Economics of pullanleipominen

Istuin ruokasalin makuusohvalla ja mietin, että Economics of -sanaparia käytetään jos jonkunlaisten asioiden etukaverina. Sillä tarkoitetaan siis sitä, miten taloustieteen ja tilastotieteen tutkimusmenetelmät voivat tunkeutua ihan mille elämänaloille tahansa. (Tähän väljästi liittyen voisi mainita tutkimuksesta, jonka mukaan runsas jäätelön syönti aiheuttaa paljon hukkumiskuolemia.)

Istuin väsyneenä vähän ja katselin ruokasalin pöytää, jossa oli siinä vaiheessa vielä pullanleipomuksen jälkijättöjä. En taaskaan päässyt pullanleivonnassa tavoitteeseeni, vaikka yhden pellillisen ihan tosi upeita yksilöitä teinkin. Ajattelin antaa ne vieraille, vaikka eivät olekaan niin maukkaita kuin ne löysemmästä tavarasta tehdyt. Tärkeintä on, että elämä ulospäin näyttää hyvältä. Itse syön niitä rumia voisempia.

Ajatusketjut ovat pitkiä ja tavattoman nopeita. En jaksa selittää, mitä siinä ketjussa oli ennen kun tuli economics of pullanleipominen. Elämässä sitä ennen oli pullanleipomista. Rouveli ei tykkää kun soittelen siskoilleni ja kysyn silloin tällöin jotain leipomiseen liittyvää. En osaa sanoa mistä se johtuu, mutta kai hän ajattelee että joku ajattelee että jotain. Rouvani on verraton leipuri, vaikkei olekaan pulliin profiloitunut. Hän tekee salaatteja, patoja ja keittoja, sekä paistaa verrattoman taitavasti euroshopperin valmispatonkeja. Krutonki on muuten hauska sana, vaikkei meillä niitä koskaan olekaan ruuaksi. Ja erinäisiä torttuja vaimoni tekee, viimeksi teki ihan hirviän hyvän vadelmatortun.

Kun rouvani tuli kotiin, oli tapahtunut yhtä ja toista. Kelatessani illalla ruokasalin sohvalla päivää lävitse huomasin, että tässähän on taas tapahtunut yhtä ja toista, vaikka hassulla tavalla oli kuitenkin surumielinen olo. Kun opettelee yhdellä kädellä ja yhdellä hyperaktiivisella nelivuotiaalla avustajalla opetella pullanleipomista, niin pakka levähtää helposti. Ei se minua haittaa, olin aika hyvissä asemissa kun rouva tuli puoli kasilta kotiin. Mutta hänellä oli jonkin verran parannusehdotuksia vallitseviin asiantiloihin. Myönteiseksi kommentiksi tulkitsin sen, jossa puhuttiin pullantuoksuisesta isästä. Se ei tullut ensimmäisenä. Apulaiseni sen sijaan yritti epätoivoisesti leipoa korvapuustitankoa. Tuskaillessaan omansa kanssa hän näki minun tankoni, joka oli kyllä monin tavoin puutteellisen oloinen. "Vaule! Tää oot kyllä hyvä leipomaan" hän sanoi ja mutisi sitten itsekseen tyytymättömyyttään omiin koitoksiinsa. Mutta kohta oli mies taas elementissään nostellessaan kakkaroita leivinpaperille. Hän toiseli puoleksi itsekseen, äärimmäisen tyytyväisen oloisena: "Tää on kyllä mun palat lepetti. Tää on mun palat kanelitokelilepetti"

Naapurin mies tuli hiihtolenkille jätettyään poikansa meidän kohdalla kimppakyytiin. Hän oli lenkin ajan eteisessämme, josta kutsuin hänet keittiöön. Puhuimme koko ajan. Syytän kyllä häntä siitä, että hämäsi minua niin etten ehtinyt tarjota ruumiinravintoa. Oletin koko ajan että hän lähtee hetkenä minä hyvänsä. Ensi kerralla hän ei puijaa minua tuolla tavalla. Muuten, tästä tuli mieleeni eräs sosiologi tai joku, joka sanoi, että jos kaksi naista istuu kahvilassa eikä juttele, niillä on riita. Miesten kohdalla tällaista johtopäätöstä ei voi vetää.

Päivällä kävimme neuvolalääkärissä. Ihmiset olivat ystävällisiä, mutta sairaanhoitaja varmaan jännitti lääkäriä kun se sinkoili niin epävarmana koko ajan. Minun kävi vähän surku häntä. Hyvin ystävällinen hän oli kuitenkin. Kuopus sattui olemaan hyvin limainen ja minua vähän harmitti, kun hän ei päässyt esittelemään hurmaavaa hymyään näille kahdelle ammattilaiselle. Sitten ajattelin, että yritän olla syyllistämättä lastani moisesta.

Kun tulimme lääkäristä, vihreäpipoinen mies tuli ikkunamme taakse. Hän ei syö nakkia, mutta on muuten kelpo mies. Jäi ilman nakkikastiketta, katseli vain pöydän päästä kun muut söi. Kerronpa tarinan tuon miehen nuoruudesta.

Mies oli kahdeksantoista taikka jotain. Hänen lähistöllään asui tyttö, joka oli kovasti kiinnostunut tästä nuorukaisesta. Koska nuorukainen oli ujonpuoleinen, hän ei halunnut tehdä asiasta numeroa, vaan oli hissukseen, vaikka kiinnostus olikin molemminpuolista. Tyttö varmaan vaistosi tämän pojan kainouden, ja yritti olla hänkin mahdollisimman huomaamaton liikkeissään ja päänpyörityksissään. 

Vihreäpipoisen kotitalon lähellä on lampi, jonne nuoriso tapasi kokoontua iltaa istumaan ja makkaroita kärventämään. Nuorukainen oli makkaran ylimmän kokoluokan ystävä tuolloin. Sittemmin hän on jättänyt sianlihan vähemmälle. Tarinamme sijoittuu vaiheeseen, jossa nuorten yhteinen tarina oli oraalla muttei vielä julkista tietoa, ainakaan heidän omasta mielestään. Ja kävi niin, että taas oli kerätty joukko nuoria lammelle iltaa istumaan. Ja neiti tuli kauempaa naapurinsa pojan kyydissä, ja vihreäpipoinen tuli sitten omasta kotoaan. Ja kun neitiä kuljettanut auto lähestyi vihreäpipoisen kotikujaa, jonka päädyitse oli ajettava, jos mieli lammelle makkaraa paistamaan, niin näkyipä punainen ooppel ajavan tietä pitkin. Ja neidin autossa matkustajat havahtuivat, eikä vähiten neiti itse. Ja kuljettaja, Matias nimeltään, kertoi minulle myöhemmin, miten punaisen ooppelin kurvatessa tieltä toiselle tielle heidän eteensä ja vihreäpipoisen, silloisen punalippispäisen, pään heilahtaessa auton kyydissä neiti oli parahtanut, kuin itsekseen mutta kuuluvalla äänellä: "On se siellä!" Tarina ei kerro, saiko Matias pidettyä naurunsa sisällä sillä hetkellä, mutta myöhemmin tarinaan palattuamme se ei enää onnistunut.

S.