Kriittinen ote

Kun entisessä elämässäni viihdytin itseäni ja yleisöäni kirjoittamalla, minulla olisi ollut oiva mahdollisuus kritikoida musiikkiesityksiä, sen puolesta. Jotenkin vain en kuitenkaan juuri koskaan sitä tehnyt. Minulla oli syyni. Luulen, että olisin siitäkin työstä selvinnyt kohtalaisen vähin ruhjein. Kerran olin Barbara Hendricksin kanssa tilaisuudessa, ja me sopulit kysyimme häneltä asioita. Hän haukkui Jessye Normanin ylä-äänilaulantaa rumaksi, sillä tältä mainitulta laulajalta puuttui korkea pianissimo, josta Hendricks jää aikakirjoihin, tai on jo jäänyt. Esiintyvänä taiteilijana hänen ohitseen on tultu vasemmalta ja oikealta jo pitkän aikaa, mutta äänilevyjä kuunnelleet musiikintuntijat ovat ilmeisen yksimielisiä siitä, että Hendricks kuuluu mm. Mattilan Karitan ohella kaikkien aikojen kahdenkymmenen suuren sopraanon joukkoon. Paraisilla muuten, niin paras paikka kuin tämä onkin asua, sössittiin nämä käytännön kulttuuripoliittiset asiat pahanlaatuisesti. Kyseinen sopraano halusi tänne asumaan, mutta siinä oli jotain hässäkkää, ettei näin käynyt. En muista ihan tarkkaan, pitikö minun olla tästä asiasta hiljaa, joten en kerro enempää. Toinen syy on, etten muista, miten se homma meni.

Kirjoitan kuitenkin nyt kuvitteellisen arvion kuvitteellisen sävellyksen kuvitteellisesta esityksestä.

Joensuun Kukkolan kylän tsasounassa kuultiin keskiviikkoaamuna Hieronymus Gurchiuksen loppiaismotetti Terex auditorium. Kantaesityksen johti Harmo Holmer, joka johti kutostien muusikot -nimistä orkesteria. Teoksen vokaaliosuuksista vastasi kuoro sekä solistit, joista melkein kaikki olivat harjoitelleet osuutensa riittävän hyvin. Se, mitä riittävän hyvä tarkoittaa, on tietysti kuulijan korvissa, enkä itsekään ollut paikalla kun teosta esitettiin, mutta kenraaliharjoituksia pääsin kyllä kuuntelemaan. On tietysti mahdollista, että oppimista on tapahtunut vielä sen ja esityksen välissä, sillä oppia on ikä kaikki, mutta yleensä näitä Gurchiuksen motetteja harjoitellaan kotona ennen varsinaisia orkesteriharjoituksia.

Kriitikkona kiinnitin huomioni myös baliikkiin, joka alkoi heti, kun harjoiteltavan osan musiikki oli päättynyt. Harmo Holmerilla ei ollut kovin kiinteää otetta musiikkiin sen paremmin kuin muusikoihinkaan. Olen kuullut saman teoksen kantaesityksen monesti aiemminkin, ja tiedän, miltä näyttää kun johtajalla on homma hanskassa. Silloin ei kenenkään tarvitse pulputtaa eikä pölpöttää, kaikki vain odottavat niitä kultajyviä, joita johtajan suusta putoaa muusikoiden nokittavaksi. Keskiviikkoaamuna Joensuussa taisi käydä niin, ettei ollut mitä odottaa, ja muusikot puhkesivat puhumaan oloaan helpottaakseen.

Kuoro oli raikas ja teoksen kantaesitys olisi sen puolesta voinut sujua mainiosti. Solistit olivat suolaliemessä keitettyjä tekijöitä siltä osin kuin olivat, keittoliemen suolaisuuden aste vain vaihteli yksilöittäin. Hyvin tehtävissään menestyneitä laulajia yleensä pyydetään uudestaan laulamaan. Ne, jotka eivät menesty, harjoittelevat lisää. Jos ei harjoittelu maistu, silloin pitää keksiä jotain muuta. On toki laulajia, jotka oppivat vähällä harjoittelulla, mutta oppiminen tarkoittaa sitä, että kun pitää osata, osataan. Kuoro oli vahvistunut vyötäröltä ja alavatsasta sitten viime näkemän. Silti kaikkien laulajien ääntä en kuullut vaikka yritin kyllä kuunnella ja tiesin että ääni on.

Gurchiuksen motetti oli kaiken kaikkiaan sangen lystikästä kuunneltavaa. Teoksen ainoa a cappella -kohta neljännen osan lopussa oli kaiken kaikkiaan ehkä keskiviikkoaamun parasta antia. Sille tietysti loi varjonsa Kukkolan kylän upea tsasouna, jonka jälkikaiku on niin pitkä, että vaikka nuotteihin ei Gurchius ole yhtään soitinta siihen kyseiseen a cappella -kohtaan kirjoittanutkaan, niiden ääni vain soi ja soi. Ja soi.

Kun teos seuraavan kerran tällä kokoonpanolla kantaesitetään, luulen että menen taas kuuntelemaan kertausharjoituksia. Varsinaiseen esitykseen en tule, sillä olen lastenhoitajana luultavasti silloinkin. Omien ja naapurin. (Eilen minulta kysyttiin, miten perheemme klaaraa esityksen. Huomasin vasta kotona, että jätin vastaamatta kysymykseen. Olin varmaan aika väsynyt silloin. Ensi kerralla kuuntelen tarkemmin ja vastaan asiallisesti.)

S.