kovaa onkin. Juhlien lopulla "ei ollut mitään tekemittä" kun kovaluontoinen äiti ei enää riehunnan päätteeksi antanut laskea patjoilla portaita pitkin alas. Itku ja parku ja kaikki väsymys oli kovaa. Huomenna ihmetellään uusin voimin tätä koettua. Kyllä olen helpottunut kun seuraaviin synttäreihin on taas noin vuosi aikaa. Saattaa olla helpottunut tuo sankarikin.


K.

6 kommenttia:

  1. Joskus kun väsyneenä illan päätteeksi kirjoittaa tänne jotain, toivoo seuraavana aamuna ettei kovin moni olisi ehtinyt sitä lukea.

    Poistin tästä tekstistä äsken noin kymmenen sitten-sanaa.

    K.

    VastaaPoista
  2. Hauskaa kuvausta! Onnittelut synttärikaudesta selvinneille.

    VastaaPoista
  3. Mää niin tykkään kuvista, joita tänne laitat! Ja teksteistä myös. Teillä on ihanat lapset.

    Monen monta kertaa olen käynyt lukemassa, mutta kommentointi on aina muka niin vaivalloista, ettei viitsisi kirjoittaa. No, nyt kirjoitin.

    maria

    VastaaPoista
  4. Kiitos sanoista. Tätä oli mukava lukea ja tähän oli helppo yhtyä.

    "Stressi on joku järjen ulkopuolinen asia." Näin on. Pidetään järjen ulkopuoli kurissa.

    VastaaPoista
  5. OI oi, samastun tilanteeseen. Meillä on kaksi marraskuun lopun lapsosta, ja sitten siihen perään yksi joulukuun tyttönen...
    Se joulukuun tyttö on kasvanut jo isoksi, ja järjestää omat synttärinsä, mutta joitain vuosia sitten oli ne kolmet pippalot peräkkäin juuri jouluasioiden aattona. Se oli aika kovaa peliä kyllä.

    Siivoaminen. Stressi. Niin. Välillä sitä ihmettelee miten jostain, minkä lopputulos on niin kaunista ja levollista, voi saada niin kamalan stressin ja tuskan. Kai se on joku universumin tasapaino tai jotain.
    "..järjen ulkopuolinen", loistava ilmaus! Aion muistaa ja käyttää!

    VastaaPoista
  6. Kiitos kommenteistanne! Miten järjen ulkopuoli pidetään kurissa? Minulla se vello ja poukkoilee minne mielii. Tänään ollaan syljeksitty kattoon ja niskasärystä on yliote.

    VastaaPoista